Tesla siirtää kryptoadaptaation tulevaisuuteen – Viikkokatsaus 18/2021

Kesä on hiipimässä Suomeen. Pohjois-Suomessa ollaan nähty nyt päiviä, jolloin maassa on vielä puolen metrin kinoksia samaan aikaan, kun Aurinko hohkaa +28 celciusta.

Myös kryptoissa nähdään samaan aikaan lunta että päivänpaistetta. Tesla päätti ilmoittaa, ettei enää myy autojaan bitcoineja vastaan. Tämä sai markkinat hetkellisesti hätkähtämään, koska selkärankareaktio oli pelko siitä, että eikö maailman varakkain mies enää diggaakaan kryptoista. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan Tesla aikoo lähinnä venata tulevaisuuteen, kun kryptojen louhinta muuttuu ekologisemmaksi.

Valoa kinoksiin puolestaan paistaa MicroStrategy, jota Teslan päätös ei hetkauta. Maailman suurimpiin kuuluva institutionaalinen bitcoin-sijoittaja on ainoastaan pistänyt lisää höökiä päälle ja ostaa pätkäyttänyt uuden mötikän kryptovaluuttoja. Sekään tuskin jää viimeiseksi.

Tässä viikkarissa puhumme näistä molemmista isojen instituutioiden päätöksistä. Muissa uutisissa muun muassa Iso-Britannian keskuspankki, joka tahtoo oman digivaluuttansa taistelemaan stablecoineja vastaan, sekä Bitcoin-ralliauto, joka on nopeampi kuin Dogecoin-NASCAR.

Edelliseen katsaukseen voit tutustua täältä.

Tesla ei myy enää autoja bitcoineista

Sähköautovalmistaja Tesla on lopettanut autojensa myynnin bitcoineja vastaan. Teslan perustaja ja toimitusjohtaja Elon Musk kertoi asiasta Twitterissä. Päätös tuli vain noin kuukausi sen jälkeen, kun Tesla alunperin ryhtyi vastaanottamaan bitcoineja.

Musk perusteli päätöstä vetoamalla Bitcoinin hiilijalanjälkeen. Hänen mukaansa Bitcoin-louhintaa tehdään tällä hetkellä liikaa kivihiilestä saatavalla sähköllä, minkä vuoksi louhintaa ei voida toistaiseksi pitää kestävänä.

“Kryptovaluutta on monella tasolla hyvä idea ja uskomme, että sillä on lupaava tulevaisuus. Sitä ei kuitenkaan voi lunastaa ympäristön hinnalla,” Musk kommentoi Twitterissä.

Musk kuitenkin edelleen ilmaisi uskonsa Bitcoiniin ja sen tulevaisuuteen. Muskin mukaan Tesla ei tule myymään jo hallussaan olevia bitcoineja, minkä lisäksi yritys aikoo käyttää sitä tulevaisuudessa, kunhan suurempi osa louhinnasta siirtyy uusiutuviin energianmuotoihin.

Musk uskoo edelleen vakaasti Bitcoinin ja kryptovaluuttojen tulevaisuuteen, vaikka Tesla luopuikin toistaiseksi kryptojen käytöstä.

MicroStrategy ostaa lisää bitcoineja

Yritysanalyysi- ja mobiilialustayritys MicroStrategy on kasvattamassa kryptoasemaansa. Yritys ilmoitti ostaneensa 15 miljoonalla dollarilla bitcoineja jo aikaisempien omistuksiensa päälle.

Vuoden ensimmäisenä neljänneksenä yritys hankki 20 000 bitcoinia. Yrityksen toimiusjohtaja Michael Saylorin mukaan uusimman oston jälkeen yrityksellä on yli 90 000 bitcoinia.

“Ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset osoittivat selvästi, että bitcoinien hankkiminen on tuottanut osakkeenomistajille merkittävästi lisäarvoa,” Saylor kommentoi.

MicroStrategy on suurin itsenäinen vapaasti osakemarkkinoilla vaihdettava bisnesanalytiikkayritys Yhdysvalloissa.

MicroStrategyn mukaan bitcoin-adaptaatio on tuonut valtavasti lisäarvoa osakkeenomistajille. (KUVA: MicroStrategy CC-BY 2.0)

Bitcoin-valaiden määrä on laskussa

Bitcoin-valaiden määrä näyttäisi olevan laskusuunnassa, näyttää lohkoketjuanalyysiyritys GlassNoden data. Helmikuusta valaslompakoiden määrä on laskenut helmikuusta noin 16%.

Valaslompakolla tarkoitetaan Bitcoin-lompakkoa, jossa on yli 1 000 bitcoinia. Toukokuussa tällaisia lompakoita on enää hiukan yli 2 100 kappaletta, siinä missä helmikuussa niitä oli lähes 2 500.

Valaslompakoiden määrän väheneminen ja käyttäjien samanaikainen kasvu kertoo, että bitcoinien omistaminen on tasaantumassa. Aikaisemmin omistajia oli vähän, mutta jokaisella omistajalla oli suhteessa huomattavasti enemmän bitcoineja. Nykyään omistajia on paljon enemmän, mutta heillä on keskimäärin vähemmän bitcoineja.

Tämä näyttäisi olevan merkki, että bitcoin on muuttumassa arkipäiväisemmäksi asiaksi sen sijaan, että se olisi vain muutamien isojen omistajien väline.

Bitcoin-valaat ovat aikaisemmin pystyneet heiluttelemaan markkinoita pelkällä painollaan. Valaiden määrän lasku voi tasoittaa markkinoita.

Ethereumin markkinaosuus on kasvussa

Ethereumin natiivikrypto etherin markkina-arvo kaikkien kryptojen yhteenlasketusta markkina-arvosta on kasvanut merkittävästi viimeisen vuoden sisällä. Samaan aikaan Bitcoinin dominanssi markkinoilla on laskenut.

Tällä hetkellä ether muodostaa jo 19,2% kaikkien kryptojen yhteenlasketusta markkina-arvosta. Sen sijaan bitcoinien markkina-arvo on laskenut jo 40,7%. Ether on siis kaksinkertaistanut prosentuaalisen osuutensa kryptojen markkina-arvosta viimeisen vuoden aikana.

Ethereumin kasvavaa markkina-arvoa selittää muun muassa Ethereumin lohkoketjun käyttö erilaisissa defi-projekteissa ja vaihtoehtokryptoissa. Monet defi-projektit ja vaihtoehtokryptot rakennetaan Ethereumin lohkoketjun päälle, minkä seurauksena Ethereumin poleteille on entistä enemmän kysyntää.

Mikäli Ethereumin käyttö tulevaisuuden defi-projekteissa jatkuu vahvana, voi etherin markkina-arvo kasvaa nykyisestä entisestään.

Ethereum kasvaa, jos sen päälle rakennetaan entistä enemmän projekteja.

Iso-Britannian digipunta on “todennäköinen”

Iso-Britannian keskuspankki tulee todennäköisesti julkaisemaan oman digitaalisen valuuttansa. Keskuspankin taloudellisen vakauden varajohtaja Sir Jon Cunliffen mukaan valtion on julkaistava jonkinlainen digivaluutta säilyttääkseen kansalaisten luottamuksen käytettyyn rahaan.

Cunliffen mukaan tällaisen digivaluutan kehittäminen on tärkeää, jotta kuluttajat eivät “jää jumiin yksityiseen rahaan”. Hänen mukaansa nykyiset fiatiin sidotut digivaluutat antavat kuluttajille enemmän käyttöominaisuuksia ja matalammat kulut kuin perinteiset pankit. Valtion on vastattava tähän haasteeseen luomalla oma digivaluuttansa, joka pystyy ominaisuuksiltaan kilpailemaan yksityisten digivaluuttojen kanssa.

Keskuspankki on julkaissut aikaisemmin tutkimuspaperin, jossa pohditaan erilaisia vaihtoehtoja keskuspankin omalle digivaluutalle. Lisäksi keskuspankki on perustanut työryhmän tutkimaan digivaluuttojen mahdollisuuksia.

Britannian keskuspankki uskoo, että valtiollinen digipunta, Britcoin, on tarpeellinen kuluttajien suojaamiseksi vakaakolikoilta, stablecoineilta.

Bitcoinille oma kilpa-auto

Bitcoin on saamassa oman kilpa-autonsa legendaariseen Indianapolis 500 -kisaan. Bitcoin-harrastaja Ed Carpenter päätti hylätä kaikki perinteiset sponsorit ja sen sijaan koristella autonsa pelkästään Bitcoin-grafiikalla.

“Tänä vuonna en halua kilpailla sipsien tai olutmerkkien vuoksi. Olen työskennellyt koko elämäni Indy 500:ssa ja olen ansainnut sen aseman, jonka olen saavuttanut. Tänä vuonna haluan ottaa mukaan Bitcoinin,” Carpenter kertoi.

Carpenter ja kryptoyritys Zapin toimitusjohtaja Jack Mallers käyttävät auton tuomaa näkyvyyttä hyväkseen kerätäkseen lahjoituksia kryptokäyttäjiltä. He ovat ilmoittaneet, että 70% kaikista lahjoituksista käytetään kehittämään avoimen koodin Bitcoin-kehitystä. Loput tuotot annetaan erilaisille Indianapolisin hyväntekeväisyysjärjestöille sekä kattamaan auton kulut.

Bitcoin-auto ei ole ensimmäinen kryptokilpuri. Aikaisemmin Dogecoin-yhteisö on rahoittanut NASCAR-kisaan oman Doge-autonsa, joka oli koristeltu tunnetun shiba inu -koiran kuvilla.

“Maailmassa täynnä perunalastu- ja energiajuomasponsoreita Ed päätti kilpailla ihmiskunnan vapauden, taloudellisen osaamisen ja avoimen kehityksen puolesta,” kommentoi What Bitcoin Did -podcastin isäntä Peter McCormack.

Bitcoin-kilpuri rällää radalla ihmisten taloudellisen vapauden vuoksi. (KUVA: Jack Mallers)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *