Halloweenina jaettiin karkin lisäksi bitcoineja – Viikkokatsaus 44/2020

Heissulivei ja mainiota marraskuuta, kryptomaailma. Halloween on nyt vietetty ja toivottavasti jokainen meistä pukeutui kummituspukuihin tai ruttotohtorin naamioihin, ettei korona vaan vienyt kaikkia juhlinnasta huolimatta.

Tässä viikkarissa tsekkaamme lohkoketjun käyttöä. Sillä on nimittäin nyt varmennettu 20 tuhannen öljytonnin kansainvälinen siirto. Lisäksi lohkoketjuselain Brave on kasvattanut käyttöään huomattavasti.

Muissa uutisissa puhumme muun muassa louhijoiden tuottojen muutoksesta. Nykyään yhä useampi tuotettu bitcoin tulee siirroista verrattuna aikaisempaan. Tulevaisuudessa nuo määrät luultavasti kasvavat entisestään.

Lisäksi kerromme Bitcoin-maakarista, joka Halloweenin hengessä ilahdutti lapsia jakamalla heille karkkien lisäksi kryptovaluuttaa.

Viime katsauksen löydät täältä.

Marraskuu on usein sateinen, mutta Bitcoinilla voi olla edessään aurinkoiset ajat.


Lohkoketjulla siirrettiin 20 000 öljytonnia

Kansainvälisen pankkikorporaatio HSBC:n bangladeshilainen haara on ensimmäistä kertaa valtion historiassa käyttänyt lohkoketjua siirtämään merkittäviä määriä omaisuutta kansainvälisesti. HSBC oli tehnyt ostosopimuksen singaporelaisen United Mymensing Powerin kanssa 20 000 öljytonnin siirtämisestä.

Lohkoketjun avulla siirton liittyvien prosessien kesto saatiin tiputettua alle 24 tuntiin. Normaalisti tällaiset siirrot vievät viidestä jopa kymmeneen päivään.

Siirtoon liittyvien varmistuksien tehokkuus ja nopeus on herättänyt positiivisia näkemyksiä siirtoon osallistuneiden yritysten sisällä. Ne uskovat, että tällaiset siirrot tulevat yleistymään ja että lohkoketjulla tulee olemaan entistä suurempi merkitys kansainvälisessä vaihdannassa.

”Uskon, että tämä tulee johtamaan kansainvälisten siirtojen uuteen aikaan, jossa sekä valtiot että yritykset tulevat ymmärtämään lohkoketjuteknologian läpinäkyvyyden, turvallisuuden ja tehokkuuden,” HSBC Bangladeshin johtaja Md Mahbub ur Rahman kommentoi.

Lohkoketju voi nopeuttaa ja parantaa monia prosesseja.

Brave-kryptoselaimen käyttäjämäärät kasvussa

Kryptoselain Brave on saavuttanut uuden merkkipaalun. Bravella on nykyään yli 20 miljoonaa vähintään kuukausittain aktiivista käyttäjää. Päivittäisten käyttäjien määrä on kasvanut jo yli 7 miljoonan.

Käyttäjämäärien kasvu on ollut viime vuodesta huimaavaa. Viime vuonna kuukausittaisia käyttäjiä oli noin 8,7 miljoonaa. Päivittäisiä käyttäjiä taas noin 3 miljoonaa. Tämä tarkoittaa suurin piirtein 130 prosentin vuosittaista kasvua.

Brave on yksityisyyteen keskittynyt selain, jonka tarkoituksena on pyrkiä ratkaisemaan Internet-sivujen monetisointiongelmia käyttämällä lohkoketjuun pohjautuvaa kryptopolettia, BAT:ia. Selaimen käyttäjät voivat tienata BAT:eja – eli Basic Attention Tokeneja – esimerkiksi katsomalla mainoksia. Tämän jälkeen he voivat vapaasti valita, minkä verran BAT:eista he lahjoittavat seuraamilleen sivuille.

Braven käyttäjämäärät ovat jo kymmenissä miljoonissa kuukausittain.

Bitcoinia käsiteltiin Puheenaihe-podcastissa

Coinmotionin Pessi Peura oli 25.10. vieraana suositussa Puheenaihe-podcastissa. Podcastissa käsiteltiin Bitcoinin perusteita, kuten historiaa, teknologiaa ja käyttöä.

Perusteiden lisäksi Peura kertoi myös kullan ja fiat-valuuttojen suhteesta Bitcoiniin sekä siitä, mihin bitcoinien arvo perustuu. Podcastissa myös käsiteltiin yksityiskohtaisemmin Bitcoinin yksityisyyttä sekä sen mahdollista käyttöä.

Pessi itse oli luonnollisesti varsin optimistinen bitcoinin käytön ja arvon kasvuun.

”Voiko bitcoinin arvo koskaan nousta 50 tonniin?” Peuralta kysyttiin.

”Viimeistään ensi vuonna,” hän vastasi.

Voit katsoa Pessi Peuran haastattelun kuvaa klikkaamalla.

BTC-louhijoiden tuotot kasvoivat

Bitcoin-louhijoiden tuotot kasvoivat lokakuussa edeltäneeseen kuukauteen verrattuna noin 8%, kertoo CoinDeskin analysoima Coin Metricsin data. Arviolta louhijoiden tienestit olivat 353 miljoonaa dollaria kuluneelta kuulta.

Mielenkiintoisesti siirtomaksujen osuus louhijoiden tuloista kasvoi myös huomattavasti. Siirtomaksut muodostivat louhijoiden tuloista jopa 42,9 miljoonaa dollaria, eli hiukan yli 12% kaikista tuloista.

Tämä on suurin määrä siirtomaksuista saatuja tuloja sitten tammikuun 2018. Siirtomaksuista saadut tulot kertovat verkon käytön kasvusta, joka myös nostaa siitokustannuksia ja sitä kautta louhijoiden tuloja.

Siirtomaksujen osuus louhijoiden tuloista on kasvanut koko vuoden huhtikuusta saakka. On arvioitu, että tulevaisuudessa siirtomaksut muodostavat suurimman osan louhijoiden tuloista.

Louhinta ylläpitää Bitcoin-verkkoa ja pitää sen turvallisena.

Lohkoketju voi auttaa ydinriisuntaa

Lontoon King’s Collegen julkaiseman tuoreen raportin mukaan lohkoketjusta voisi olla hyötyä ydinaseiden riisunnassa. Raportin mukaan lohkoketjulla voitaisiin tehdä ydinaseiden purkamisesta ja riisumisesta turvallista ja luotettavaa.

Raportin on laatinut yliopiston tiede- ja turvallisuustutkimuksen laitos. Sen tarkoituksena on antaa käyttökelpoisia ohjeita poliitikoille siitä, miten lohkoketjua voitaisiin käyttää kansainvälisen ydinsulkusopimuksen vaatimuksien täyttämiseksi ja sen implementoinnin parantamiseksi.

Raportin mukaan lohkoketjua käyttämällä voitaisiin rakentaa muun muassa järjestelmiä, joiden avulla sopimusosapuolet voisivat julkaista tietoa vaiheittain turvallisesti. Lisksi lohkoketjun avulla voitaisiin rakentaa valvontajärjestelmiä, jotka automaattisesti varoittaisivat osapuolia mahdollisista sopimusrikkomuksista.

Lohkoketju voi tukea ydinriisuntaa ja maailmaa, jossa taustalla näkyvä valo on auringosta eikä sienipilvestä.

Mies jakoi Halloween-bitcoineja lapsille

Halloweenina Kanadassa nähtiin Bitcoin-maailman kannalta mielenkiintoinen tapaus. Bitcoin-käyttäjä Brad Mills jakoi hänen ovelleen tulleille ”karkki ja kepponen”-lapsukaisille bitcoineja.

Mills laittoi itse Internetiin tapauksesta videon, jossa hän antoi kahdelle lapselle 0,007 bitcoinin lahjakortteja. Yhden lahjakortin arvo oli noin 100 dollaria. Mills myös kertoi jakaneensa enemmänkin näitä lahjakortteja.

Ainakin yksi lahjakortin saaneista lapsista ilahtui ja kertoi kavereilleen lahjoituksesta. ”Sain bitcoineja! Sain bitcoineja!” hän huusi.

”Tämä tuntuu historialliselta. Kun nämä lapset varttuvat, maailmassa tulee olemaan korkeintaan 0,002 bitcoinia per henkilö,” kryptoanalyytikko Willy Woo kommentoi.

”Lasten reaktio antaa minulle toivoa, että lapset ymmärtävät, mikä bitcoin on,” Mills itse kertoi.

Bitcoin-raha
Suomennettu teos Bitcoin-raha opastaa myös lapsia Bitcoinin saloihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *