Maailman suurimman kryptovaluuttapörssin Binancen toimitusjohtaja Changpeng ”CZ” Zhao on myöntänyt USA:n Seattlen tuomioistuimessa yhtiönsä syyllistyneen pankkisalaisuuslain (Bank Secrecy Act) rikkomiseen. Binance joutuu maksamaan hallinnollisia sakkoja Yhdysvaltain markkinavalvoja FinCEN:lle 3,4 $ miljardia ja ulkoministeriön alaiselle OFAC:lle yhteensä 0,9 $ miljardia. 4,3 $ miljardia ovat suurimmat kryptotoimialalle koskaan määrätyt hallinnolliset sakot. Kyseessä on myös yhdeksänneksi suurin […]
Kirjoittaja Arkisto: Henri Väkeväinen
Suomalainen Stani Kulechovin perustama DeFi-protokolla Aave tunnetaan nykyisin myös nimellä Avara. Aaveen taustayhtiö Aave Companies pyrkii nimenmuutoksella saavuttamaan laajemman käyttäjäkunnan Web3-ekosysteemissä. Aave on erikoistunut esimerkiksi kryptovaluuttalainaukseen. Aaveen toimitusjohtaja Kulechovin mukaan: ”Pyrimme jatkamaan innovointia DeFi-ympäristössä. Samalla me aiomme rakentaa kehittäjille työkaluja sekä intuitiivisia ja houkuttelevia tuotteita, joiden kohderyhmänä on valtaväestö.” Kulechovin mukaan yhtiön tavoitteena on yhdistää […]
Verohallinto julkaisi tällä viikolla Suomen suurituloisimpien listan vuodelta 2022. Suurituloisimpien listalle pääsi yhdysvaltalainen virtuaalivaluuttavaikuttaja Richard Scheuler, joka tunnetaan paremmin nimellä ”Richard Heart”. Heart asuu tällä hetkellä Suomessa. Heart oli suurituloisten listalla sijalla 24. Hänen pääomatulonsa olivat 15 miljoonaa vuonna 2022. Heartin kryptovaluuttaprojekteja ovat olleet mm. virtuaalivaluutta HEX, PulseChain ja PulseX. Tällä hetkellä Yhdysvaltain viranomaiset (SEC) […]
Yhdysvaltojen keskuspankki Fed piti keskiviikkona sen kuukausittaisen kokouksensa (FOMC), jossa päätetään mm. tulevan kuukauden ohjauskoroista. Fedin pääjohtaja Jerome Powell odotetusti kertoikin, että se tulee pitämään ohjauskoron ennallaan eli 5,25–5,50 %:n tasolla. Niin osakemarkkinat kuin myös kryptovaluutat reagoivat positiivisesti tähän korkopäätökseen. Maailman seuratuin pörssi USA:n S&P 500 on ollut viikon aikana 4 %:n nousussa. Bitcoin puolestaan […]
Bitcoin (BTC) on maailman ensimmäinen kryptovaluutta ja tulevaisuudessa mahdollisesti koko talousmarkkinat uudistava keksintö. Usein emme ehkä tule ajatelleeksi, kuinka myös suomalaisilla on ollut merkittävä rooli Bitcoinin sekä myös muiden kryptovaluuttojen ja toimialaan liittyvien palveluiden syntymisessä. Maailmalla suomalaisten rooli kryptovaluuttamarkkinalla on myös herättänyt huomiota. Cointelegraphin Elias Ahonen on koonnut muutamia suomalaisia kryptoalan nimiä ja projekteja, joiden […]
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki kertoi digitaalisen euron ja pikamaksamisen kehityshankkeista sekä maksamisen tulevaisuudesta Euro- ja talouslehden tiedotustilaisuudessa. Välimäen mukaan Suomi on siirtymässä EKP:n neuvoston uusimman linjauksen mukaisesti seuraavaan vaiheeseen digitaalisen euron kehittämisessä. Esityksessään Välimäki korosti, että maksamisesta on tullut liian yksipuolista: suurin osa maksuliikenteestä kulkee Visan tai Mastercardin raiteita pitkin. Nämä toimijat ovat […]
Bitcoinin (BTC) salamaverkko (Lightning Network) on maailmanlaajuinen maksujärjestelmä, joka mahdollistaa lähes ilmaiset ja välittömät maksut ympäri maailman. Salamaverkkomaksaminen kuitenkin vaikuttaa tällä hetkellä suomalaisista kauppiaista ja asiakkaista hyvin uudelta ja vieraalta maksutavalta. Moni epäilee myös, onkohan siitä juuri heille mitään hyötyä. Suomen Bitcoin-yhdistyksestä Tomi Lind valotti hieman salamaverkon hyötyjä suomalaisille kauppiaille ja asiakkaille. Tomi Lind: ”Bitcoinilla […]
Yksi maailman suosituimmista viestintäsovelluksista Telegram on rakentamassa uutta osittain hajautettua minisovellusalustaa, jossa tarkoituksena on luoda WeChatin kaltainen ekosysteemi ja maksujärjestelmäinfrastuktuuri. Telegramilla on kuukausittain 800 miljoonaa aktiivista käyttäjää ympäri maailmaa. Telegram pyrkii hajautetun maksuverkoston minisovellusekosysteemillä tavoittelemaan entistä laajempaa käyttäjäkuntaa ympäri maailman. Minisovellusalustalla eri kehittäjät pelien luojista ravintolapalveluiden tarjoajiin voisivat nyt rakentaa minisovelluksia vuorovaikutuksessa käyttäjien kanssa. Telegramin […]
Jack Dorsey johtaman teknologiaryhmittymä Block, Inc:n sekä tutkimuslaitos Wakefield Researchin tekemän tutkimuksen mukaan kehittyvät maat uskovat vahvasti digitaalisiin valuuttoihin ja etenkin Bitcoiniin. Kyselyssä oli mukana 15 maata ja kyselyyn vastanneita oli 6 600 henkilöä. Varsinkin Suomessa esimerkiksi bitcoinia on pidetty vain korkeintaan potentiaalisesti nopeita tuottoja tarjoavana sijoituskohteena, johon samalla liittyy paljon riskejä. Tämä oletus ei […]
Bitcoin (BTC)-verkko kasvattaa jatkuvasti laskentatehoaan (hash rate). Tämä lisää Bitcoinin verkon turvallisuutta, mutta se voisi viitata myös sen hiilijalanjäljen merkittävään kasvuun. Näin ei kuitenkaan ole käynyt vaan Bitcoinin hiilidioksidipäästöt ovat jo useamman vuoden ajan merkittävästi vähentyneet suhteessa Bitcoinin verkon kasvuvauhtiin. Bloombergin kryptovaluutta-analyytikko Jamie Couttsin mukaan vain harva toimiala pystyy nykyisin samaan mihin Bitcoin on pystynyt. […]