Viikkokatsaus 42/2017: Bitcoin rikkoi 6 000 dollarin ja 5 000 euron psykologiset rajapyykit

Bitcoin on ylittänyt taas uuden rajapyykin. Viikonloppu alkoi sillä, että kaikkien kryptorahojen kruunattu kuningatar nykäisi kerralla huimiin korkeuksiin. Nimittäin nyt liikutaan jälleen uusissa tuhansissa, kun bitcoinin kurssi rikkoi 6 000 dollarin eli 5 000 euron vahvan psykologisen rajapyykin.

Kuten niin monesti aikaisemminkin, myös nyt seilataan tuntemattomilla vesillä. Miltä tulevaisuus näyttää? Ainakin sijoittajat arvioivat että lupaavalta. Bitcoinin kurssi saattaa hyvinkin nytkähtää vielä korkeammalle, mikäli trendit, kasvava kiinnostus ja muut tekijät antavat minkäänlaista osviittaa.

Mutta eipä se ole ainoa mielenkiintoinen uutinen tältä viikolta. Venäjällä Vladimir Putin on  vahvistanut, että maa tulee luomaan oman valtiollisen digivaluuttansa. Maan informaatioministerin mukaan tämä KryptoRupla nähdään mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Ihan kiva idea, Putin, mutta odotapa, kun Niinistö lanseeraa oman SaleCoininsa. Siinä jää teidän kryptot toiseksi!

Lohkoketjumaailmalla tapahtuu myös laajemmin kaikenlaista mielenkiintoista. Maailman arvostetuimpiin teknisiin yliopistoihin kuuluva Massachusetts University of Technology on ryhtynyt printtamaan tutkintotodistuksiaan suoraan lohkoketjuun. Tämä voi vaikuttaa pieneltä askeleelta, mutta sen merkitys on perustavanlaatuinen. Uudistus mahdollistaa virallisten tietojen säilyttämisen ja varmistamisen, vaikka niitä hallinnoiva instituutio katoaisi kokonaan.

Lisäksi kattavassa uutispaketissa on tarjolla paljon muutakin pohdittavaa ja pureskeltavaa. Ketkä ostavat Zimbabwessa bitcoineja? Miten islamin uskonnollinen laki liittyy lohkoketjuun? Entä kuinka Julian Assangella onkaan pokkaa näyttää kuvainnollisesti keskaria liittovaltiolle? Muun muassa näihin kaikkiin kysymyksiin saamme vastauksen tästä katsauksesta.

Tämän viikkokatsauksen lisäksi myös analyytikkomme Toni Kososen tekninen analyysi vahvistaa, että me todellakin elämme mielenkiintoisia aikoja.

Katsauksessa kerrotaan myös Bittimaatti-verkostomme parannuksista. Niistä lisää alempana.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua täältä.

Tämä on jo perinteeksi muodostunut avaruusaiheinen Bitcoin-kuva, jollainen pitää laittaa aina Bitcoinin rikkoessa ennätyksiä yhteishengen ja hypen luomiseksi sekä kanavoimiseksi. (KUVA: IEEE Spectrum)

Bitcoin ylitti 5 000 euroa ja 6 000 dollaria

Bitcoinin kurssi on ylittänyt ensimmäistä kertaa historiassaan psykologisesti merkittävän 6 000 dollarin rajapyykin sekä 100 miljardin dollarin markkina-arvon. Kurssinousu tapahtui vain muutamissa päivissä sen jälkeen, kun bitcoinin hinta tippui 18. lokakuuta rajusti lähes 10 %. Korjausliike alaspäin jäi lyhyeksi, sillä heti seuraavana päivänä kurssi lähti nousuun, kunnes se onnistui rikkomaan 6 000 dollarin rajan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kirjoitushetkellä bitcoinin kurssi liikkuu 6 000 dollarin paikkeilla.

Vaikka bitcoinin kurssi on ollut vahvassa kasvussa koko vuoden, monet uskovat, että kurssi voi nousta entistä korkeammalle. CNBC:n tekemän kyselyn mukaan noin puolet sijoittajista uskoo, että bitcoinin kurssi nousee lähitulevaisuudessa yli 10 000 dollarin. 16 % puolestaan uskoo, että kurssi jää 6 000 ja 8 000 dollarin välille. Vähän päälle yksi kolmannes vastaajista uskoo, että bitcoin-sijoittajat tulevat menettämään sijoituksensa.

Maailman merkittävimpiin kuuluva kansainvälinen bitcoin- ja lohkoketju-uutispalvelu CoinDesk on tutkinut Googlen tilastoja ja huomannut, että kryptorahoja ja Bitcoinia koskevien hakumäärien kasvun perusteella bitcoinilla on vielä kasvuvaraa. Googlen hakutrendit ovat aikaisemminkin antaneet hyvää osviittaa siitä, mikä on Internet-käyttäjien aito kiinnostus jotain asiaa kohtaan. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kiinnostus Bitcoinia kohtaan on kasvussa.

6 000 dollarin rajapyykki saavutettiin viikonloppuna (KUVA: BitcoinWisdom)

Ensimmäiset reguloidut bitcoin-johdannaiset kaupan

Ensimmäinen reguloitu bitcoin-johdannainen on tullut markkinoille yhdysvaltalaiseen vaihtopalveluun. LedgerX-johdannaismarkkinapaikka aloitti toimintansa, ja ensimmäisen viikon aikana vaihtoja tehtiin 176 kappaletta, yhteensä yli 1 miljoonan dollarin arvosta. 

“Meidän reguloitu ja institutionaalisen tasoon sopiva alustamme mahdollistaa digivaluuttamarkkinoille osallistumisen niille tahoille, jotka ovat aikaisemmin joutuneet istumaan sivustakatsojan roolissa”, LedgerX:n toimitusjohtaja Paul Chou hehkutti alustaa.

LedgerX etsii asiakkaikseen muun muassa hedge-rahastoja, bitcoin-louhijoita ja investointipankkeja.Toistaiseksi vaihtoja voi tehdä vain bitcoineilla, mutta LedgerX:n lisenssi mahdollistaa tulevaisuudessa myös muut kryptovaluutat.

Bittimaatti-verkostoon parannuksia

Ylläpitämiimme bitcoin-käteisautomaatteihin eli Bittimaatteihin on tehty parannuksia. Nyt Jyväskylän ja Kuopion Bittimaateilla voi myös myydä bitcoineja, eli ne ovat päivitetty kaksisuuntaisiksi. Seuraavaksi päivitämme Turun Bittimaatin, joka muuttuu kaksisuuntaiseksi lähiviikkoina.

Kuopion Kolmisopen kauppakeskuksessa sijaitseva uudistettu Bittimaatti

Olemme myös avaamassa uusia sijainteja lähikuukausina. Pääkaupunkiseudulle on tulossa lisää lokaatioita, ja paljon toivottu keskustalokaatio tekee paluun. Lisäksi olemme tuomassa Bittimaatin aivan uuteen kaupunkiin, ja siitä kerromme lisää lähempänä avajaisia!

Bittimaateissa on yhä voimassa alennettu 5 prosentin myyntikulu, ja nykyään myös reaaliaikaisen myyntikurssin näkee Bittimaatti-verkoston etusivulta.

Putin: Venäjä julkaisee valtiollisen krypton

Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut suljettujen ovien takana, että Venäjä tulee julkaisemaan lähitulevaisuudessa oman valtiollisen kryptovaluuttansa, KryptoRuplan. Venäjän informaatio- ja massaviestintäministeri Nikolai Nikiforov kertoi Putinin ilmoituksesta paikalliselle AIF.ru-uutispalvelulle.

Digitaalinen rupla poikkeaa useimmista digivaluutoista siinä, että tavallisen käyttäjän ei ole mahdollista louhia sitä. Digivaluutan levittäminen ja luominen jätetään yksinomaan viranomaisten oikeudeksi. KryptoRuplalla on valtion virallinen tuki ja sitä voi vaihtaa suoraan perinteisiin rupliin.

Ministeri Nikorovin mukaan syy kryptovaluutan julkaisemiselle on yksinkertainen: Venäjän on pakko tehdä se. Digitaalisen talouden kehittyessä valtiolliset kryptovaluutat alkavat olla ajan kysymys ja muut valtiot pääsevät toimimaan asian suhteen nopeammin, jos Venäjä ei toimi nyt.

“Voin nyt luottavaisin mielin sanoa, että Venäjä tulee julkaisemaan KryptoRuplan. Syy tälle on yksinkertainen: jos me emme sitä tee, niin kahden kuukauden sisällä jokin naapureistamme Euroopassa tai Aasiassa tekee sen”, Nikorov kertoi.

Putin on ilmoittanut suoraan, että hän haluaa Venäjälle oman kryptokolikkonsa. (KUVA: Shibe-selfie)

Ruotsi sai isot voitot Bitcoin-huutokaupasta

Ruotsin viranomaiset ovat onnistuneesti suorittaneet ensimmäisen valtiollisen bitcoin-huutokauppansa. Viranomaiset järjestivät huutokaupan myydäkseen 0,6 bitcoinia ja bcashia, jotka se oli takavarikoinut rikollisilta ja ottanut vastaan maksuiksi veloista maan ulosottovirastolle.

Huutokauppa oli Ruotsin valtiolle menestys, sillä viranomaiset onnistuivat saamaan kaupatuista bitcoineista huomattavasti markkinahintaa korkeamman summan. Ruotsin ulosottovirasto Kronofogdenin mukaan se sai kaupattua digivaluutat 43 000 kruunulla, eli noin 6 840 dollarilla. Kun Ruotsin ulosottovirasto julkisti huutokaupan, bitcoinin kurssi liikkui noin 3 200 dollarissa ja bcashin kurssi puolestaan 330 dollarissa.

Toisaalta Kronofogden olisi voinut saada Ruotsin valtiolle entistä enemmän rahaa, jos se olisi ottanut vaarin Internetin sijoitusmeemeistä ja vain HODLannut bitcoinejaan. Vuonna 2014 USA:n hallitus myi 144 336 takavarikoitua bitcoinia noin 48 miljoonalla. Jos hallitus olisi odottanut muutaman vuoden, olisi noiden bitcoinien arvo noussut yli 800 miljoonaan.

Ruotsin valtion huutokaupat ovat olleet onnistuneita, sillä viranomaiset ovat saaneet myytyä bitcoinit huomattavasti markkinahintaa kalliimmalla. Ei ihme, että ruotsalaiset ovat niin iloista kansaa! (KUVA: Frankie Fouganthin)

Yhdysvaltalainen yliopisto jakaa lohkoketjutodistuksia

Yhdysvaltalainen tekninen korkeakoulu Massachusetts Institute of Technology (MIT) on ensimmäisenä merkittävänä koulutuslaitoksena maailmassa ryhtynyt myöntämään lohkoketjuun kirjattavia tutkintotodistuksia. MIT:in pilottihanke käynnistyi lokakuun puolivälissä ja tähän mennessä yli 100 valmistunutta opiskelijaa ovat saaneet omat lohkoketjutodistuksensa.

“Alusta asti yksi pyrkimyksistämme on ollut antaa opiskelijoille mahdollisuus itse hallita tutkintotodistuksiaan. Tämän pilottihankkeen avulla opiskelijat saavat aidosti omistusoikeuden omiin tutkintoihinsa sekä mahdollisuuden jakaa todistuksiaan turvallisesti kenelle he itse tahtovat”, professori Mary Callahan kertoi.

Tutkintotodistuksien kirjaaminen lohkoketjuun antaa monia huomattavia etuja perinteisiin järjestelmiin nähden. Lohkoketjun vuoksi todistuksien väärentäminen tai häviäminen on mahdotonta. Avoin lohkoketju tarkoittaa, että todistuksen aitous voidaan varmistaa myös ilman koululaitoksen myötävaikutusta. MIT ei ole ensimmäinen yliopisto, joka jakaa todistuksia lohkoketjuun, mutta se on selkeästi merkittävin näistä.

“MIT on maailman ensimmäisiä yliopistoja, jotka ovat julkaisseet virallisia asiakirjoja muodossa, joka pysyy, vaikka itse instituutio hajoaisi. Lohkoketjun ansiosta viralliset asiakirjat ovat ihmisten itsensä käsissä, mikä on perustavanlaatuinen muutos siihen, miten asiat ennen olivat”, kertoi lohkoketjusovellusta yhteistyössä MIT:in kanssa kehittävän Learning Machine -yrityksen toimitusjohtaja Chris Jagers.

MIT on yksi maailman johtavia teknologia-alan yliopistoja, joten siirtyminen lohkoketjuun on ollut sille luonteva ratkaisu. (KUVA: U.S.Navy)

Islamilainen kehityspankki kehittää sharia-lohkoketjuja

Islamilainen kehityspankki on ilmoittanut ryhtyvänsä tutkimaan ja kehittämään erilaisia lohkoketjuun perustuvia sovelluksia, jotka noudattavat islamilaista uskonnollista lakia, shariaa. Islamilaisen kehityspankin tarkoituksena on lisätä projektilla jäsenmaidensa kykyä ottaa osaa moderniin talouteen.

Uskonnollisesta tulkintatavasta riippuen sharia määrää monia erilaisia sääntöjä ja määräyksiä koskien taloudellista toimintaa. Sharia muun muassa sanoo, että lainasta ei saa periä mielikuvituksellista korkoa, vaan koron tulee aina perustua investoinnin todelliseen tuottoon. Lisäksi shariaan kuuluu erilaisia sääntöjä muun muassa siitä, minkälaiseen toimintaan rahaa saa käyttää ja miten esimerkiksi kuolintapauksessa varallisuuden periminen tapahtuu.

Vaikka digivaluutat yhdistetäänkin usein liberaaleihin aatteisiin, on niillä myös paljon tarjottavaa konservatiivisimmillekin ihmisille. Digitaalista valuuttaa voidaan ohjelmoida ja siihen voidaan luoda monenlaisia erilaisia älysopimuksia, kieltoja ja muita ominaisuuksia. Tämän ansiosta lohkoketjulla voidaan tehdä myös uskonnollisiin säännöstöihin sopivia sovelluksia, kuten esimerkiksi valuutta, joka maksaa automaattisesti kolehteja, tai älysopimus, jossa korko perustuu automaattisesti konkreettiseen tuottoon.

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto ja sen taloutta koskeva uskonnollinen säännöstö on huomattavasti kattavampi kuin esimerkiksi kristinuskolla. Islamilaisen kehityspankin projekteille voi olla laajastikin kysyntää islamilaisen maailman astuessa kohti tulevaa digitaalista finanssitaloutta.

Islamilaisen uskon mukaan Koraani kertoo ratkaisut jopa niinkin moninaisiin kysymyksiin kuin miten lohkoketjua voitaisiin soveltaa. (KUVA: Habib M’henni)

Zimbabwelaiset siirtyvät pankkirahasta Bitcoiniin

Venezuela on viime kuukausina saanut paljon mainetta sen hallituksen ryhdyttyä harjoittamaan hyvin kyseenalaista elvytyspolitiikkaa. Venezuelan keskuspankki on ryhtynyt painamaan lisää valtiollista fiat-valuuttaa rahoittaakseen julkisia menoja ja investointeja, minkä johdosta Venezuelan bolivarien määrä on räjähtänyt käsiin ja sen arvo romahtanut lähestulkoon olemattomiin. Tämän seurauksena venezuelalaiset ovat ryhtyneet kasvavissa määrin käyttämään arvonsa vahvasti säilyttävää bitcoinia tavallisessa kaupankäynnissä.

Nyt tämä sama ilmiö näyttäisi olevan toistumassa myös Zimbabwessa. Zimbabwen tarina on hyvin vastaavanlainen kuin Venezuelan: hallitus päätti uusista elvytyskeinoista, joiden rahoittamiseksi se ryhtyi luomaan lisää keskuspankkinsa valuuttaa. Kuten jokainen taloustieteilijä olisi osanut ennustaa, tästä luonnollisesti seurasi hyperinflaatio, jonka myötä Zimbabwen virallinen valuutta menetti kokonaan arvonsa.

Zimbabwe on yrittänyt selvitä talouspolitiikasta erilaisilla keinoilla. Valtio on muun muassa ryhtynyt käyttämään Yhdysvaltain dollareita oman valuuttansa sijasta. Nyt puolestaan tavalliset zimbabwelaiset ovat ryhtyneet siirtymään kasvavissa määrin Bitcoinin pariin. Erilaiset uutislähteet, afrikkalaiset bitcoin-pörssit ja kansainvälinen LocalBitcoins-vaihtopalvelu antavat kaikki näyttöä siitä, että Bitcoinin suosio maassa on huimassa kasvussa. Bitcoinien kysyntä on Zimbabwessa niin korkealla, että bitcoineja vaihdetaan maassa parhaimmillaan kaksi kertaa niin korkealla kurssilla kuin maailmassa keskimäärin. Bitcoinit ovat liikkuneet Zimbabwessa jopa 10 000 dollarin kappalehinnalla.

Bitcoinin suosio ei myöskään rajoitu Zimbabwessa pelkästään yksityiskäyttäjiin, vaan myös paikalliset yritykset siirtyvät kasvavissa määrin digivaluuttaan. Yritykset ostavat bitcoineja jo sen vuoksi, että ne voisivat maksaa tavalliset laskunsa. Siinä missä valtiollinen valuutta on Zimbabwessa arvotonta, on luottamus bitcoinin kurssin pysyvyyteen näytön varassa varsin vahva.

Vaikka Bitcoin-keskustelussa eniten huomiota saavat länsimaalaiset rikkaat sijoittajat, on digitaalisen valuutan ja finanssimaailman korkein arvo aivan muualla. Siinä missä Bitcoin antaa monille länsimaalaisille mahdollisuuden sijoittaa ja rikastua, kehittyvissä maanosissa Bitcoin konkreettisesti pelastaa ihmishenkiä.

Zimbabwen elvytystoimet saivat aikaiseksi hyperinflaation, jonka myötä jopa sata miljoonaa Zimbabwen dollaria oli vähemmän arvokasta kuin paperi, jolle se oli painettu. (KUVA: HandGrenadePins)

Julian Assange: Kiitokset Yhdysvalloille lahjoitusten kieltämisestä

Maailman tunnetuimpiin tietovuotajiin kuuluva WikiLeaksin perustaja Julian Assange on antanut aavistuksen kettuilevan lausunnon Yhdysvaltain viranomaisille. Assangen mukaan WikiLeaks on tehnyt noin 50 000 % edestä voittoja bitcoinilla, kiitos Yhdysvaltain viranomaisten.

“Syvimmät kiitokseni Yhdysvaltain hallitukselle, senaattori McCainille ja senaattori Liebermanille luottokorttilahjoitusten kieltämisestä WikiLeaksille. Tämän ansiosta WikiLeaks ryhtyi sijoittamaan bitcoiniin. Nyt olemme tehneet bitcoinilla noin 50 000 % voitot”, Assange hehkutti Twitterissä.

WikiLeaks julkaisi vuonna 2010 asiakirjoja ja Collateral Murder -nimisen videon, jotka todistivat Yhdysvaltain hallituksen muun muassa vakoilleen Euroopan kansalaisia ja yhdysvaltalaisten sotilaiden ampuneen aseettomia toimittajia. Tämä sai USA:n viranomaiset kieltämään perinteiset lahjoitukset WikiLeaksille.

USA:n viranomaisten toiminta kuitenkin sai aikaiseksi vastareaktion. Internet-aktivistit ympäri maailman ryhtyivät käyttämään Bitcoinia lahjoittaakseen WikiLeaksille rahaa. Tämä yhdistettynä WikiLeaksin omiin bitcoin-investointeihin on tuonut WikiLeaksille kymmenien miljoonien dollarien edestä toimintavaroja.

Bitcoinin merkittävimpiin vahvuuksiin kuuluu rahan puolueettomuus. Bitcoinia ei voi sensuroida poliittisesti ja poliitikkojen asettamat kiellot ja pakotteet ovat hyvin helppoja ohittaa Bitcoinilla. Tämä on siirtänyt valtaa huomattavasti pois niin kutsutun eliitin käsistä tavallisille kansalaisille.

Julian Assange tuli tunnetuksi järjestönsä vuodettua julkisuuteen monia Yhdysvaltojen hallituksen kyseenalaisia touhuja. (KUVA: Cancillería del Ecuador)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].