What goes up, must come down

Englanniksi on olemassa sanonta “What goes up, must come down”, joka kuvastaa Bitcoinin tämän hetkistä kurssikehitystä erinomaisesti.

Bitcoinin nousu vuonna 2013 oli uskomattoman huikea, alkuvuoden 13,5 dollarin vaihtokurssista noustiin parhaimmillaan yli tuhannen dollarin vaihtokurssiin. Nyt alkuvuosi on kurssikehityksen osalta ollut kylmää kyytiä, ja viimeisin syöksy vei kurssin 400 dollarin lähimaastoon.

Tässä kirjoituksessa yritän hieman käsitellä sitä mikä merkitys tällä on laajemmassa mittakaavassa, ja mistä kurssilasku voisi johtua.

Kurssilaskun taustatekijöitä

Kurssiheilahtelusta yleisesti kannattaa lukea Bittirahan UKK:n kysymyksestä 3.

Ensin on hyvä tarkastella yhtä edellisvuoden nousun keskeisistä tekijöistä. Se tekijä on Kiina. Parhaimmillaan Kiina nousi vaihtovolyymissä niin merkittäväksi tekijäksi, että länsimaiden vaihtopörssit kalpenivat kiinalaisten pörssien rinnalla. Kiinassa tapahtunut Bitcoin-hype oli siis yksi osatekijä Bitcoinin huikeassa nousussa.

Jossain vaiheessa Kiinan päättäjät huomasivat Bitcoinin ja sen nopean leviämisen, ja alkoivat laittamaan jarruja Bitcoin-pörssien toimintaan. Viimeisten tietojen mukaan tilanne on tällä hetkellä sellainen, että Kiinan pankit saattavat alkaa järjestelmällisesti estämään kiinalaisten Bitcoin-pörssien rahaliikennettä. Rahaliikenteellä viittaan siis Kiinan oman valuutan liikkeisiin, Bitcoinin osalta heillä ei ole valtaa.

Osa kiinalaisista Bitcoin-pörsseistä on jo ilmoittanut, että heillä on joko ongelmia rahaliikenteen kanssa tai että he ovat lopettamassa yuan-vaihdon kokonaan. Osa pörsseistä ei tosin ole tehnyt vielä asian suhteen mitään, ja sanovat että asiaan ei ole saatu mitään vahvistusta keskuspankilta tai muilta viranomaisilta.

Ottaen huomioon miten merkittävä rooli kiinalaisella kysynnällä oli Bitcoin-taloudessa ainoastaan puoli vuotta sitten, ei oikeastaan ole ihme että kurssi on näiden uutisten valossa ottanut takapakkia. Lasku on myös osittain selitettävissä ihan vaan laskulla itsellään. Kurssinousu ruokkii uutta kurssinousua, ja ihan samalla tavalla kurssilasku ruokkii lisää kurssilaskua.

Kurssilaskuun voidaan nähdä olevan muitakin osasyitä kuten Mt. Goxin tragedia, USA:n tuoreet verotusohjeet ja ties mitä. Itse näen kuitenkin Kiinan tilanteen keskeisenä ja näen osan laskusta johtuvan ihan puhtaasti niin sanotusta paniikkiaallosta. Myydään, koska muut myyvät.

Missä oikeasti mennään

Tässä kohtaa on tärkeää todeta se, että kurssilasku ei kovinkaan hyvin kuvaa Bitcoin-talouden reaalikehitystä ja sen todellista tilaa. Bitcoin nimittäin kehittyy tällä hetkellä uskomattoman kovalla vauhdilla.

Käyttäjämäärät ja käyttömahdollisuudet lisääntyvät hurjasti, teknologia ja infrastruktuuri Bitcoinin ympärillä kehittyy kokoajan, Bitcoin-palveluita tarjoavia yrityksiä on enemmän ja enemmän, joista osa alkaa olla jo mukavan kokoisia organisaatioita. Esimerkkinä maailman johtavaa Bitcoin-maksupalvelua tarjoava Bitpay, jolla on 33 työntekijää ja yli 30 000 kauppiasasiakasta. Heidän kasvuvauhtinsa on hulvaton.

Kiinan Bitcoin-kriisiäkin voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yksi olennainen näkökulma on se, että Kiinan reaktiot Bitcoinia kohtaan todistavat kiistattomasti yhden asian – Bitcoin toimii. Se on äärimmäisen tehokas arvonsäilyttäjä ja -siirtäjä, joka uhkaa Kiinan asettamia hyvin tiukkoja rahan ja pääoman liikkumiseen liittyviä rajoituksia.

Kiinnostus Bitcoinia kohtaan on lisääntynyt viime aikoina huomattavasti erityisesti pankeissa. Bitcoin on todellinen, vakavasti otettava haastaja, jota ei voi sivuuttaa. Siihen pitää reagoida jotenkin. Tuntuu siltä, että joko siihen reagoidaan vastaiskulla, tai sitten se nähdään innovaationa, joka voi kehittää pankkitoimintaa. Molempia reaktioita on jo nähty.

Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää se, että kryptovaluutat eivät ole valtioiden ja pankkien hallinnassa. Kryptovaluutat eivät hetkahda niistä rajoituksista, mitä mm. Kiinassa yritetään saada aikaan. Kryptovaluutat jatkavat toimimistaan.

Rajoitukset korkeintaan väliaikaisesti hankaloittavat kryptovaluuttojen ja perinteisten valuuttojen välisen rajapinnan toimintaa, kunnes rajoituksia aletaan kiertämään tavalla tai toisella. Kiinalaiset tarvitsevat Bitcoinia paljon enemmän kuin Bitcoin tarvitsee kiinalaisia. Bitcoin voi olla uskomattoman tehokas vapauden edistäjä maissa, joissa rajoitetaan rahan vapaata liikkuvuutta.

Eteenpäin

Kryptovaluutat on suunniteltu toimimaan täysin perinteisen rahajärjestelmän ulkopuolella. Voidaan väittää, että ne ovat edelleen riippuvaisia perinteisestä rahajärjestelmästä, mutta se on väliaikaista. Bitcoinin tunnettavuus ja leviäminen on saavuttamassa kriittisen pisteen, jonka jälkeen sen käyttöä on äärimmäisen hankala rajoittaa vaikka perinteisen rahajärjestelmän puolella sitä yritettäisiinkin.

Bitcoin on kokenut monta minikuplaa historiansa aikana. Kurssi nousee räjähdysmäisesti, sitten se “romahtaa”. Muutaman kuukauden päästä on menty taas ylös. Tämä on Bitcoinille normaalia ja voisikin sanoa, että Bitcoinin osalta kuuluisa sanonta kuuluu enemmänkin näin: “What comes down, must go up”.

Henkilökohtaisesti en pidä tätä tilannetta synkkänä, vaan päinvastoin. Bitcoin-talous kehittyy hurjaa vauhtia, ja sen kasvu tuntuu väistämättömältä. Näen tämän siis ennen kaikkea mahdollisuutena.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *