Paras bitcoin-lahjatuote ja -keräilykohde

Viikkokatsaus 10/2018: Huhut heiluttavat kursseja

Uusi viikko, uudet murheet. Merkittävimpien virtuaalisten valuuttojen kurssit ovat heilahdelleet loppuviikosta räväkästi erilaisten uutisten ja huhujen iskiessä stratosfääriin. Binancen huhuttiin joutuneen hakkereiden kohteeksi ja markkinoille paljastui vuotaneen satojen miljoonien edestä surullisenkuuluisan Mt.Goxin varoja. Näiden uutisten siivittämänä kurssit ovat olleet kuluneella viikolla laskusuunnassa.

Tänään puhutaan myös veroista, tarkemmin ottaen Arizonan veroista. Arizonasta näyttäisi olevan hyvää vauhtia tulossa ensimmäinen osavaltio, jonka asukkailla on mahdollisuus maksaa veronsa bitcoineilla. Suomessa puolestaan järjestetään vuoden suurin verottamiseen liittyvä tilaisuus Vero2018 ja Prasos Oy on paikalla kertomassa, miten bitcoineihin sijoittaminen ja verotusasiat hoituvat.

Muissa uutisissa käsittelemme muun muassa Kiinan keskuspankin hankkeita oman virtuaalivaluuttansa luomiseksi sekä sitä, miten lohkoketjua voidaan käyttää demokraattisesti haasteellisissa maissa parantamaan kansanvaltaa. Lisäksi Steven Seagal ja hänen mainostamansa Bitcoiin-hanke, jota epäillään (kuinka voisikaan olla) siitä, että hanke koittaisi ratsastaa bitcoinin maineella käyttämällä tarkoituksellisesti petoksellisen samanlaista nimeä.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Markkinatilanteesta huolimatta bitcoin näyttäisi jylläävän eteenpäin.

Kryptomarkkinat romahtivat loppuviikosta

Kryptovaluuttojen kurssi lähti nopeaan laskuun viime viikon lopussa. Bitcoinin kurssi kävi perjantaina jopa alle 9 000 dollarissa, käyden alhaisimmillaan kuukauteen. Kuten yleensä, bitcoinin kurssilasku sai myös muut kryptovaluutat laskemaan. Jotkin kryptovaluutat, kuten nano ja tron, menettivät jopa noin 40% arvostaan viikon romahduksessa.

Romahdukselle on spekuloitu useita erilaisia syitä. Maaliskuun 7. päivä paljastui, että Mt.Goxin tapauksessa luottomiehenä toimiva Nobuaki Kobayashi on myynyt kuluneen kuukauden aikana runsaan 405 miljoonan dollarin edestä bitcoineja ja bitcoincashia. Suuret myynnit ja merkittävä määrä uusia, irtonaisia bitcoineja markkinoilla ovat näkyneet myyntihinnoissa.

Samana päivänä Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova Trade and Exchange Commision myös kertoi, että kaikki arvopapereita vaihtavat kryptovaluuttapörssit joutuvat rekisteröitymään komissiolle. Vaikka päätöksen todellinen merkitys on tässä vaiheessa enemmän kuin epävarma, ovat sääntelyä koskevat uutiset omiaan heittelemään markkinoita.

Toiseksi syyksi romahdukselle on veikkailtu bitcoin- ja kryptovaluuttapörssi Binancea koskevia huhuja. Viime viikolla monet Binancen käyttäjät raportoivat menettäneensä varojaan ja Binancen palveluissa havaittiin outoa vaihdantaa. Ei aikaakaan, että Internet alkoi epäillä Binancen olevan hakkerointihyökkäyksen kohteena.

Vaikka Binance kielsi hakkeroinnin tapahtuneen ja vakuutti, että kaikki asiakkaiden varat ovat turvassa, tekivät huhut negatiivisen lommon kryptovaluuttamarkkinoihin. Binance myös kertoi, että vaikka hakkerointia ei ole tapahtunut, on osa pörssin asiakkaista joutunut phishing-huijauksien kohteeksi. Lisäksi Binance kertoi, että oudot vaihtotapahtumat johtuivat boteista, joita yritettiin käyttää manipuloimaan markkinoita. Binancen mukaan kaikki epämääräiset vaihdot on korjattu eivätkä botin käyttäjät onnistuneet saamaan haltuunsa pörssin varoja.

Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen kurssi on sittemmin mennyt takaisin vihreälle, vaikkakin näyttäisi siltä, että viime viikkojen epävarmuus jatkuu edelleen.

Markkinat ovat poukkoilleet viime viikolla miten sattuu huhujen ja uutisten myötä. (KUVA: Shuets Udono)

Prasos Oy Vero2018-tapahtumassa

Veronmaksajain Keskusliitto ry järjestää vuoden suurimman talous- verotapahtuman, Vero2018, Helsingissä 13.-14. maaliskuuta. Tapahtuma pidetään Helsingin Katajanokan Marina Congress Centerissä.

Tämän vuoden Vero-tapahtuma keskittyy kansalaisten henkilökohtaiseen talouteen sekä sijoittamiseen. Tapahtumassa myös kerrotaan, millaisia verovelvoitteita sijoittajille syntyy.

Tapahtuman teemalle ja luonteelle sopivasti myös Prasos Oy on edustamassa Vero2018-tapahtumassa. Prasos Oy:n operatiivinen johtaja Sampo Hyvärinen kertoo tapahtumassa bitcoin- ja kryptovaluuttasijoittamisesta ja alan viimeisimmistä uutisista.

Tapahtuma on ilmainen ilmoittautuneille. Voit varata paikkasi täältä. Tervetuloa, kaikki iloiset veronmaksajat!

Sampo Hyvärisellä on pitkä kokemus bitcoinista niin harrastuksen pohjalta kuin päivätöistä.

Arizonassa voi pian maksaa veroja bitcoineilla

Arizonan edustajainhuoneen budjettiehdotuksia valvova komitea on hyväksynyt kuulemisessa ehdotetun lakialoitteen, joka antaisi osavaltion asukkaille mahdollisuuden maksaa veronsa käyttämällä bitcoineja. Kuuleminen oli ensimmäinen kolmesta kuulemisesta, jotka ehdotuksen tulee käydä läpi matkallaan lainsäädännöksi.

Lakiehdotuksen myötä Arizonan kansalaiset voisivat maksaa verojaan bitcoineilla tai muilla kryptovaluutoilla. Ehdotuksen mukaan osavaltion olisi myytävä saadut kryptovaluutat 48 tunnin sisällä niiden saamisesta, jotta maksettu määrä vastaa pyydettyjä veroja. Lakiehdotuksen uskotaan houkuttelevan Arizonaan lisää krypto- ja lohkoketjualan yritystoimintaa sekä vähentävän veronkiertoa.

"Arizonasta tulee lohkoketjuteknologian ja digivaluuttojen keskus. Digivaluuttojen helppokäyttöisyys on jotain täysin uutta: voit maksaa niillä vaikka katsoessasi televisiota. Uskon, että muutaman vuoden sisällä kryptovaluuttojen hyväksyminen ei ole enää edes mikään kysymys" kertoi edustaja Jeff Weninger.

Lakiehdotuksella on hyvät mahdollisuudet kehittyä lainsäädännöksi asti. Lakiehdotuksella on etenkin republikaanien tuki ja republikaanit myös istuvat enemmistössä Arizonan edustajainhuoneessa.

Arizonasta voikin hyvällä todennäköisyydellä tulla ensimmäinen osavaltio, jossa voi maksaa veronsa bitcoineilla. Vastaavaa kehitystä on käynnissä myös muualla USA:ssa. Sekä Georgia että Illinois ovat harkinneet vastaavaa sääntelyä, joka antaisi mahdollisuuden käyttää bitcoineja verojen maksamiseen sekä tietyissä muissa julkisissa maksuissa.

Arizonan uusi laki olisi suuri uutinen bitcoinin ja kryptovaluuttojen käytön yleistymiselle.

Kiinan keskuspankki: Oma digivaluutta "vääjäämätön"

Kiinan keskuspankin johtaja Zhou Xiaochuan on kertonut, että keskuspankin oman digitaalisen rahan luominen on "vääjäämätöntä". Toistaiseksi ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, tuleeko keskuspankki kehittämään oman digitaalisen rahansa lohkoketjun pohjalta vai tuleeko se käyttämään jotain toistaiseksi nimeämätöntä muuta innovaatiota.

Xiaochunin mukaan keskuspankki tulee luomaan digitaalivaluutan ja lohkoketju on yksi erittäin potentiaalinen vaihtoehto, mutta keskuspankin digivaluutan luomisessa on oltava tarkkana, jotta siitä tulee aidosti taloutta parantava väline. Xiachunin mukaan keskuspankki pitää tärkeänä, että sen rahasta ei tule vain spekulaatiovälinettä.

Vaikka lohkoketju näyttäisi olevan digitaalisten valuuttojen kohdalla vahvempi kuin mitkään kilpailijat, Xiaochunin mielestä nykyiset olemassaolevat kryptovaluutat eivät täytä Kiinan keskuspankin vaatimuksia. Onkin todennäköistä, että vaikka pankin oma valuutta pohjautuisi lohkoketjuun, se tullaan rakentamaan kokonaan alusta asti uudestaan.

Zhou Xiaochuan uskoo lohkoketjuun, mutta pitää nykyisiä kryptovaluuttoja puutteellisina.

Lohkoketju korjaa kansanvaltaa

Sveitsiläisen äänestämiseen ja demokratiaan liittyviin lohkoketjusovelluksiin keskittyvä yritys Agora on kertonut, että lohkoketjua on käytetty onnistuneesti Sierra Leonen presidentinvaalien ääntenlaskussa. Agoran operatiivisen johtajan Jason Lukasiewiczin mukaan tämä on ensimmäinen kerta koskaan, kun lohkoketjua on käytetty valtiollisissa vaaleissa.

Lukasiewiczin mukaan Sierra Leonen hallitus otti Agoraan yhteyttä, koska se halusi varmistaa järjestelmän, joka lisäisi ääntenlaskennan luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Korruptio ja vaalien manipulointi ovat olleet ongelmia useissa afrikkalaisissa kehittyvien demokratioiden vaaleissa, mikä on saanut afrikkalaiset poliitikot etsimään yhä uusia keinoja parantaakseen järjestelmän toimintaa.

Lohkoketjuun voidaan kirjata tietoa pysyvästi ja siten, että sitä ei ole mahdollista väärentää. Kirjaamalla esimerkiksi äänestystulokset lohkoketjuun voidaan varmistaa, että niitä ei ole mahdollista muokata jälkikäteen.

Myös Venäjällä lohkoketjua ollaan ottamassa käyttöön demokratian parantamisessa. Venäjän valtion tietotoimisto on kertonut, että se aikoo käyttää lohkoketjua tallettaakseen ja turvatakseen Venäjän presidentinvaaleihin liittyvien mielipidemittauksien tuloksia.

"Meidän on aikaisemmin pitänyt useita kertoja sulkea nettisivumme, jotta palvelunestohyökkäykset ja hakkerit eivät kaada sitä. Lohkoketjun ansiosta voimme parantaa tiedon turvallisuutta ja varmistaa, että se pysyy suojassa" kertoi keskuksen johtaja Valeri Fedorov.

Sierra Leonen lohkoketjukokeilu oli Agoran mukaan onnistunut ja lohkoketjujen kehitys voi parantaa demokratiaa myös muualla maailmassa.

Steven Seagalin Bitcoiin ongelmissa

Takavuosien toimintatähden ja aikido-sankarin Steven Seagalin mainostama krypto-ICO on saanut New Jerseyn viranomaisilta käskyn lopettaa toimintansa. Viranomaisten mukaan tämä Bitcoiin-hanke harjoittaa petoksellisia mainostekniikoita eikä se tarjoa tarpeellisia tietoja tuotteesta tai sen takana olevista toimijoista. Lisäksi viranomaiset kyseenalaistavat Steven Seagalin asiantuntijuuden.

"Bitcoiin-nettisivu ei anna mitään tietoja siitä, millaista asiantuntemusta - jos mitään - Steven Seagalilla on vakuuttaa, että Bitcoiin-sijoitukset noudattavat lakia ja sääntelyä," New Jerseyn arvopaperivirasto kertoi. Virasto myös muistuttaa, että Steven Seagalilla itsellään ei ole Bitcoiin-sijoituksia.

Bitcoiinia on syytetty siitä, että se on tarkoituksellisesti harhaanjohtava ja pyrkii Bitcoinia muistuttavalla nimellään huijaamaan sijoittajia, jotka eivät tiedä paremmin.

"Tämä on muistutus siitä, että isot nimet eivät takaa, että sijoitus olisi hyvä - tai edes laillinen" kertoi yleinen syyttäjä Gurbir Grewal.

Steven Seagal on ollut monessa mukana: hän on ollut muun muassa näyttelijä, taistelulajiekspertti, rokkitähti ja sheriffi. Nyt hän on mukana epämääräisissä ICO-hankkeissa. Kaikkeen sitä ehtii, kun koittaa. (KUVA: This Gig)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Facebook icon
Twitter icon
LinkedIn icon
Reddit icon
Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Yksityisyys

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 10-18, La-Su klo 10-16
Puhelinasiakaspalvelu 029-1701190: Ma-Pe 13-15