Bitcoin-kurssianalyysi 25.5.2016: Kurssi on taas kerran ollut kohtuullisen rauhallinen

Trendiviivan rikkoutuminen alaspäin ei aiheuttanut kovaa myymistä, ainakaan vielä ja bitcoin-kurssi on taas kerran ollut kohtuullisen rauhallinen. Artikkelin lopussa jälleen teknisen analyysin termit ja vinkit.

BTCUSD-BITFINEX  Weekly  #1 2016-05-25  07_09_46.024.png

Viikkokaavio. Trendiviivan rikkoutuminen olisi voinut käynnistää isommankin myyntiaallon, joka olisi aloittanut laskun SMA50:n ja SMA100:n tienoille, mutta emme ole nähneet juuri volyymia. Lasku voi toki vielä hyvin tulla, mutta olemme lähellä horisontaalista resistanssia, kaavion pinkki viiva, jonka rikkoutuminen todennäköisesti lähettää kurssin ylemmäs. RSI on vielä pitänyt yli 50:n tason, mikä on toistaiseksi positiivista. MACD on tasainen, eikä kerro juuri mitään. SMA50:n ja SMA100:n tienoilla olisi myös Ichimoku-pilvi, selkeästi hyvä support-alue siis.

BTCUSD-BITFINEX  1 Day   #1 2016-05-25  07_22_20.883.png

Päiväkaaviossa olemme taas Ichimoku-pilven sisällä ja RSI:n 50:n taso toimii nyt resistanssina, kuten myös SMA20. MACD on myös painumassa negatiivisen puolelle. Yhteenvetona viikkokaaviosta ja päiväkaaviosta voisi sanoa, että olemme lähellä tärkeää resistanssia, jonka rikkoutuminen todennäköisesti lähettää kurssin korkeammalle, mutta kunnes tämä rikkoutuu niin hieman todennäköisempää on laskun jatkuminen. Tämä pääasiassa päiväkaavion negatiivisten indikaattoreiden perusteella ja viikkokaavion tärkeiden supporttien ollessa hieman nykyistä kurssiarvoa matalammalla.

Capture.PNG

Bitfinexin margin-tilastot ovat viimeisen viikon aikana lähteneet kehittymään kurssiarvon kannalta positiiviseen suuntaan eli shortit ovat lähteneet nousemaan ja longit ovat aavistuksen laskeneet. Jos tämä kehitys jatkuu seuraavalla viikolla niin lupaa se positiivista jatkoa lähitulevaisuuteen, koska suuren laskun aiheuttavan “long squeezen” mahdollisuus pienenee. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että longien haltiat ja shorttien haaliat myisivät ja niin sanottu oikea raha, ei siis velkaraha, ostaisi nämä tarjoukset pois.

BTCUSD-BITFINEX  3 Day  #1 2016-05-25  07_34_48.416.png

Elliott Wave -laskennoissa ei ole juuri muutoksia tapahtunut. Pidän edelleen pinkkiä vaihtoehtoa todennäköisimpänä vaihtoehtona. Lisäsin kysymysmerkeille varustetun vaihtoehdon pinkkiin vaihtoehtoon, koska A-aallot voivat aivan hyvin olla myös impulsseja eli koostua viiden aallon kokonaisuuksista. B- ja 2-aallot voivat olla hyvin samankaltaisia myös. 3-aallot ovatkin sitten yleensä voimakkaampia kuin C-aallot, joten jos todella olemme punaisessa vaihtoehdossa niin 3-aalto voi aivan hyvin mennä ATH-tasolle.

Etheria on vaihdettu kohtalaisen paljon viime aikoina ja näyttää, että etherin ja bitcoinin kurssit ovat usein käyttäytyneet peilikuvamaisesti. Ethereumin DAO-myynti loppuu noin kolmen päivän sisällä ja näyttää, että DAO-myynti on ollut osana nostamassa ether-kurssia, koska mikäli haluat ostaa DAO-poletteja, sinun täytyy ostaa ne ethereillä ja DAO on jo haalinut huimat 14%:a kaikista luoduista ethereistä. Näyttää todennäköiseltä, että DAO-myynnin loputtua ether-kurssi saattaa dipata rajustikin ja tämä voi hyvinkin auttaa bitcoin-kurssin nousuun.

 


 

Teknisen analyysin termejä ja vinkkejä

Ichimoku-pilvi, on suunniteltu näyttämään tiettyjen keskiarvokäyrien avulla muodostetun pilven avulla support ja resistanssi -alueita, muun ohessa, kuten momentin. Päiväkaavion ja viikkokaavion pilvi on sen verran käytetty, varsinkin resistanssina ja supporttina, treidaajien keskuudessa, että nämä alueet ovat hyvä ottaa huomioon. Lisätietoa: http://www.investopedia.com/terms/i/ichimoku-cloud.asp

Konsolidaatio, englanniksi consolidation. Termi kuvaa tilannetta, jossa kurssi pysyy kohtuullisen tarkasti rajatulla vaihteluvälillä, kuten artikkelin triangle. Konsolidoitumista leimaa treidaajien päättämättömyys (englanniksi indecision). Konsolidaatio loppuu, kun kurssi rikkoo jommankumman rajan, mutta ei ole harvinaista nähdä false breakouttia.

Tällöin kurssi vain käy nopeasti toisen rajan ulkopuolella ja tämän jälkeen suuntaakin toiselle rajalle, jonka rikottuaan tulee oikea breakout. Tällainen false breakout tapahtuma voi olla stoppien metsästystä, missä suuren pääoman treidaajat aiheuttavat rajan rikkoutumisen, jotta muut treidaajat rajan rikkouduttua ostavat näiden suuren pääoman treidaajien tarjouksia. Rajat eivät usein ole täysin tarkkoja, johtuen siitä että bitcoinia treidataan monessa saman suuruusluokan pörssissä. Konsolidoitumista voi tapahtua kaikilla aikakehyksillä, mutta pidemmän aikavälin konsolidaatiot ovat luotettavampia. Lisätietoa: http://www.investopedia.com/terms/c/consolidation.asp

Mitä resistanssi ja support tarkoittavat. Resistanssi on alue, joka vastustaa kurssin nousua. Treidaamisessa onkin tärkeää määrittää resistanssi-alueet hyvin, koska usein kun kurssi nousee vauhdilla niin voi olla järkevää mieluummin myydä resistanssi-alueella, kuin ottaa riski, että trendi kääntyykin alueen kohdatessaan voimakkaaseen laskuun. Mikäli resistanssi-alue onnistuneesti murretaan niin tulee siitä usein support-alue, koska he jotka myivät, haluavat ostaa takaisin. Support-alue siis päinvastoin vastustaa kurssin laskua. Support-alueella taas voi olla järkevää ostaa ja myydä mikäli alue murretaan. Tämän jälkeen ongelmaksi muodostuukin se, että missä hyvät resistanssi- ja support-alueet ovat. Lisätietoa: http://www.investopedia.com/articles/technical/061801.asp

Bullish divergenssi – indikaattori tekee ylemmän pohjalukeman, kun kurssi tekee alemman pohjalukeman. Tämän saa aikaiseksi pienen volyymin myynnit ohueeseen orderbookkiin. Tämä on ominaista viimeisille 5:lle aalloille, koska myyjät ovat lopettamaisillaan ja ostajat haluavat vieläkin halvempia hintoja. Kurssi liikkuu helpommin, pienemmällä volyymillä ja saa aikaa divergenssin.

Hidden bullish divergenssi – indikaattori tekee alemman pohjalukeman, kun kurssi tekee ylemmän pohjalukeman. Tällä kertaa volyymi on suuri, mutta support on myös ja kurssi ei suuresta volyymista huolimatta laske.

Bearish divergenssi – päinvastainen ensiksi mainitulle. Indikaattori tekee alemman huippulukeman, kun kurssi tekee ylemmän huippulukeman. Tämänkaltaista divergenssiä odotamme artikkelin viidensissä aalloissa. Tällä kertaa ostajat ovat läkähdyksissä ja myyjät haluavat vieläkin suurempia hintoja.

Hidden bearish divergenssi – indikaattori tekee ylemmän huippulukeman, kun kurssi tekee alemman huippulukeman. Suuren volyymin market ostot kohtaavat vieläkin suurempaa resistanssia, joka aikaansaa kurssin kääntymisen laskuun.

Tässä vielä havainnoiva kuva aiheesta:

Lisätietoa: http://www.investopedia.com/terms/d/pergence.asp

Yleistä teknisestä analyysista

Ihminen, treidaaja on jossain määrin tapojensa ja tunteidensa orja. Treidaajat tekevät yleensä massana samankaltaisia päätöksiä samankaltaisissa tilanteissa. Tästä seuraa, että kurssikäyrästä tulee tietyssä määrin itseään toistava fraktaaleista koostuva jatkumo. Tämä korostuu mitä spekulatiivisempi sijoituskohde on kyseessä. Bitcoin on alkutaipaleellaan hyvin spekulatiivinen. Teknisen analyysin tarkoitus on paikantaa missä kohdassa treidaajien massan keskimääräistä mielialojen vaihtelua kulloinkin olemme ja sen perusteella ennustaa mitä tapahtuu seuraavaksi. Lisätietoa: https://en.wikibooks.org/wiki/Technical_Analysis/Psychology_And_Markets

Elliott Wave -teorian perusaaltorakennetta. Teoria perustuu behavioristisen psykologian olettamukseen, että ihminen käyttäytyy samankaltaisissa tilanteissa kohtuullisen samalla tavalla. Eli kun kurssille tapahtuu jotain niin keskimääräinen treidaaja tekee tämän seurauksena samankaltaisia päätöksiä aina uudestaan ja uudestaan. Keskimääräisen treidaajan päätökset aikaansaavat kurssivaihtelua, joka taas synnyttää uusia päätöksiä jne. Kurssikäyrään muodostuu tämän seurauksena tietyn mallisia aaltokokonaisuuksia, jotka ovat myös itseään toistavia fraktaaleita.

Basic EW picture.gif

Tässä on yksinkertaistettu kuva aaltorakenteesta. Tämä kokonaisuus muodostaa suuremman impulssin 1. ja 2. aallon. Impulssissa on aina viisi aaltoa. Tämä perusrakenne ulottuu aina pienimmän aikavälin kaavioista monivuotisiin kaavioihin. Vähän kuin rantaviiva, joka pitenee, mitä lähempää sitä katsotaan.

Mitä spekulatiivisempi treidauskohde on kyseessä sitä paremmin EW-teoria toimii. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin. Kuten myös aaltojen psykologisemmasta puolesta. Artikkeleiden loppupuolilta löytyy nämä yleisemmän tason kirjoitukset.

Lisätietoa: http://www.forexhit.com/learn-forex/elliott-wave-principle.html & http://www.tradingfives.com/articles/elliott-wave-guide.htm

Riskienhallinnasta

Annan esimerkin, jonka avulla riskiä voi kontrolloida isommasta mittakaavasta pienempään, bitcoinista puhuttaessa, sijoittajan/treidaajan näkökulmasta.

  • Bitcoinin kokonaisriskiä hallitaan %-osuudella, joka on sijoitettuna bitcoiniin. Sijoittamisen voi tehdä myös vaiheittain, mutta tällöin tulisi tarkkailla kokonaismäärää, jonka on sijoittanut suhteessa kokonaisvarallisuuteensa.

  • Tästä osuudesta tietty osuus voi olla monen vuoden sijoitus, johon ei kosketa pitkään aikaan ja tietty osuus varattu treidaamiseen. Tällä hallitaan treidauksen kokonaisriskiä.

  • Treidauksen sisällä voidaan tehdä pitkän ja lyhyen aikavälin kauppoja. Esimerkiksi pitkällä aikavälillä siten, että jos näyttää siltä, että pidemmän nousukauden huippu on tullut niin vaihdetaan treidauskassa kokonaan dollareiksi.

  • Tämän pidemmän aikavälin kaupan sisällä voidaan tehdä vielä pienemmän aikavälin kauppoja, eli ns. scalping-kauppoja. Tällöin on hyvä muistaa, että nämä kaupat tulisi olla lyhytkestoisia pidempään kauppaan nähden, jotta ei ajauduta tekemään pientä kauppaa joka pilaa isomman.

Suhdetta näiden tasojen välillä, varsinkin kun mennään treidauksen puolelle, on hyvä hallita stop-lossien avulla. Ajatellaan, että olet tehnyt pidemmän aikavälin kaupan ja myynyt 800 dollarissa, nyt yrität metsästää pientä korrektiota ja ostat osan tai kaikki takaisin lyhyttä aikaväliä silmällä pitäen. Ennen kuin tekee kaupan niin kannattaa miettiä stop loss, mitäs jos kurssi ei lähdekään ylöspäin? Koska myyn tappiolla takaisin, jotta isompi kauppa ei mene pilalle? Treidauksen riskiä on helpompi hallita, mitä harvemmin kauppoja tekee.

Suhteuta stop-loss tappion suuruus koko treidauskassasi kokoon siinä valuutassa missä isompi kauppa on. Eli jos olet myynyt 800 dollarissa ja sinulla siis on treidauskassa dollareina niin jos lyhyen aikavälin oston tappio kasvaa dollareissa esimerkiksi yli 5%:n treidauskassasta niin osta takaisin ja keskity metsästämään uutta lyhyen aikavälin kauppaa.

Myös pidemmän aikavälin kauppoja voi hallita stop-loss -menetelmällä. Stop-loss voi olla myös “pehmeä” siten, että jos esimerkiksi 5%:n tappioehto täytyy niin ei sillä sekunnilla vaihdeta vaan aloitetaan katsomaan hyvää paikkaa vaihtaa. Tässä tapauksessa tappio voi helposti kasvaa reilusti suuremmaksikin, joten tuo 5% tappioehto tässä tapauksessa voi olla liian suuri. Mitä taitavampi treidaaja olet, sitä isompia riskejä voit ottaa. Ei kuitenkaan kannata luottaa perstuntumaan tässä, parempi tapa on seurata oman kassan kehitystä.

Tässä oli aika pintaraapaisu riskienhallinnan monitasoisesta maailmasta, toivottavasti ei liian epäselvä. Kommenteissa voi esittää kysymyksiä.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.