Viikkokatsaus 31/2015: Espanjalainen pankki julkaisi Bitcoin-opetusvideon

Kuluneen viikon Bitcoin-aiheisissa uutisissa mm. ensi viikon Bitcoin-viikosta, pankkien mielipiteistä ja tunnetusta koomikosta. Viime viikon katsaus on luettavissa täällä.

Espanjalainen pankki opastaa Bitcoinin käyttöön

Espanjalaisen BBVA-pankin tutkimuskeskuksen julkaisemassa lohkoketjua käsittelevässä raportissa Blockchain Technology: The Ultimate Disruption in the Financial System (pdf) pidetään mahdollisena, että hajautetut lohkoketjuun perustuvat järjestelmät voivat syrjäyttää kaikki nykyiset rahoitusalan järjestelmät ja rakenteet ja luoda “hajautetun rahoitusjärjestelmän”. 

Tällainen järjestelmä on vielä kaukana, ja sen syntyminen vaatisi vastauksia moniin kysymyksiin, kuten lainsäädännöllisiin ja rahapoliittisiin. Raportin mukaan lohkoketjuteknologia voi hyvin muuttaa koko rahoitusalan, kuten teknologiakehitys ja digitalisaatio on muuttanut muita aloja, kunhan lohkoketjut kehittyvät paremmaksi. Kysymys ei ole siitä, milloin muutos tapahtuu vaan kuinka laaja muutos tulee olemaan.

BBVA osoitti vastikään tukensa Bitcoinille julkaisemalla opetusvideon sen käyttöön. Pankin innovaatio-ohjelman BBVA Innovation Centerin video on nähtävillä alla. Pankki on ollut jo pidemmän aikaa mukana Bitcoinin kehityksessä: muun muassa se on sijoittanut Bitcoin-yritys Coinbaseen ja sen meneillään olevassa rahoitusalan innovaatiokilpailun finalisteissa on 10 Bitcoin-yritystä.

 

Bitcoin-viikko Helsingissä 17.8. – 23.8.

Helsingissä järjestetään toistaiseksi laajin Suomessa pidetty Bitcoin-tapahtuma, Bitcoin-viikkoTapahtuman järjestävät yhteistyössä Bittiraha.fi, Tietosuojakone, LocalBitcoins ja Valjas. Lisätietoja ja tarkemmat aikataulut löytyvät Bitcoin-viikon omilta kotisivuilta.

Maanantaina 17.8. tapahtuma käynnistyy Kampin keskuksessa, jossa on tarjolla Bitcoin-tietoutta sekä opastusta ja ilmaisia Bitcoineja.

Keskiviikkona 19.8. puolestaan järjestetään Bitcoin-seminaari Ruoholahden Technopoliksessa.

Viikon päättää lauantaina 22.8. vapaamuotoinen Bitcoin Approbatur, jossa kierretään Helsingin bitcoineja hyväksyvät baarit.

Louis C.K. on lähtenyt mukaan Bitcoiniin

Tämän hetken tunnetuimpiin amerikkalaisiin koomikoihin lukeutuva Louis C.K. myy ohjelmiaan bitcoineja vastaan. Louis C.K.:n kaikki ohjelmat, standup-showt ja audionauhoitukset on mahdollista ostaa Louis C.K.:n nettisivuilta bitcoineilla. 

Louis C.K. on myös antanut mahdollisuuden faneille itselleen määrätä hinnan, jolla he haluavat ostaa Louisin ohjelmia. Louis C.K. on ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu koomikko, joka on ryhtynyt ottamaan vastaan bitcoineja.

Louis C.K. hyväksyy bitcoin-maksut (lähde)

ESMA julkaisi lausuntoja virtuaalivaluutoista ja lohkoketjuista

European Securities and Markets Authority (ESMA) pyysi aikaisemmin tänä vuonna lausuntoja virtuaalivaluutan tai lohkoketjuteknologian avulla tehdyistä sijoituksista. ESMAn vastaanottamat lausunnot on julkaistu ja suuren huomion saivat pankeilta tulleet vastaukset.

Italialainen Intesa Sanpaolo kertoo tutkivansa virtuaalivaluuttoja ja lohkoketjuteknologiaa. Lohkoketjuteknologia potentiaalia ei vielä tunneta täysin, mutta Bitcoinilla on mahdollisuus nousta maailmanlaajuiseksi standardiksi. Bitcoinia edistää neljä verkostovaikutusta: 1) verkon suurin hashing-teho, joka takaa parhaimman turvallisuuden, 2) korkein pääoma, 3) laajin käyttäjä- ja kauppiasadoptio, ja 4) parhain ja suurin kehitys- ja ylläpitotyö.

Myös saksalainen Deutsche Bank kertoo tutkivansa lohkoketjuteknologian käyttötapoja. Lohkoketjuteknologia voi aiheuttaa perustavanlaatuisia muutoksia pankkien sisäiseen toimintaan, vaikkakin teknologian tutkiminen on vielä alkutekijöissä. Onkin mahdotonta tietää mitkä käyttötavoista tulevat skaalautumaan ja kestämään. Lohkoketju voi synnyttää uusia mahdollisuuksia alalla ja uudistaa nykyisiä teknologioita ja prosesseja.

Australian senaatti julkaisi raportin Bitcoinista

Australian senaatin komitea julkaisi laajan raportin Bitcoinista ja muista digitaalisista valuutoista. Komitea pitää tärkeänä, että Bitcoinin lainsäädäntöä kehitetään ja että ennen sitä alan toimijat pyrkivät itsesääntelyyn. Eniten kiinnostusta on herättänyt komitean mielipide siitä, että Bitcoinia pitäisi verotuksellisesti kohdella kuin rahaa. Tällä hetkellä Bitcoinista täytyy Australiassa maksaa veroa kuten hyödykkeistä ja palveluista, mikä tarkoittaa 10 % veroa bitcoineja myydessä.

PwC: “Kryptovaluutat edustavat uusia teknologiavetoisia markkinoita”

PricewaterhouseCoopers julkaisi kryptovaluuttoja käsittelevän raportin Money is no object: Understanding the evolving cryptocurrency market (pdf). Raportin mukaan kryptovaluutat edustavat uutta aikakautta, jossa teknologiavetoiset markkinat voivat mullistaa perinteisiä markkinoita. Tämä voi tuoda kuluttajille hyötyjä ja luoda laajempaa makrotaloudellista tehokkuutta. 

Bitlisenssin hakuajan takaraja tuli vastaan New Yorkissa

Useat Bitcoin-yritykset ovat päättäneet lopettaa palvelunsa tarjoamisen New Yorkiin kritisoidun “Bitlisenssin” takia. Lisenssiä on kritisoitu muun muassa kuluttajan yksityisyyden loukkaamisesta, innovaation hidastamisesta ja lisenssin kalliudesta kun huomioidaan lisenssimaksun (5000 dollaria) lisäksi menevät sivukulut.

Osavaltiosta poistuneisiin yrityksiin lukeutuvat mm. Shapeshift, Bitfinex, Kraken, BitQuick ja LocalBitcoins. New Yorkin Bitcoin-lisenssin hakuaika meni umpeen 8.8. jonka jälkeen joihinkin Bitcoin-palveluihin, kuten vaihtopalvelun pyörittämiseen, on tarvittu lisenssi.

Digital Currency Group julkaisi kuvan (alla) Bitlisenssi-hakemuksesta, jonka työstämiseen kului kuulemma kaksi kuukautta ja 100 000 dollaria.

 

 

G7-maiden selvityksessä maininta digitaalisista valuutoista

Kesäkuussa pidetyn G7-maiden huippukokouksen selvityksessä mainitaan terrorismin rahoituksen vastustamisen yhteydessä myös digitaaliset valuutat. Johtajat haluavat parantaa rahaliikenteen läpinäkyvyyttä, mitä edistäisi myös digitaalisten valuuttojen ja muiden uusien maksutapojen lainsäädännön kehittäminen. He antavat tukensa FATF:lle, joka on ehdottanut digivaluuttojen vaihtopalvelujen lisensointia ja valvontaa.

Blockchain.info näytti Satoshin bitcoinien liikkuneen

Blockchain.info-palvelussa olleen bugin ansiosta Bitcoin-yhteisössä säpsähdettiin viime viikolla, sillä palvelu näytti Satoshi Nakamoton bitcoinien liikkuneen. Palvelu vahvisti, että siirto ei ollut todellinen, eikä siirtoa näkynyt muissa ‘block explorer ’-palveluissa, joissa bitcoin-siirtoja voi tarkastella. Redditin käyttäjä kertoi olleensa väärennetyn siirron takana ja halunneensa testata mitä väärennetyn siirron tekeminen saisi aikaan. Bugi on nyt korjattu. 

Satoshi Nakamoton omistamia bitcoineja seurataan jatkuvasti, sillä kukaan ei tiedä, onko Satoshilla enää pääsyä ensimmäisiin louhittuihin bitcoineihin. Hänellä on arvioiden mukaan miljoona bitcoinia.

Yli 60% bitcoin-kauppiaista käyttää BitPaytä

Maailman johtava bitcoin-myyntejä käsittelevä palveluntarjoaja BitPay on julkaissut puolivuotisraporttinsa. Raportin mukaan maailmassa on jo yli 100 000 kauppiasta, liikettä tai muuta yritystä, jotka ottavat vastaan bitcoineja. Yli 60% näistä kauppiaista käyttää BitPaytä. Raportti myös kertoo, että bitcoin-siirrot Euroopassa ovat nousseet kaikkien aikojen huippuunsa. Myös muualla maailmassa on kasvua Bitcoin-liikenteessä. Latinalaisessa Amerikassa bitcoin-siirrot ovat kasvaneet jopa 120%.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].