Tutustu uuteen sijoitusoppaaseemme!

Viikkokatsaus 19/2016: Suomen Pankin pääjohtaja puhuu Bitcoinista ja lohkoketjuteknologiasta

Bitcoin on kiinnostanut jo pitkään julkisia toimijoita eri tavoilla. Valtiot, yhteisöt ja muut ovat joutuneet pohtimaan päänsä puhki, miten tätä uutta valuutta tulisi säännellä, tulisiko säännellä mitenkään ja mitä Bitcoin ylipäätään tarkoittaa.

Sveitsissä julkinen valta on ottanut toistaiseksi rohkeimman askeleen kohti bitcoinia mitä kukaan aikaisemmin. Zugin kantonin samanniminen pääkaupunki on aloittanut ohjelman, jonka myötä kaupungin asukkaat saavat maksaa julkiselle vallalle bitcoineilla.

Suomessa ei nyt sentään niin jännää ole, mutta Bitcoin ja lohkoketju ovat sentään nousseet yhdeksi tärkeimmistä puheenaiheista Suomen pankin vuosittain järjestämällä Maksufoorumilla. Mutta ehkä vielä joskus meilläkin voidaan maksaa terveyskeskuksille bitcoineilla!

Muina uutisina NATO:n ja DARPA:n toiveet saada käsiinsä omaa lohkoketjuteknologiaa, Itävallan ja Saksan digivaluuttarikoksia koskeva yhteistyö sekä suuryritysten pyrkimykset löytää Bitcoin-asiantuntijoita.

Kurssianalyysissä Toni Kosonen povaa bitcoinin kurssinousun todennäköisesti jatkuvan.

Viime viikon katsaukseen voit tutustua tästä.

Bitcoin esillä Suomen Pankin Maksufoorumilla

Suomen Pankki on järjestänyt vuosittaisen finanssialan toimijoille ja tutkijoille tarkoitetun Maksufoorumi-tapahtumansa. Vuosittain järjestettävä tapahtuma keskittyi tänä vuonna ymmärrettävistä syistä finanssiteknologiaan, digitalisoitumiseen sekä siihen, miten ne vaikuttavat sekä yritysten että tavallisten kuluttajien arjessa. Tapahtumassa otettiin esille myös mahdollisia haasteita niin tietoturvan, sääntelyn kuin valvonnan kannalta. Tapahtuma järjestettiin kymmenettä kertaa.

Finanssialan tulevaisuudesta puhuttaessa Bitcoin on mahdotonta ohittaa, eikä se jäänyt huomaamatta Maksufoorumissakaan. Bitcoinista puhuttiin muun muassa tapahtuman ohessa jaetussa Millä tavoin maksamme 2020-luvulla? Näkökulmia tulevaisuuden maksamisratkaisuihin -kirjasessa.

Kirjasen mukaan lohkoketjuteknologiaa hyödyntämällä talousjärjestelmään voidaan saada aikaiseksi "jättimäisiä perusparannuksia", kuten kaikkien olemassa olevien ja uusien toimijoiden yhdistäminen suoraan toisiinsa, finanssiviestien välittämisen reaaliaikaistaminen ja täydellinen jäljitettävyys sekä väärentämättömät, reaaliaikaiset ja osin julkiset tilikirjat.

Myös Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen nosti Bitcoinin esiin alustuspuheenvuorossaan.

"Bitcoinin taustalla oleva lohkoketjutekniikka mahdollistaa transaktiot sekä tiedon tallentamisen ja jakamisen ilman kolmatta luotettua osapuolta. Tekniikkaa voi soveltaa monin eri tavoin. Niinpä arvopapereita, sopimuksia ja transaktioita kaavaillaan jo talletettavaksi lohkoketjun periaatteilla", kertoi Liikanen puheessaan.

Erkki Liikanen uskoo lohkoketjun mahdollistavan monenlaisia sovelluksia (KUVA: Teemu Rajala)

Sveitsiläinen kaupunki hyväksyy bitcoinit

Sveitsiläinen Zugin kaupunki on tiedottanut aloittavansa pilottihankkeen, joka antaa kaupungin asukkaille mahdollisuuden maksaa bitcoineilla julkisista palveluista. Bitcoineilla maksaminen on mahdollista julkisissa palveluissa, joiden hinta on korkeintaan 200 frangia. Myöhemmin rajaa saatetaan nostaa.

Zugin pormestari Dolfi Müller uskoo, että hanke voi lisätä entisestään nousevan finanssiteknologia-alan kiinnostusta Sveitsiin ja Zugin kaupunkiin.

"Haluamme ilmaista olevamme avoimia uudelle teknologialle. Päämäärämme on mahdollistaa alan yrityksille optimaaliset olosuhteet elämälle ja taloudelliselle toiminnalle kaupungissamme", kertoi pormestari Müller.

Pilottihanke käynnistyy 1. heinäkuuta ja sen on tarkoitus kestää koko loppuvuosi. Vuoden lopuksi kaupunki analysoi kokeilun tulokset ja päättää, mikä on julkisen bitcoin-maksamisen tulevaisuus kaupungissa.

Pankkiensa menestyksestä tunnetun Sveitsin taloudellinen vainu osoittaa nyt Bitcoinin suuntaan (KUVA: xstockimages)

Jyväskylässä pidettiin Bitcoin-sijoitusilta

Bittiraha-sivustoa ylläpitävän Prasos Oy:n järjestämä Bitcoin-sijoitusilta pidettiin Jyväskylässä. Tapahtuma oli sarjassaan ensimmäinen, ja sijoitusillat ovat tulossa myös muihin kaupunkeihin. Seuraava sijoitusilta pidetään Helsingissä kesäkuussa. Tarkempi ajankohta julkaistaan ensi viikolla.

OpenBazaaria ladattu yli 100 000 kertaa

Huhtikuussa laukaistu hajautettu Internet-kauppapaikka OpenBazaaria on ladattu yli 100 000 kertaa. OpenBazaarin kehittäjä Brian Hoffmanin uskoo, että lataajat ovat suurimmaksi osaksi bitcoin-käyttäjiä.

OpenBazaar on hajautettu järjestelmä, jonka avulla kuka tahansa voi perustaa oman nettikaupan ja myydä haluamiaan tuotteita suoraan kuluttajille ilman välikäsiä. Bitcoin on yksi OpenBazaarin tarjoamista maksuvaihtoehdoista ja kauppapaikan kehittäjillä on kokemusta Bitcoinista.

Toisin kuin edesmennyt Silk Road tai muut Internetin mustat pörssit, OpenBazaar ei mahdollista anonyymiä ostamista ja myymistä. Hoffmanin mukaan OpenBazaarilla ei olekaan näkynyt erityisemmin laittomia tuotteita.

"Olimme varautuneet näkemään paljon niitä, mutta emme ole nähneet", Hoffman kertoo.

Hoffmanin mukaan OpenBazaar on vielä lapsenkengissä ja kehittäjät eivät ole vielä saaneet aikaiseksi kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka he haluavat tulevaisuudessa implementoida. Hoffmanin mukaan he ovat kuitenkin oppineet jo paljon.

"Olemme tajunneet, että ihmiset ovat paljon luottavaisempia kuin uskoimme heidän olevan. Suunnittelimme järjestelmän siten, että moderaattorit voisivat antaa suojaa, mutta monet asiakkaat tahtovat ostaa suoraan kauppiailta", Hoffman sanoo.

OpenBazaarin suosio on vahva, vaikka projekti on vasta ottamassa ensimmäisiä askeliaan

Suuryritykset etsivät Bitcoin-ammattilaisia

Business Insiderin julkaiseman raportin mukaan Yhdysvaltain toisiksi suurin päivittäistavarakauppaketju Target on aikeissa muuttaa yrityksen painostusta kivijalkaliikkeistä sähköiseen kaupankäyntiin. Yrityksen mukaan painotuksen muutos on välttämätöntä yrityksen jatkuvan kehityksen kannalta.

Suunnanmuutokseen liittyen Target on aloittanut värväysprosessin löytääkseen Bitcoin- ja lohkoketjuammattilaisia. Target ei ole toistaiseksi ilmoittanut, aikooko se ryhtyä hyväksymään bitcoin-maksut tai onko sillä aikeissa kehittää jotain omaa lohkoketjuun pohjautuvaa teknologiaansa.

Target ei ole ainoa suuryritys, joka on viime aikoina ryhtynyt etsimään Bitcoinin ja lohkoketjun asiantuntijoita. Muun muassa Disney sekä uutisjätti Reuters ovat ryhtyneet rekrytoimaan alan ammattilaisia.

Itävalta ja Saksa yhteiseen digirahapoliisityöhön

Itävallan ja Saksan hallitukset ovat käynnistäneet yhteisen tutkimusprojektin, jonka tarkoituksena on keskittyä digi- ja kryptovaluutoilla tapahtuvaan rikollisuuteen.

BitCrime-nimellä kulkevaa projektia koskevan tiedotteen mukaan "Yhteisprojektin tarkoituksena on arvioida digivaluuttoja sekä niiden mahdollisesti muodostamaa uhkaa sekä kehittää toimivia ratkaisuja virtuaalivaluuttojen sääntelemiseksi. Projektin pyrkii kehittämään kansainvälisesti tehokkaita ratkaisuja Euroopalle ja laajemmin maailmalle."

Projekti on jaettu kahteen osioon, joista molemmista päävastuu on toisella yhteistyömaalla. Saksan osaprojektin tarkoituksena on kehittää "teknisiä ja organisatorisia ratkaisuja" sekä ympäristöjä, joissa viranomaiset voivat kokeilla metodeja käytännössä. Itävalta puolestaan tutkii erilaisia analyysitapoja digivaluuttojen sekä muun muassa Internetin mustien pörssien tutkimiseksi.

Digivaluuttarikollisuus vaatii uuden ajan poliisityötä (KUVA: bitcoinswithcreditcard.com)

NATO ja Pentagon tahtovat lohkoketjun

Bitcoin ja lohkoketju kiinnostavat vahvasti finanssimaailmaa, mutta nyt myös sotilaallinen puoli on kiinnittänyt teknologiaan silmänsä. Sekä NATO että Pentagon ovat kiinnostuneita kehittämään Bitcoiniin ja lohkoketjuun perustuvaa teknologiaa.

Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA haluaa käyttää lohkoketjua kehittääkseen varman ja turvallisen tavan välittää viestejä. NATO on puolestaan kiinnostuneempi lohkoketjun perinteisimmistä käyttötavoista, kuten keinoista tehostaa puolustusteollisuuden logistiikkaa sekä taloudellista toimintaa.

Sekä DARPA että NATO ovat ilmoittaneet julkisesti ottavansa vastaan erilaisia ehdotuksia lohkoketjun ympärille rakennettavista järjestelmistä. DARPA:n pyyntö on edelleen avoinna, mutta NATO:n julkinen haku päättyi kuluvan viikon tiistaina.

DARPA ja NATO ovat ensimmäisiä sota- ja puolustussektorin toimijoita, jotka ovat avoimesti ilmaisseet kiinnostuksensa lohkoketjuun.

Bitcoinin militarisointi oli vain ajan kysymys (KUVA: David B. Gleason)

Australian hallitus on linjannut digivaluuttakauppaa

Australian hallitus on virallisesti vastannut senaatin esittämään raporttiin, jonka mukaan valtion tulisi ulottaa kotimaiset digivaluuttapörssit voimassaolevien rahanpesu- ja terrorisminrahoituspykälien piiriin.

Australian hallituksen virallisen lausunnon mukaan hallitus on samaa mieltä lainsäätäjien kanssa. Hallituksen mukaan lakimuutos asettaisi lainsäädännön linjaan Iso-Britannian ja Kanadan kanssa. Lisäksi muutos täyttäisi kansainvälisen rahanpesua valvovan Financial Action Task Forcen esittämät kriteerit.

Hallitus on ilmoittanut julkaisevansa omat tarkemmat lausuntonsa ja näkökulmansa lähitulevaisuudessa.

Bitcoin Foundation sai lahjoituksena kämmääjän bitcoineja

Bitcoin Foundation sai BitClub-louhintapoolilta lahjoituksena 146 bitcoinia (n. 59 000 euroa), joiden uskotaan olevaan peräisin huolimattomasti tehdystä bitcoin-siirrosta.

Huhtikuun lopulla Bitcoin-verkkoon tehtiin siirto, jonka kuluiksi oli laitettu 291 bitcoinia. Itse siirron summa oli 0,0001 bitcoinia, joten hyvin todennäköisesti siirron tekijä oli vahingossa laittanut lähetettävän summan ja louhintapalkkion väärinpäin. BitClub ei halunnut ottaa koko summaa itselleen ja kertoi lahjoittavansa osan summasta Bitcoin Foundationille, jos siirron tekijä ei ilmoittautuisi. Tekijää ei siis luultavasti ole löytynyt, joten poolille ja Bitcoin Foundationille koitti onnen päivät.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

 

Facebook icon
Twitter icon
LinkedIn icon
Reddit icon
Osta bitcoineja helposti ja nopeasti
Kotimainen lohkoketjuselain Bitcoinille

Yritysinfo / Company info

Prasos Oy
Y-tunnus 2469683-1
Rekisteriseloste

Sosiaalinen media

Facebook
Twitter
 
Seuraa Bittiraha.fi:n toimintaa Facebookissa, Twitterissä, Youtubessa ja LinkedInissä!

Yhteystiedot / Contact

IRCNet Support: #Bittiraha
Live chat: Ma-Pe klo 11-19, La-Su klo 11-17