Uusia bitcoineja on jäljellä enää 3 miljoonaa – Viikkokatsaus 42/2019

Perinteisen fiat-rahan suurena heikkoutena on aina ollut inflaatio. Valtiot ja keskuspankit ovat milloin tahansa voineet tulostaa uutta rahaa, mikäli ne ovat tahtoneet rahoittaa omia (enemmän tai vähemmän onnistuneita) hankkeitaan. Tavalliselle kuluttajalle inflaatio on aina toiminut piiloverona, sillä jokainen uusi euro tai dollari syö arvoa kaikilta ennen sitä liikkeelle lasketuilta rahoilta.

Bitcoinin luoja Satoshi Nakamoto taas halusi rahan, jota keskuspankit ja valtio eivät voisi enää manipuloida tai käpälöidä tällä tavalla. Tämän vuoksi hän koodasi Bitcoiniin 21 miljoonan maksimin, jota ei tulla koskaan ylittämään. Bitcoineja ei yksinkertaisesti ole loputtomasti.

Tästä taas seuraa se, että bitcoin on monella tavalla ”deflatorinen valuutta”. Mitä enemmän bitcoineja käytetään, sitä arvokkaammaksi jokaisen omistamat bitcoinit tulevat. Bitcoinilla voi säästää ja luottaa siihen, että vaikka arvo heittelisi, ainakaan mikään keskuspankki ei voi sitä nollata.

Tässä viikkokatsauksessa tsekkaamme muun muassa Bitcoinin nykyistä määrää sekä tulevaa lohkopalkkioiden puoliintumista. Lisäksi katsomme rikollisten uusia kikkoja sekä sitä, miten rikollisten ei todellakaan kannata käyttää Bitcoinia, mikäli he eivät tahdo häkin heiluvan. Muissa uutisissa muun muassa Satoshin päätyminen englannin viralliseen kieleen sekä saksalaisten kuluttajien tyytymättömyys Facebookin tulevaan Libra-valuuttaan.

Viime viikon katsauksen voitte lukea täältä.

Lohkopalkkioiden puoliintuminen tapahtuu lähes tarkalleen neljän vuoden välein, kunnes uusien bitcoinien syntyminen lakkaa

Satoshi pääsi Oxfordin sanakirjaan

Oxford University Pressin julkaisema Oxford English Dictionary on lisännyt sanakirjaan sanan ”satoshi”. Sanakirjaa pidetään yhtenä englannin kielen merkittävimmistä lähteistä.

Oxfordin sanakirjan määritelmän mukaan satoshi on ”pienin rahallinen yksikkö, johon Bitcoin-digitaalivaluutan voi jakaa, eli yksi sadasmiljoonas osa bitcoinia”.

Kun sana lisätään Oxfordin sanakirjaan, sitä ei koskaan poisteta. Tämän vuoksi Oxford University Press on huolellinen siinä, mitä sanoja ja termejä sanakirjaan lisätään. Jotta sana lisätään, sen tulee vakiintua käyttöön ja pysyä käytössä useita vuosia.

Sana ”Bitcoin” lisättiin Oxfordin sanakirjaan vuonna 2014. Sanakirjan mukaan Bitcoin on ”digitaalinen valuutta, jonka siirtohistoriaa ylläpidetään ja uusia valuuttayksiköitä luodaan ratkaisemalla matemaattisia ongelmia, ja joka toimii itsenäisesti ilman keskuspankkia”.

Satoshi on nyt virallisesti Oxfordin sanakirjassa.

Bitcoinia käyttänyt lapsipornorinki on saatu kiinni

338 ihmistä 38 eri maasta ovat saaneet syytteet ostettuaan ja myytyään lapsipornoa bitcoineilla, kertovat Britannian ja Yhdysvaltain viranomaiset. Lapsipornoa välitettiin eteläkorealaisella Welcome to Video -nimisellä sivustolla, joka sisälsi uutistoimisto Reutersin mukaan yli 250 000 videota.

Yyhdysvaltain oikeusministeriön mukaan sivusto oli sisältömäärällä mitattuna maailman suurin lasten seksuaalisen hyväksikäytön foorumi. Tähän mennessä tutkimus on johtanut ainakin 23 uhrin pelastamiseen.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan syytettyjä oli ainakin Yhdysvalloissa, Britanniassa, Etelä-Koreassa, Saksassa, Saudi-Arabiassa, Arabiemiraateissa, Tšekissä, Kanadassa, Irlannissa, Espanjassa, Brasiliassa ja Australiassa. Vielä ei tiedetä, onko syytettyjen joukossa suomalaisia.

Yksi tutkintaa helpottaneista tekijöistä oli Bitcoinin avoin ja muuttumaton lohkoketju. Lohkoketjuanalyysin avulla viranomaiset ovat voineet tutkia siirtoja ja paikallistaa rikoksentekijöitä paremmin kuin olisi ollut mahdollista perinteisen valuutan kohdalla. Osaltaan juurikin Bitcoinin avoimuus ja muuttumattomuus olivat mukana pelastamassa hyväksikäytettyjä lapsia ja saamassa rikollisia kiinni.

Lohkoketjuanalyysin avulla on mahdollista jäljittää lasten hyväksikäyttäjiä ja kyberrikollisia.

Uusia bitcoineja on jäljellä enää 3 miljoonaa

Tänään perjantaina louhitaan 18 000 000. bitcoin. Tämä tarkoittaa, että ensi viikonlopun jälkeen uusia bitcoineja syntyy enää 3 miljoonaa, minkä jälkeen kaikki bitcoinit on louhittu, eikä uusia bitcoineja synny enää koskaan.

Sen lisäksi, että bitcoineista on louhittu jo lähes 86%, olemme lähestymässä seuraavaa lohkopalkkioiden puoliintumista. Lohkopalkkioiden puoliintuminen tarkoittaa, että uusia lohkoja louhivat louhijat saavat enää puolet siitä määrästä uusia bitcoineja, mitä he aikaisemmin saivat.

Lohkopalkkioiden puoliintuminen tapahtuu noin joka neljäs vuosi heittäen muutamalla päivällä. Tällä hetkellä lohkopalkkio on 12,5 bitcoinia per lohko. Puoliintumisen jälkeen lohkopalkkio on enää 6,25 bitcoinia. Lohkopalkkion puoliintumisen jälkeen bitcoinista tulee pysyvästi harvinaisempaa kuin kulta.

Seuraava lohkopalkkion puoliintuminen tapahtuu arviolta toukokuun puolivälissä. Aikaisemmin lohkopalkkioiden puoliintumista on seurannut vahva nousukausi bitcoinin kurssille johtuen huomattavasti laskevasta tarjonnasta. Viimeiset bitcoinit tullaan louhimaan arviolta vuonna 2140, minkä jälkeen louhijat saavat palkkionsa pelkästään bitcoinien siirtokustannuksista.

Bitcoineja on nyt 18 miljoonaa – ja vain 3 miljoonaa lisää on tulossa.

Hakkerit ovat istuttaneet haittaohjelmia äänitiedostoihin

Kryptoturvallisuustutkijat ovat löytäneet uuden tavan, jota hakkerit käyttävät louhiakseen kryptovaluuttoja uhriensa koneilla. BlackBerry Cylance -antivirusyrityksen tutkijat kertoivat löytäneensä haitallista koodia, joka oli upotettu WAV-tiedostoihin.

Tutkijat analysoivat tiedostoja ja huomasivat, että niihin oli kätketty koodia, joka sai uhrin tietokoneen louhimaan kryptovaluuttoja hakkereille samaan tapaan kuin muut ns. ”cryptojacking”-hyökkäykset. Osa koodeista antoi jopa pääsyn uhrin tietokoneelle.

”Kun näitä WAV-tiedostoja soitettiin, osasta niistä kuului musiikkia, jossa ei ollut mitään erityisiä laatueroja tavallisiin musiikkitiedostoihin verrattuna. Osasta taas kuului vain kohinaa,” tutkijoiden raportti kertoo.

Tutkijoiden löydös vahvistaa vanhoja tietoturvaniksejä: älä koskaan lataa mitään tiedostoja, joiden sisällöstä et ole täysin varma. Nämä WAV-tiedostot tuskin ovat ainoita uusia kikkoja, joita hakkerit käyttävät. Niihin lankeaminen antaa hakkereille mahdollisuuden varastaa laskentatehoa ja sähköä, ja ehkä pahimmillaan se päästää heidät jopa käsiksi tietokoneesi sisältöön, kuten siellä säilytettyihin kryptovaluuttoihin.

Hakkerit osaavat upottaa kryptolouhintaa tekeviä haittaohjelmia nykyään jopa äänitiedostoihin.

Suurin osa saksalaisista kuluttajista ei luota Libraan

Saksalainen Wirtschaftswoche-talousjulkaisu ja Creditplus Bank AG ovat teettäneet saksalaisille kyselytutkimuksen koskien saksalaisten halukkuutta käyttää Facebookin tulevaa Libra-kryptovaluuttaa. Kyselya varten haastateltiin noin 2 000 saksalaista.

Vain 27% saksalaisista kertoivat, että olisivat valmiita harkitsemaan Libran käyttämistä kansainvälisissä maksuissa. 73% vastanneista kertoivat, että he hylkäisivät Libran suorilta. 42% Libraa vastustaneista kertoivat syyksi, että he eivät luota Facebookiin. Loput 31% taas sanoivat, että he luottavat vain kansallisiin fiat-valuuttoihin.

Libran vastustus on sitä korkeampi, mitä vanhemmista ikäryhmistä puhutaan. 55 vuotta täyttäneistä vastaajista 85% sanoivat, että heidän olisi mahdotonta tehdä yhtään mitään Facebookin digitaalisella valuutalla. Kaikista eniten kannattajia Libra löytää 22-34-vuotiaista. Näistä vastaajista 42% voisivat harkita Libran käyttämistä.

Saksalaiset kuluttajat eivät näyttäisi innostuvan Librasta yhtään sen enempää kuin saksalaiset poliitikotkaan.

Venäjä asetti Cointelegraphin sensuuriin

Venäjä on asettanut yhden maailman suosituimmista Bitcoin-uutispalveluista, Cointelegraphin, sensuuriin. Venäjän informaatio- ja sensuurivirasto Roskmonadzor asetti sensuurin voimaan 16. lokakuuta, kertoo turvallisuussyistä anonyyminä pysyttelevä venäläinen antisensuuriaktivisti ja venäläisen antisensuurilisäosan kehittäjä.

Sensuuri on jatkoa Venäjän jo vuosia jatkuneelle kryptovaluuttoja ja anonyymiä viestintää koskevien sivustojen sensuurille. Venäjä on aikaisemmin sensuroinut muun muassa Bitcoin Core -referenssiohjelmaa tarjoavan bitcoinoin.orgin sekä tunnetun työnhaku- ja CV-palvelun LinkedInin.

Viime vuonna Venäjän sensuuriviranomainen esti 20 miljoonaa IP-osoitetta pyrkiessään estämään anonyymin viestinnän mahdollistavan Telegram-ohjelman käytön maassa. Asiantuntijoiden mukaan nämä sensuuriyritykset olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi epäonnistuneita.

On todennäköistä, että Venäjä tulee jatkossa sensuroimaan entistä enemmän Bitcoinia ja muita kryptovaluuttoja koskevia sivustoja. Venäjän poliitikot ovat toistuvasti ilmaisseet huolensa kryptovaluuttojen mahdollisuudesta kiertää keskuspankkien kontrollia. Samaan aikaan on todennäköistä, että venäläiset vapausaktivistit tulevat kehittämään entistä parempia keinoja kiertää tätä sensuuria jatkuvasti eskaloituvassa sensuurisodassa.

Muun muassa Wikipedia osoitti aikoinaan mieltä Venäjän sensuuria vastaan.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *