EU:n uudet säännöt parantavat kryptoyritysten asemaa – Viikkokatsaus 45/2019

Tiesittekö, että tämä kuukausi aloitti uusien kryptosääntöjen aikakauden? Seuraamalla Bittirahan viikkaria tiedätte! Nimittäin Euroopan Unionissa kehitettiin direktiivi, joka määrää kaikki jäsenvaltiot muuttamaan sisäistä sääntelyään direktiivin mukaiseksi.

Tässä viikkarissa kerromme, mitä tuo direktiivi tarkoittaa kryptotarjoajille sekä kryptoalan asiakkaille. Direktiivi on koko Unionin laajuinen, joten sillä voi olla kauaskantoisempiakin vaikutuksia kuin mitä heti olettaisimme.

Varmalta näyttäisi, että Euroopan Unioni ei ole myöskään jättämässä kryptosääntelyään tähän direktiiviin. Unionilta vuotaneiden luonnoksien mukaan näyttäisi siltä, että Euroopan Unioni ei ainoastaan aio säännellä kryptoja entistä tehokkaammin, vaan sillä saattaa olla tulilla muhimassa jopa oma kryptoeuronsa – vai onko sittenkään?

Muissa uutisissa tsekkaamme muun muassa altcoinien mahdollista tulevaisuutta, Kiinan luopumista kryptolouhinnasta luopumisesta sekä muuta kivaa.

Kurssin tulevaisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tsekata myös Toni Kososen viimeisin tekninen analyysi.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Institutionaalinen raha ja tuki Bitcoinille voi olla seuraavan kasvupyrähdyksen perusta.

EU:n krytolakien vaatimukset astuivat voimaan

Marraskuun alussa astuivat voimaan uuden kryptovaluuttojen tarjoajia koskevan lain pykälät, jotka asettavat kryptovaluuttojen tarjoajille uusia velvoitteita. Uuden lain mukaan kaikkien kryptovaluuttojen tarjoajien on rekisteröidyttävä Finanssivalvonnan alaisuuteen. Lisäksi laista seuraa uusia ”know your customer”-velvoitteita yrityksille.

Uusi laki perustuu Euroopan Unionin direktiiviin ja se koskee kaikkia eurooppalaisia alan yrityksiä. Direktiivi edellyttää, että jokainen Euroopassa toimiva kryptovaluutta-alan yritys rekisteröityy erikseen niihin maihin, joissa se aikoo harjoittaa toimintaansa.

Know your customer -säännökset puolestaan asettavat yrityksille entistä tiukempia velvoitteita tuntea asiakkaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tunnistautumispakkoa Bitcoin-automaattien käyttäjille.

Vaikka laki asettaakin uusia velvoitteita, on siitä myös suurta hyötyä. Aikaisemmin kryptovaluuttatarjoajat eivät voineet aina edes perustaa pankkitiliä, vaan pankit vetosivat alan sääntelemättömään tilanteeseen sekä kryptovaluuttoihin liittyviin ennakkoluuloihin. Tämän seurauksena monille yrityksille oli lähes mahdotonta edes toimia alalla.

Uusien lakien myötä byrokraattiset instituutiot voivat luottaa kryptoalan yrityksiin samalla tavalla kuin ne voivat luottaa mihin tahansa muuhun lailliseen liiketoimintaan. Sääntelyn seurauksena muun muassa pankkitilien ja rahaliikenteen toimintaan liittyvät ongelmat ovat helpottaneet huomattavasti.

Fivan valvonta antaa kryptoyrityksille mahdollisuuden muun muassa perustaa pankkitilejä, mikä ei ollut aikaisemmin niin itsestäänselvää.

Taneli Tikka Prasos Oy:n hallitukseen

Pitkän linjan startup- ja kasvuyritysveteraani Taneli Tikka on valittu Prasos Oy:n hallitukseen. Tikka on muun muassa toiminut useiden suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa sekä yhtiöiden hallitus- ja neuvonantajatehtävissä.

Tikka on toiminut niinkin monenlaisissa suomalaisissa yrityksissä ja palveluissa kuin IRC-Galleria sekä Tieto. Media nimesi hänet aikoinaan jopa ”Suomen Roope Ankaksi”.

”Näemme kryptovaluuttatoimialan muuttuvan muun muassa regulatorisen kehityksen myötä merkittävästi, joka luo Prasoksen kaltaiselle reguloidulle toimijalle laajentumis- ja yhteistyömahdollisuuksia. Haluamme vahvistaa asemaamme muuttuvassa ympäristössä ja tuottaa asiakkaille turvallisia, innovatiivisia ja skaalautuvia palveluja myös jatkossa”, Prasos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Henry Brade kertoo.

Prasos Oy on yksi Pohjoismaiden suurimmista kryptovaluutta- ja lohkoketjualan yrityksistä. Sen alla toimivat muun muassa Bittiraha.fi, Bittimaatti-verkosto sekä Coinmotion-vaihtopalvelu.

Pitkän linjan yritys- ja sijoitusammattilainen ja Suomen Roope Ankka on tervetullut lisä Prasosin miesvahvuuteen.

EU varautuu Libraa vastaan omalla digivaluutalla tai sääntelyllä

Euroopan Unioni suunnittelee oman digitaalisen valuutan kehittämistä vastauksena Facebookin Libralle, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin saaman luonnoksen mukaan Euroopan Unioni myös kehottaa jäsenvaltioita toimimaan liian riskialttiiden kryptovaluuttojen kehittämistä vastaan tai jopa kieltämään tällaiset valuutat kokonaan.

”Euroopan keskuspankin ja muiden eurooppalaisten keskuspankkien olisi hyvä tutkia oman digivaluutan tuomia mahdollisuuksia sekä haasteita, sekä ottamaan ensimmäisiä konkreettisia askelia tähän suuntaan,” Reutersin näkemässä luonnoksessa kerrottiin.

CoinDeskin lähteiden mukaan Reutersin näkemä luonnos ei kuitenkaan tarkoita, että EU olisi tekemässä omaa digieuroaan. CoinDeskin lähteiden mukaan luonnos tarkoittaa ainoastaan, että EU on aikeissa kehittää entistä tiukempaa sääntelyä koskien niin sanottuja vakaakolikoita, ”stablecoineja”, kuten Libra.

Facebookin tuleva Libra-valuutta on saanut monet eurooppalaiset päättäjät varpailleen. Facebookilla on jo nyt moniin valtioihin verrattava asema. Yritys on myös toistuvasti tehnyt virheitä muun muassa käyttäjien yksityistietojen turvaamisessa. Päättäjät ovat epäileväisiä, tulisiko Facebookin kaltaiselle toimijalle antaa näin suurta taloudellista valtaa.

On epäselvää, aikooko EU tehdä oman digieuronsa vai tyytyykö se rajoittamaan Facebookin kolikkoa sääntelyllä.

Kiina ei estä Bitcoin-louhintaa

Kiina on lakkauttanut suunnitelmansa hankkiutua maan Bitcoin- ja kryptovaluuttalouhimisteollisuudesta eroon. Noin puoli vuotta sitten Kiinan tulevaisuus- ja reformikomissio oli listannut kryptolouhimisen yhdeksi niistä teollisuudenaloista, jotka Kiina tulisi poistamaan maasta.

Komissio julkaisi kuluneella viikolla tuoreimman suunnitelmansa, jonka on määrä astua voimaan ensimmäinen tammikuuta 2020. Uusin versio tulee korvaamaan aikaisemman, vuonna 2011 laaditun suunnitelman.

Virasto on poistanut suunnitelman viimeisimmästä versiosta kaikki viittaukset Bitcoin- ja kryptolouhintaan. Suunnitelmassa ei myöskään enää määritellä virtuaalivaluutta- tai Bitcoin-louhintaa millään tavalla.

Kiina on ollut viime vuosina yksi merkittävimmistä Bitcoin-louhinnan keskipisteistä koko maailmassa. Vaikka Kiina olisi tavalla tai toisella estänyt louhinnan rajojensa sisäpuolella, olisivat louhijat todennäköisesti ainoastaan siirtyneet ulkomaille. Uuden suunnitelman myötä näyttäisi kuitenkin siltä, että Kiina on ainakin toistaiseksi aikeissa pitää teollisuuden maassa.

Bitcoin-louhinta tapahtuu valtavissa halleissa täynnä kallista ja erikoistunutta laitteistoa.

Vain harvalla vaihtoehtokryptolla on tulevaisuutta

Ripplen toimitusjohtaja Brad Garlinghousen mukaan vain 1% nykyisistä kryptovaluutoista tulee selviämään pidemmän päälle. Bloombergille antamassaan haastattelussa Garlinghouse kertoi, että maailmassa on yksinkertaisesti aivan liian useita kryptovaluuttoja.

Garlinghousen mukaan monet uudet kryptovaluutta- ja lohkoketjuprojektit syntyvät pelkästään kehittäjien hypestä ja halusta päästä luomaan kryptoja. Garlinghouse uskoo, että vain hyvin pienellä määrällä kryptovaluuttoja on mitään todellista tarjottavaa asiakkaille.

”Suurin osa niistä tippunee nollaan,” Garlinghouse summasi.

Prasos Oy:n hallituksen puheenjohtaja Henry Brade jakaa Garlinghousen näkemyksiä. Brade näkee, että vain muutamalla harvalla kryptovaluutalla on todellista tulevaisuutta.

”Henkilökohtaisesti uskon lähinnä Bitcoiniin, Litecoiniin ja Moneroon. Bitcoin on niin iso, että sillä on mahdollisuuksia selvitä vaikka valtiollisesta hyökkäyksestä. Litecoin säilyttää arvonsa eräänlaisena Bitcoinin ja muiden kryptojen testialustana. Monero taas saa arvoa siitä, että se tarjoaa mahdollisuuden anonyymeille siirroille,” Brade kommentoi.

Suurin osa vaihtoehtoisista kryptoista ei voi tarjota mitään tarpeellista.

Bitcoin-rikkaiden määrä on kasvanut

Yli 1 000 bitcoinia sisältävien Bitcoin-osoitteiden määrä on kasvanut kuluneen 12 kuukauden aikana noin 30%. Luku näyttäisi täsmäävän, vaikka tilastoissa otettaisiin huomioon pörsseille ja vaihtopalveluille kuuluvat osoitteet.

Kirjoitushetkellä 2 035 Bitcoin-osoitteessa on 1 000 – 10 000 bitcoinia. 108 osoitteessa on 10 000 – 100 000 bitcoinia. Kahdessa osoitteessa on 100 000 – 1 000 000 bitcoinia.

”Kaksi selitystä asialle on, että korkean summan sijoittajat ovat alkaneet sijoittaa bitcoineihin, tai sitten tämä liittyy pörssien ja välittäjien kylmälompakkoratkaisuihin. Jälkimmäistäkään selitystä ei voi laskea pois, mutta se ei käy yhteen muun datamme kanssa. Toistaiseksi hyväksyn ensimmäisen selityksen,” kertoi sijoitusanalyytikko Willy Woo.

Suuria bitcoin-määriä sisältävien osoitteiden kasvu on ollut huikeaa koko vuoden.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

coinmotion-alennus
Rekisteröidy Coinmotioniin ja pääset tekemään viiveettömiä bitcoin-sijoituksia. Rekisteröitymisetuna vaihtokulut -50%. Luo tili tästä.

One thought on “EU:n uudet säännöt parantavat kryptoyritysten asemaa – Viikkokatsaus 45/2019

  1. Hannu says:

    Hienoa, että ajatellaan yksityis yrittäjiä, perustamsraha vaan puuttuu eikä tarvitse yritystä perustaa, maksaa vaan verot. Minulla on haaveena laittaa 2600 Yhdysvaltain Dollaria/24h louhiva BCH ASIC hashing modifioitu kontti johonkin Sipoo Porvoo akselille. Hienoa, että sähkön voi vähentää verotuksessa. Siitä pointsit hallitukselle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *