Viikkokatsaus 50/2016: Bitcoin rikkoo jälleen ennätyksiä

Kuluneella viikolla on rikottu taas uusia ennätyksiä bitcoinin paukauttaessa vuoden huippunsa ja jopa usean vuoden huippunsa. Tänä vuonna on rikottu myös uusia ennätyksiä, sillä bitcoinin käyttö on räjähtämässä käsiin siirtomäärien kasvaessa eksponentaalisesti. Näyttäisi siltä, että ollaan menossa kohti Kuuta!

Ja tällä kertaa ei pelkästään kuvainnollisesti, vaan myös käytännössä. Tai ainakin tuore tutkimuspaperi väittää, että Bitcoin ja sen sukulaiset voisivat tulla ihmisen mukana uusille planeetoille niin kuin ensimmäiset kesyt sudet tulivat ihmiskunnan kanssa maan ääriin ja täyttivät planeetan. Toivottavasti Marsin siirtokunta rakennetaan pian, sillä ainakin toimituksesta löytyy halukkaita, joita kiinnostaisi nähdä tällainen tulevaisuuden scifi-maailma!

Onhan viikolla myös maanläheisempiä uutisia. Hajautettu kauppapaikka OpenBazaar on saanut miljoonasijoituksen, jota se aikoo käyttää kehittääkseen anonyymimmän kaupankäynnin Tor-verkon avulla. Myös Yhdysvaltain veroviranomaisten ja Coinbasen välisessä väännössä on tapahtunut uusi käänne. Ystävämme Tanska puolestaan on ilmoittanut aikeensa siirtyä lohkoketjuun perustuvaan reservivaluuttaan. Kiinnostavia juttuja siis.

Toni Kososen teknisessä analyysissä kehotetaan maltilliseen paniikkiholdaukseen.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Bitcoin on rikkonut (taas) ennätyksiä

Bitcoinin kurssi on rikkonut kuluneella viikolla useampiakin ennätyksiä. Perjantaina 16.12. bitcoinin kurssi oli rikkonut kaikissa suurissa pörsseissä vuoden 2016 aikaisemman huipun käyden lähes 800 dollarissa. Kurssi oli tuolloin korkeimmillaan, mitä se on ollut sitten helmikuun 2014, eikä se ole enää kaukana joulukuun 2013 huippukurssia.

Bitcoinin kurssi myös näyttäisi vakiintumisen merkkejä. Vaikka kurssi on ollut erittäin korkealla, se on pysynyt yli viikon vakaasti yli 760 dollarissa.

Vuosi 2016 on tähän mennessä näyttänyt erinomaiselta bitcoinin kurssin kannalta. Vaikka vuoden aikana Bitcoin-infrastruktuuri on kärsinyt joistakin bitcoin-pörssien hakkeroinneista sekä lainsäätäjien epämääräisistä toimista, on kurssi noussut vuoden aikana yli 80 %.

Bitcoin on tehnyt kuluneella viikolla jälleen uusia ennätyksiä, klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Bitcoin-maksut lisääntyneet 1800 %

Maailman suurin Bitcoin-kauppiaspalvelu BitPay on raportoinut sen kautta tapahtuvien bitcoin-siirtojen määrän kasvaneen räjähdysmäisesti. BitPay on kertonut, että sen välittämät bitcoin-maksut ovat kasvaneet vuodesta 2015 vuoteen 2016 mennessä noin 1800 %.

Uutinen ei sinällään ole yllättävä, sillä bitcoin-siirtojen määrä on ollut viime vuosina kokonaisuudessaan huomattavassa kasvussa ja tuo kasvu on ainoastaan kiihtynyt yhä uusien yrityksien, käyttäjien ja kansakuntien löytäessä bitcoinin. Myös bitcoinien arvonnousu on antanut syyn käyttää säilössä olleita bitcoineja.

BitPayn CCO Sonny Singhin mukaan suuri osa kasvusta on tapahtunut kehittyvillä markkina-alueilla, jotka ovat vasta viime aikoina alkaneet löytää Bitcoinin. Singhin mukaan Bitcoin on ollut näiden alueiden yrittäjille ja kuluttajille erinomainen apuväline, sillä se on mahdollistanut esimerkiksi huomattavasti aikaisempaa pienemmät siirto- sekä maksukulut ja helpottanut yrityksien siirtymistä kansainvälisille markkinoille.

Bitcoinin käyttö on kasvanut voimakkaasti koko sen olemassaolon ajan, klikkaa kuvaa suuremmaksi.

OpenBazaar saanut 3 miljoonan rahoituksen

Avoimeen koodiin perustuva hajautetut Bitcoin-nettikaupat mahdollistavan OpenBazaarin kehittäjät ovat saaneet kerättyä 3 miljoonan dollarin rahoituksen tuoreella rahoituskierroksellaan. Rahoituskierrosta organisoi berliiniläinen startupeihin keskittynyt pääomasijoitusyritys BlueYard.

Runsas vuosi aikaisemmin edellisellä sijoituskierroksella OpenBazaarin kehittäjät saivat kerättyä noin miljoonan dollarin edestä sijoituksia.

OpenBazaaria kehittävän OB1:n toimitusjohtaja Brian Hoffmanin mukaan uutta rahoitusta on tarkoitus käyttää laajentamaan OpenBazaarin palveluita. OpenBazaariin on muun muassa tarkoitus lisätä muun muassa monetisointipalveluita sekä optio käyttää anonyymin Internet-selaamisen mahdollistavaa Tor-verkostoa.

OpenBazaarin saamat sijoitukset tulevat auttamaan projektia ottamaan ensimmäisiä askeleitaan kohti seuraavan sukupolven hajautettuja markkinoita. (KUVA: OpenBazaar)

Tanskalle lohkoketjuun pohjautuva e-kruunu

Tanskan keskuspankin johtaja Lars Rohde on ilmoittanut Tanskan pyrkivän siirtymään lohkoketjupohjaiseen sähköiseen e-kruunuun. Rohden mukaan Tanska tulisi käyttämään tätä uutta e-kruunua maan virallisena reservivaluuttana.

Rohde kertoi Bloombergille antamissaan haastatteluissa, että Tanskan keskuspankin on vielä ratkaistava muutamia ongelmia ennen e-kruunun lanseeraamista. Hänen mukaansa ongelmat eivät kuitenkaan liity lohkoketjuteknologiaan, jonka keskuspankki tuntee hyvin, vaan ongelmat liittyvät poliittisiin kysymyksiin.

Suurin kysymys e-kruunun kohdalla on, tuleeko valuutasta tehdä anonyymiä. Toisaalta Tanskan kansalaisilla on oikeus luottaa pankin suojelevan heidän yksityisyyttään, mutta toisaalta helposti jäljitettävä raha voi auttaa valtiota kitkemään korruptiota ja tekemään institutionaalisesta rahankäytöstä läpinäkyvämpää.

Käteinen on jäämässä Tanskassa historiaan.

Coinbasen asiakas vaatii oikeudessa tietoluovutusten kumoamista

Eräs Coinbasen asiakas on vaatinut USA:n oikeuslaitosta kumoamaan päätöksensä pakottaa Coinbase antamaan asiakkaidensa henkilö- ja tilitiedot Yhdysvaltain veroviranomaiselle. Yhdysvaltain veroviranomainen vaati aikaisemmin oikeutta määräämään Coinbase luovuttamaan yrityksensä asiakastiedot harmaan talouden ja veronkierron kitkemiseksi.

Päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen esitti tuomioistuimelle losangelesilainen lakimies Jeffrey Berns. Bernsin mukaan vaatimus saada kaikkien asiakkaiden tiedot, koska osa asiakkaista on saattanut syyllistyä veronkiertoon, on kohtuuton ja rikkoo kuluttajien yksityisyyttä. Bernsin mukaan vaatimus rikkoisi oikeuden väärinkäytön kieltoa. Berns vaatii saada hyväksytyn vaatimuksen kumottua tai vaihtoehtoisesti tuomioistuinta määräämään veroviranomaista pysäyttämään toimintansa kuluttajien yksityisyyden suojelemiseksi.

“Coinbasen kaltaisilla yrityksillä on liiketoiminnallisia motiiveja suojella asiakkaidensa yksityisyyttä, mutta toisaalta niiden on samasta syystä noudatettava viranomaisten päätöksiä”, Jeffrey Bernsin lakitoimisto kommentoi. Lakitoimiston mukaan kumoamisvaatimuksen ensisijaisena tarkoituksena on suojella Coinbasen asiakkaita.

Coinbase-tapaus on yksi laajimpia ihmisryhmiä koskevista bitcoin-tapauksista Yhdysvalloissa. (KUVA: Jess Loughborough)

Uuden tutkimuksen mukaan bitcoin on avaruusraha

Bitcoin-yhteisössä on aina tiedetty, että Bitcoin on matkalla Kuuhun – tai vielä kauemmaksi. Nyt tätä Bitcoinin ja avaruuden eittämätöntä yhteyttä on tutkittu myös tieteellisesti.

Tohtori Kartik Hegadekatti Intian rautatieministeriöstä on julkaissut uuden tutkimuspaperin, jossa hän pohtii lohkoketjuteknologian ja digivaluuttojen käyttöä myös Maapallon ulkopuolella. Extra-Terrestrial Applications of Blockchains and Cryptocurrencies -nimisessä tutkimuspaperissaan tohtori Hegadekatti ehdottaa, että digivaluutat voisivat muodostaa pohjan “avaruusrahalle” kolikoiden ja paperirahan jälkeisenä aikakautena.

“Kun ihminen on perustanut pysyvän siirtokunnan Marsiin ja alkanut valloittaa asteroidivyöhykkeen jälkeistä avaruutta, voitaisiin avaruustaloudet yhdistää toisiinsa käyttämällä erilaisia lohkoketjuverkostoja. Samaan aikaan voisi olla MarsCoin, LunarCoin, JupiterCoin, SaturnCoin, TitanCoin ja niin edelleen, joita kaikkia kontrolloitaisiin niiden omalla lohkoketjulla”, tohtori Hegadekatti kuvailee.

Tohtori Hegadekattin mukaan myös louhiminen voitaisiin hoitaa avaruudessa voimakkailla mikroprosessoreilla. Tällöin avaruuteen laukaistavat laitteet voisivat tuottaa automaattisesti lisäarvoa maailmojen taloudelle.

Kun ihmiskunta lähtee valloittamaan maailmankaikkeutta, voi digitaalinen valuutta tulla mukana. (KUVA: Entrepreneur.com)

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].