Segregated Witness on nousussa – Viikkokatsaus 38/2019

Bitcoinin kurssi on jälleen kerran romahtanut alle 10 000 dollarin, mikä ei varmaan tunnu kenenkään mielestä enää kovin ihmeelliseltä, kun muutamat edelliset viikot ei olla paljon muuta nähtykään kuin tasaista sahaamista ylös ja alas juuri siinä kybädonan kieppeillä. Se, mikä kuitenkin saattaa vähän yllättää, on altcoinien, Ethereumin ja XRP:n kasvu. Sitäpä ei olisikaan ollut niin helppoa arvata, että vaihtoehtoiset vaihtoehtovaluutat vielä herran vuonna 2019 pääsevät omille härkämarkkinoilleen.

Ja kuten yleensäkin, myös tällä kertaa analyytikkomme Toni Kosonen kertoo teille vähän tarkemmin mietittynä, että mitä tästä kaikesta voi seurata tai mitä se tarkoittaa. Kososen analyysin voi lukea täältä.

Viikkarin uutisissa meillä on kaikenlaista jännää tälläkin kertaa. Nimittäin Segregated Witness, tuo paljon iloa ja riemua kryptomaailmaan tuonut skaalauspäivitys, on yleistynyt siihen malliin, että nykyään suurin osa siirroista tapahtuu SegWitin alla. Lisäksi rikkaiden bitcoinaajien määrä on kasvanut korkeammalle kuin koskaan.

Muissa uutisissa meillä onkin sitten valtioiden suhtautumista kryptoihin. Nyt myös Saksa on ilmoittautunut vastarintaan Facebookin tulevaa Libraa vastaan. Samaan aikaan Pohjois-Korea – ainakin väitetysti – olisi kehittelemässä omaa kryptoaan. Ja onhan täällä nyt muutakin settiä, mutta se selviää vain lukemalla.

Viime viikon katsauksen voit lukea täältä.

Vaikka Bitcoin on pysynyt viime aikoina suhteellisen vakaana, niin Toni Kososen profetioiden toteutuessa edessä olisi jälleen kerran jonkinlaista vuoristorataa.

SegWitiä käytetään jo yli puolessa bitcoin-siirroista

Segregated Witness -skaalauspäivityksen käyttö on kasvanut huomattavasti näinä kahtena vuotena, jotka SegWit on ollut käytössä. SegWitiä käyttävien bitcoin-siirtojen määrä on kasvanut jo yli puoleen kaikista bitcoin-siirroista. 16. tätä kuuta jo 50,5% kaikista siirroista käyttivät SegWitiä. Vielä viime vuonna keskimäärin ainoastaan 26% siirroista käyttivät hyväkseen SegWitiä.

SegWit kehitettiin alunperin tekemään bitcoin-siirroista halvempia ja nopeampia sekä korjaamaan tiettyjä virheitä Bitcoinin alkuperäisessä koodissa. Sittemmin SegWitin on huomattu mahdollistavan monia muitakin parannuksia Bitcoiniin, kuten esimerkiksi Bitcoinin skaalautuvuutta huomattavasti lisäävät Salamaverkot.

SegWitin suosion ja käytön kasvu tulee luultavasti kasvamaan vielä entisestään yhä uusien lompakkotarjoajien ja muiden toimijoiden ottaessa SegWitin osaksi ohjelmistojaan. SegWit on jo onnistunut laskemaan siirtokuluja tai vähintään hidastamaan niiden kehitystä ja on luultavaa, että päivityksen yleistyminen tulee parantamaan siirtoja vielä entisestään.

“Siirtojen pienempi kysyntä, siirtokustannusten hintoja paremmin arvioivat algoritmit, SegWitin käytön lisääntyminen ja siirtojen yhdistäminen yhteen ovat johtaneet siihen, että lohkoketjun lohkoja käytetään nykyään tehokkaammin kuin ennen,” kommentoi Bitcoin-turvallisuusyritys Casan tekninen johtaja Jameson Lopp.

SegWit on onnistunut täyttämään kaikki lupauksensa eivätkä mitkään povatut uhat ole toteutuneet. (KUVA: Marco Vesch)

Valaslompakoiden määrä on rikkonut ennätyksen

Yli 100 000 dollarin arvoisten Bitcoin-lompakoiden määrä on rikkonut kaikkien aikojen ennätyksen, useat lähteet paljastavat. Esimerkiksi BitInfoChartsin Bitcoin Rich Listin mukaan 17. päivä tätä kuuta maailmassa oli 157 210 Bitcoin-lompakkoa, joissa oli kymmenestä miljoonaan bitcoinia.

1000 – 10 000 bitcoinia sisältäviä lompakoita on 1 942 kappaletta, kun taas 10 000 – 100 000 sisältäviä vain 103. Puolestaan 100 000 – miljoona bitcoinia sisältäviä osoitteita on ainoastaan 4 kappaletta, joista ainakin yksi kuuluu Bitcoinin anonyymille luojalle, Satoshi Nakamotolle.

Tilastot myös osoittavat, että Bitcoin-käyttäjiä on nykyään jo miljoonia. Pieniä, vain 0 – 0,001 bitcoinia sisältäviä lompakoita, on maailmassa olemassa 13 199 110 kappaletta.

Noin puolet kaikista maailman bitcoineista ovat Bitcoin-lompakoissa, joissa on 10 – 10 000 bitcoinia.

“Valaalla” tarkoitetaan kryptokäyttäjien keskuudessa kryptovaluuttaomistajaa, jolla on kryptovaluuttoja hyvin suurten summien edestä.

Pohjois-Korea haluaa kehittää oman kryptovaluuttansa

Pohjois-Korea on aikeissa kehittää oman kryptovaluuttansa, kertoo uutismedia Vice. Vicen lähteiden mukaan tämä uusi valtiollinen kryptovaluutta tulisi olemaan lähempänä Bitcoinia kuin muita kryptovaluuttoja.

“Olemme vielä hyvin varhaisissa vaiheissa kryptovaluutan kehittämistä. Tällä hetkellä tutkimme, millaisilla hyödykkeillä voisimme tuoda kryptovaluutalle arvoa,” kertoi Pohjois-Korean kryptovaluuttakonferenssien vastuuhenkilö Alejandro Cao de Benos.

Pohjois-Korea on pitkään silmäillyt kryptovaluuttoja ja muun muassa niiden antamia mahdollisuuksia kiertää USA:n ja kansainvälisen yhteisön Pohjois-Korealle asettamia taloudellisia pakotteita ja sanktioita. Maalla on muun muassa omia hakkeriryhmiä, joiden tehtävänä on varastaa bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja Pohjois-Korean valtion omiin hankkeisiin.

Pohjois-Korea itse ei ole varmistanut tai kieltänyt huhua. Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin varmaa, että Pohjois-Korealla on nykyään tekninen osaaminen ja myös intressejä kehittää oma kryptovaluuttansa.

Pohjois-Korean on väitetty käyttävän kryptovaluuttoja muun muassa aseteknologian ja armeijan kehittämiseen. (KUVA: James Mossman)

Saksan uusi lohkoketjustrategia vastustaa Facebookin Libraa

Saksassa on hyväksytty uusi poliittinen lohkoketjustrategia, joka käsittelee kryptovaluuttojen ja lohkoketjuteknologian asemaa saksalaisessa yhteiskunnassa sekä tulevia poliittisia ja lainsäädännöllisiä toimia näiden ilmiöiden säätelemiseksi. Lohkoketjustrategiassa Berliinin päättäjät muun muassa vannovat taistelevansa yksityisten yritysten rinnakkaisvaluuttoja vastaan.

Yksityisten yritysten rinnakkaisvaluutoilla näytettäisiin tarkoittavan ensisijaisesti Facebookin Libra-kryptovaluuttaa, joka on jo herättänyt huolta säätelijöissä ja poliitikoissa ympäri maailman. Muun muassa USA on ollut huolissaan krypton mahdollisuuksista antaa Facebookille valtaa asiakkaidensa taloudellisen toiminnan yli. Puolestaan Intiassa ja Euroopassa on pelätty, että Facebook yrittäisi saada itselleen rahavaltaa, jonka valtiot katsovat kuuluvan yksinomaisesti niille.

“Haluamme, että Saksa pysyy ja vahvistaa asemaansa johtavana teknologiamaana. Samaan aikaan meidän on suojeltava sekä kuluttajia että valtion suvereniteettia. Yksi valtion suvereniteetin peruspilareista on mahdollisuus painaa rahaa. Emme tule antamaan tätä tehtävää yksityisten yritysten käsiin,” kertoi Saksan valtionvarainministeri Olaf Scholz.

Aikaisemmin Ranskan päättäjät ovat kertoneet, että aikovat estää Libran kehittämisen Euroopassa. Mikäli hallitukset noudattavat kantaansa, Libran tulevaisuus ei näytä ainakaan Euroopassa erityisen valoisalta ja on hyvin epävarmaa, tullaanko valmista tuotetta koskaan näkemään.

Olaf Scholzin mukaan Saksan valtio ei aio luovuttaa monetaarista auktoriteettiaan Facebookille. (KUVA: Frank Schwichtenberg)

Bitmainin louhintapoolit ovat menettämässä asemansa

Maailman suurimpiin kuuluva louhintajätti ja -laitevalmistaja Bitmain on menettämässä asemaansa suurimpana Bitcoin-louhintapoolina. 16. päivä tätä kuuta kiinalainen Poolin-louhintapooli onnistui ensimmäistä kertaa historiassa tuottamaan enemmän laskentatehoa kuin Bitmain.

Bitmainin oma pooli, BTC.com, on ollut jo vuosien ajan maailman suurin pooli. Viime vuoden alkupuolella Bitmain oli niin dominoiva kaikkiin muihin louhijatahoihin nähden, että sen käytössä olevilla pooleilla oli hallussaan jo lähes 51% kaikesta Bitcoin-verkon louhintatehosta.

Bitcoin-verkon turvallisuuden kannalta yhden toimijan ylivertaista asemaa pidetään uhkana. Mikäli yhdellä toimijalla on hallussaan yli puolet Bitcoin-verkon laskentatehosta, voi tämä toimija ainakin teoriassa tehdä niin sanotun 51%-hyökkäyksen, jonka avulla se voi manipuloida ja muokata Bitcoinin lohkoketjua ja Bitcoin-siirtoja.

Bitmainin louhintapoolien heikentyminen ja muiden louhintapoolien vahvistuminen on kuitenkin onnistunut ehkäisemään tämän ongelman syntymisen. Etenkin tämän vuoden aikana louhinta on entistä hajautetumpaa. Pienet louhijat tuottavat yhä enemmän louhintatehosta, eikä yhdelläkään louhintapoolilla ole enää ylivertaista asemaa toisiin pooleihin nähden. Yhdelläkään louhintapoolilla ei ole enää edes viidennestä kaikesta louhintatehosta.

Bitcoin-louhinta on nykyään hajautetumpaa kuin koskaan suurien louhintapoolien ja erikoistuneiden ASIC-piirien aikakautena. (KUVA; BTC.com)

Vale-Satoshi haluaa ratkaista oikeustapauksensa sovittelussa

Itseään Bitcoinin keksijäksi väittävän Craig Wrightin oikeustaistelussa on tapahtunut uusi käänne. Wright on lähtenyt sovittelumenettelyyn edesmenneen liikekumppaninsa Dave Kleimanin kuolinpesän kanssa. Kleimanin kuolinpesän edustajat syyttävät Wrightin kavaltaneen entiseltä liikekumppaniltaan noin 10 miljardin edestä bitcoineja ja kryptovaluuttoja.

Nyt Wright ja Kleimanin kuolinpesä ovat hakeneet oikeudelta 30 päivän määräajan, johon mennessä asianomaisten olisi päästävä sopuun. Osapuolet ovat solmineet toistaiseksi ei-sitovan sopimuksen, jonka tarkoituksena on toimia pohjana asian selvittelylle oikeuden ulkopuolella.

“Yhteiseen sopimukseen pääseminen on molempien osapuolten etujen mukaista. 30 päivän määräaika antaisi osapuolille mahdollisuuden keskittyä kokonaan sovitteluun varmistamaan, että he pääsevät tähän yhteiseen päämäärään,” sovitteluhakemuksessa lukee.

Vaikka Wright väittää olevansa Satoshi Nakamoto, hän on myös kertonut, ettei hänellä ole enää mahdollisuutta päästä käsiksi Nakamoton louhimiin bitcoineihin. Tämä väite on kuitenkin herättänyt paljon epäluuloja niin Bitcoin-käyttäjien kuin myös oikeuden keskuudessa.

“Mitkään todisteet eivät tue Wrightin väitteitä. Wrightin väitteet myös ovat vastoin normaalia elämänkokemusta ja maalaisjärkeä. Lisäksi Wrightin haluttomuus noudattaa tuomioistuinten ohjeita on ollut tuottamuksellista ja tehty vilpillisessä mielessä,” tuomioistuin on todennut.

Jää nähtäväksi, tuleeko Wright pääsemään kuolinpesän ja perikunnan kanssa sopuun. Wrightin aikaisemman toiminnan perusteella tämä vaikuttaisi epätodennäköiseltä.

Craig Wrightin väitteet eivät menestyneet oikeudessa ja nyt hän haluaa käsitellä asian oikeuden ulkopuolella.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *