Melkein joka kerta, kun vilkaisee kryptouutisia, sieltä löytyy jotain mielenkiintoista ja uutta. Tämä kertoo siitä, että elämme todellakin poikkeuksellisia aikoja ja vähintään jonkinlaista murrosta.
Tällä viikolla saimme tietää, että Venezuela kaikista maista on ensimmäisenä ryhtynyt ottamaan vastaan virallisia maksuja bitcoineilla. Tässä vaiheessa bitcoineilla voi maksaa lähinnä passeista, mutta kenties tulevaisuudessa sillä voi maksaa myös muita julkisia maksuja, kuten veroja.
Venezuela ei tietenkään ole maailman paras esimerkki toimivasta taloudesta, mutta on luultavaa, että tulevaisuudessa myös muut valtiot ottavat vähintään jollain tasolla bitcoinit käyttöön. Mitään haittaa siitä ei niille ole, mutta siitä voi ola merkittävää hyötyä.
Muissa uutisissa luomme katsauksen muun muassa bitcoinin menestykseen. Kuluneen vuoden ensimmäisellä puolikkaalla se menestyi erinomaisesti verrattuna yleisimpiin arvometalleihin. Samaan aikaan Bloomberg ennustaa, että kryptojen kuningas tulee näkemään lähitulevaisuudessa huikeaa nousua.
Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Venezuela hyväksyy bitcoinit maksuksi passeista
Venezuelan maahanmuutto- ja ulkomaalaisvirasto SAIME on alkanut kaikessa hiljaisuudessa hyväksyä bitcoin-maksut eräistä kansalaisten passeista. Tieto vuoti alunperin Redditiin ja Cointelegraph onnistui myöhemmin vahvistamaan tiedon.
Myöhemmin tietovuoto tuli myös Twitteriin. Cointelegraph onnistui vahvistamaan myös tämän.
“Olen henkilökohtaisesti tarkistanut tämän ja se on totta. Venezuelan maahanmuuttovirasto hyväksyy bitcoinit maksuiksi passin uusimisesta tai passin voimassaoloajan pidentämiseksi,” kertoi Twitter-käyttäjä BTCLovera.
Venezuelalaiset voivat jo käyttää passien maksamiseksi Venezuelan omaa Petro-kryptovaluuttaa. Ennen kryptoja ainoa mahdollisuus maksaa passeista oli käyttää Venezuelan omaa bolivaria.
Toistaiseksi bitcoin-maksut eivät ole mahdollisia kuin ulkomailla oleskeleville Venezuelan kansalaisille eikä ole varmaa, miten pitkään bitcoin-maksut ovat olleet käytössä. Vuodon perusteella myös luottokorttimaksut saattavat olla tulevaisuudessa mahdollisia.

Bitcoin pärjäsi paremmin kuin arvometallit
Kuluneen vuoden ensimmäinen puolikas on ollut monella tavalla taloudellisesti vaikea ja ennalta-arvaamaton. Covid-pandemian seurauksena koko maailmantalous veti kärrynpyörää ja heitti tumman varjon tulevaisuuden ylle. Perinteisesti tällaisina aikoina kullan kaltaiset turvasatamasijoitukset ovat pärjänneet melko hyvin.
Kuitenkin ensimmäisellä puolikkaalla kulta menestyi huomattavasti huonommin kuin bitcoin. Bitcoinin arvo nousi ensimmäisellä puolikkaalla jopa 27%. Sen sijaan kulta nousi ainoastaan 16%, eli se pärjäsi jopa 11% heikommin kuin bitcoin.
Hopealla ja platinalla meni paljon huonommin kuin kullalla tai bitcoineilla. Hopean kurssi laski lähes puoli prosenttia. Platinan kurssi puolestaan laski lähes 16%.
Pitämällä asemansa ja jopa nousemalla suhteessa muihin sijoituskohteisiin bitcoin ja kulta osoittivat olevansa tehokkaita taloudellisia turvasatamia.
“Kuten bitcoin, myös kulta on niukkaa ja sen arvo on seurausta lähes kokonaan kysynnästä ja tarjonnasta,” kommentoi Messarin kryptoanalyytikko Ryan Watkins.

Bloomberg: Bitcoin noussee 12 000 dollariin
Talousmedia Bloomberg on julkaissut katsauksen bitcoinin tulevaisuuteen kuluvan vuoden aikana. Bloombergin raportissa todetaan, että tilanne on erinomainen bitcoinille ja kryptovaluutan kurssi saatta lyhyellä mittapuulla nousta jopa 12 000 dollariin.
Raportissa todetaan, että Bitcoinin ominaisuudet, kuten puoliintumisen myötä laskenut tarjonta sekä aktiivisten Bitcoin-osoitteiden huomattavasti kasvanut määrä luovat hurjaa potentiaalia bitcoinin nousulle. Raportissa todetaan, että Bitcoinilla on samat hyvät puolet kuin kullalla. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden tallentaa tietoa digitaalisesti, mihin kulta ei pysty.
Raportin laatineet tutkijat pistävät merkille, että Bitcoinin tilanne on ollut hyvin samankaltainen aikaisemmin ennen huimaavia nousukausia. Lisäksi he huomioivat, että bitcoinin volatiliteetti on laskenut huomattavasti, mikä indikoisi, että krypto on muuttumassa spekulatiivisesta sijoituksesta digitaaliseksi kullaksi.

Nuoret kryptokäyttäjät ovat varautuneet kuolemaansa heikosti
Suurimmalla osalla nuorista kryptokäyttäjistä ei ole juuri minkäänlaista suunnitelmaa sille, mitä tapahtuu heidän kryptoilleen kuolemansa jälkeen, kertoo Cremation Instituten suorittama kyselytutkimus kryptokäyttäjille.
Tutkimuksen mukaan suurin osa kryptokäyttäjistä ovat huolissaan kryptojensa kohtalosta kuoleman jälkeen, mutta heillä ei ole siltikään toimivia keinoja niiden siirtämiseksi tai kontrolloimiseksi. Cremation Institute uskoo, että tämä johtuu kryptotestamenttipalvelujen puutteesta sekä valtiollisen regulaation sokeasta pisteestä.
89% vastaajista kertoivat miettivänsä vähintään jollain tasolla sitä, miten kryptot saadaan siirrettyä heidän perheelleen tai ystävilleen. Yksikään vastaajista ei kertonut, etteivät he olisi lainkaan huolissaan asiasta.
Vanhemmat sukupolvet ovat kuitenkin selkeästi varautuneempia kuin nuoret. 18-25-vuotiaista vain 41% on jonkinlainen selkeä suunnitelma kryptoille kuolemansa jälkeen. 26-40-vuotiaista 65% on tällainen suunnitelma. Sen sijaan 41-55-vuotiaista 86% on suunnitelma ja 56-76-vuotiaista 94 prosentilla.

Kryptoveteraani pyrkii USA:n presidentiksi
Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on ilmoittautunut uusi yrittäjä, kryptomaakari Brock Pierce. Pierce jätti ilmoituksensa maanantaina liittovaltion vaalikomissiolle.
Pierce on tunnettu muun muassa Block.One-lohkoketjuprojektin perustajana sekä EOS-kryptopoletin kehittämisestä. Lisäksi hän oli perustamassa Tetheriä.
USA:n nykyinen presidentti Donald Trump on aikaisemmin ilmaissut suhtautuvansa negatiivisesti tai jopa vihamielisesti bitcoinia kohtaan. Hän on muun muassa sanonut sitä huijaukseksi sekä rahaksi, joka ei perustu mihinkään. Lisäksi Trump on kehottanut valtionvarainministeriötä bitcoinin vastaisiin toimiin.
Yhdysvaltain vaalijärjestelmän ja -kulttuurin vuoksi Piercen voittomahdollisuudet ovat realistisesti ottaen varsin matalat, mutta hän pystyy tästä huolimatta tuomaan vaaleissa esille poliittisia kysymyksiä, joita muut ehdokkaat eivät joko ymmärrä tai ovat haluttomia ottamaan esille, kuten Internetin yksityisyyttä sekä kryptovaluuttoja koskevia asioita.

Asiantuntija: Kiinan kryptoraha tehty dollaria vastaan
Kiinan keskuspankin kehitteillä oleva virallinen digitaalinen juan-valuutta on ilmeisesti suunnattu enemmän dollaria kuin bitcoinia vastaan, analysoi veteraanisijoittaja Matthew Graham. Graham on tehnyt pitkän uran Kiinassa investointipankkiirina ja hän on pekingiläisen Sino Global Capitalin toimitusjohtaja.
Graham uskoo, että digijuanin tarkoituksena on nimenomaan heikentää dollarin asemaa globaalin talousjärjestyksen perustana. Tämä onnistuu etenkin nykyistä dollarivetoista järjestelmää tehokkaammilla teknologioilla.
“Nyt on vuosi 2020 ja meillä on edelleen käytössämme transaktiotapoja, jotka kestävät joiden varmistaminen kestää jopa 3 päivää ja jotka ovat paljon kalliimpia kuin niiden pitäisi olla. Vanhentuneet teknologiat osoittavat, miten dollarivetoinen maailmantalous alkaa jo näyttää ikääntymisen merkkejä. Tämä on valtava mahdollisuus Kiinalle,” Graham kommentoi Unitize-konferenssissa.
Grahamin mukaan digijuan käyttää monia samoja teknologisia innovaatioita kuin Bitcoin ja lohkoketju. Se ei siltikään tule perustumaan Bitcoinin tapaan julkiseen lohkoketjuun, vaan se pysyy täysin Kiinan keskuspankin hallussa.

Sisältöä viikkokatsaukseen?
Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].