Lohkopalkkioiden puoliintuminen kiinnostaa ennätyksellisesti – Viikkokatsaus 15/2020

Lohkopalkkioiden puoliintumiseen on enää muutama hassu viikko. Kuten Bitcoin-asioita lukevat tietävätkin, on tämä tapahtuma yksi merkittävimmistä pitkään aikaan. Kun lohkopalkkio puoliintuu seuraavan kerran, tulee bitcoinista niukempi resurssi kuin kulta, eikä sen tarjonta tule koskaan kasvamaan siitä korkeammaksi.

Lohkopalkkioiden puoliintuminen näkyy jo ainakin Googlessa, josta haetaan enemmän tietoa asialla kuin koskaan aikaisemmin. Viimeksi lohkopalkkiot puoliintuivat vuonna 2016, mutta silloinkin kiinnostus puoliintumista kohtaan oli vain kolmannes nykyisestä.

Puhumattakaan siitä, miten valtavasti itse Bitcoinin ekosysteemi ja käyttäjämäärä on kehittynyt noista vuosista. Vaikuttaakin siltä, että seuraavasta puoliintumisesta tulee poikkeuksellisen jännä.

Tässä viikkarissa puhumme tuosta puoliintumisesta. Muissa uutisissa muun muassa Yhdysvaltain helikopteriraha, koronan vaikutuksia Bitcoin-markkinoihin, Facebookin uusi yritys kryptomarkkinoille sekä paljon muuta.

Viime katsauksen voit lukea täältä.

Trump-rahoja sijoitetaan bitcoineihin

Ainakin osa yhdysvaltalaisista on sijoittanut saamansa elvytysrahat bitcoineihin, kertovat Coinbasen tiedot. Niin sanotut ”Trumpbuxit”, eli 1 200 dollarin kaikille amerikkalaisille maksettava helikopteriraha, maksettiin kansalaisten tileille 17. huhtikuuta. Samana päivänä tuon summan hintaisten bitcoin-ostojen määrä nousi nelinkertaiseksi normaaliin nähden.

Helikopterirahan tarkoituksena on auttaa koronavirusepidemian rampauttamaa amerikkalaista taloutta sekä maan kansalaisia. 1 200 dollarin suuruinen koronavirustuki maksettiin kaikille amerikkalaisille riippumatta siitä, ovatko he maksaneet veroja. Lisäksi lasten vanhemmille maksetiin 500 dollaria ylimääräistä tukea jokaista lasta kohti. Noin 80 miljoonalla USA:n asukkaalla on oikeus elvytysrahaan.

Elvytysrahan tarve on yllättänyt amerikkalaiset pankit. Raha maksettiin shekkinä, jonka amerikkalaiset voivat lunastaa pankeista. Joidenkin pankkien tietojärjestelmät ovat jopa kaatuneet ihmisten pyrkiessä lunastamaan shekkejä.

Toisin kuin esimerkiksi Suomessa, jossa koronarahat maksetaan yrityksille, USA:ssa päätettiin auttaa suoraan kansalaisia.

Visalta tulossa bitcoineja antava luottokortti

Luottokorttijätti Visa on ryhtynyt yhteistyöhön krypto-startup Foldin kanssa uudenlaisen bitcoin-palkintojärjestelmän luomiseksi. Yhteistyön tarkoituksena on tarjota uutta Visa-luottokorttia, jonka käyttämällä voisi tienata bonuksia bitcoineina perinteisen fiat-rahan tai lentokilometrien sijasta.

”Ihmiset eivät ole kiinnostuneita tällä hetkellä käyttämään bitcoinia, vaan kartuttamaan varastojaan. Vaikka ihmiset eivät vielä ymmärräkään bitcoinia rahana, he ymmärtävät sen varmasti paremmin palkkiona,” kertoi Foldin toimitusjohtaja Will Reeves.

Reeves uskoo, että Visan kanssa julkaistulla luottokortilla on potentiaalia lisätä bitcoinin valtavirtakäyttöä merkittävästi. Asiakkaat voisivat saada ostoistaan jopa 10% bitcoin-palkkiot.

Visan ja Foldin yhteistyö on osa Visan Fast Track -ohjelmaa. Tämän ohjelman tarkoituksena on kannustaa finanssiteknologiayrityksiä yhteistyöhön Visan kanssa.

Euroopan komissio haluaa käyttää lohkoketjua koronaa vastaan

Kansainvälinen lohkoketjuyhdistys International Assocation for Trusted Blockchain Applications – INATBA – on ryhtynyt yhteistyöhön Lontoon yliopiston ja Euroopan komission kanssa kehittääkseen erilaisia lohkoketjusovelluksia auttamaan taistelussa koronavirusta vastaan. INATBA on Euroopan unionin viime vuonna perustama yhdistys.

Yhteistyön tarkoituksena on tutkia, miten lohkoketju voisi parantaa tai ratkaista joitain niistä epäsuorista ongelmista, joita koronapandemia on aiheuttanut. Tällaisia ongelmia voivat olla esimerkisi lain määräämät kokoukset tai äänestykset, joita ei ole aikaisemmin voitu hoitaa etänä.

Projektin tulokset tullaan julkaisemaan yleisesti saataville, minkä jälkeen yritykset ja instituutiot voivat itse valita niistä hyödylliset ratkaisut.

Lohkoketjusta on jo ollut hyötyä pandemian vastaisessa taistelussa. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO:n koronapandemian seuraamiseksi kehitetty järjestelmä tulee käyttämään lohkoketjua. Lisäksi lohkoketjua on käytetty varmistamaan suojanaamioiden aitous.

Lohkoketjua voidaan käyttää muun muassa suojavarusteiden aitouden varmistamiseksi.

Lohkopalkkioiden puoliintuminen kiinnostaa

Google Trendsin tietojen mukaan kiinnostus Bitcoinin tulevaa lohkopalkkioiden puoliintumista kohtaan on huomattavassa kasvussa. Termillä ”bitcoin halving” on tehty enemmän hakuja kuin koskaan, eli jopa enemmän kuin viime puoliintumisten kohdalla.

Hakujen määrä saavutti huippunsa 11. huhtikuuta, jolloin termillä tehtiin eniten hakuja koko Bitcoinin historiassa. Vaikka piikit ovat sittemmin laantuneet, tehdään termillä silti ainakin kaksi kertaa enemmän hakuja kuin viime kuun loppupuolella.

Google-haut ovat aikaisemmin olleet hyviä indikaattoreita Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen kiinnostavuudesta ja tulevista kurssiliikkeistä. Mikäli tämä pätee myös nykyhetkeen, voi puoliintumisella olla vahva kurssia nostava vaikutus.

Bitcoinin lohkopalkkioiden puoliintuminen tulee tapahtumaan noin puolivälissä ensi kuuta. Puoliintumisen jälkeen uusia bitcoineja syntyy maailmaan enää 6,25 kappaletta per lohko. Tällä hetkellä bitcoineja syntyy maailmaan 12,5 lohkoa kohti.

Hakujen määrä on jopa kolme kertaa suurempi kuin vuoden 2016 puoliintumisen aikoihin.

Korona on vähentänyt kryptohuijareiden tienestejä

Kryptoanalyysiyritys Chainalysiksen julkaiseman tutkimuksen mukaan koronaepidemian aiheuttama talouskriisi on iskenyt myös bitcoin-kiristäjien ja -huijareiden tuottoihin. Chainalysiksen mukaan huijarit ovat menettäneet jopa kolmanneksen voitoistaan koronapandemian seurauksena.

Vielä vuoden alussa huijarit tienasivat keskimäärin jopa 800 000 dollaria viikossa. Tämän kuun aikana huijareiden tuotot ovat laskeneet viikkotasolla noin 300 000 dollariin.

Chainalysiksen mukaan merkittävin syy kryptohuijareiden tuottojen laskemiselle on bitcoinin laskeut kurssi. Mikäli tämä pitää paikkansa, huijareiden tulot saattavat lähteä jälleen kasvuun kryptovaluuttojen kurssien palautuessa koronapandemiaa edeltäneille tasoille.

Tyypillisiä kryptohuijauksia ovat muun muassa jonain hyväntekeväisyytenä esiintyminen sekä erilaiset kryptokiristykset, joissa kohteelle väitetään huijareiden pitävän hallussan jotain kyseenalaisia videoita tai muuta materiaalia, jonka salassapitämiseksi uhrin on maksettava tietty määrä kryptovaluuttoja.

Yksi tyypillinen kryptohuijaus on tietokoneen lukitseminen haittaohjelmilla ja sitten kryptovaluuttojen kiristäminen.

Facebook aikoo yrittää Libraa uudestaan

Facebook on lanseeraamassa Libra-virtuaalivaluuttaansa uudestaan valuutan kohdattua aikaisemmin valtavasti negatiivista palautetta niin kryptoyhteisöltä kuin myös poliitikoilta ja lainsäätäjiltä. Uusi Libra ei tule enää perustumaan valuuttakoriin, vaan yksittäisiin fiat-valuuttoihin.

Aikaisemmin Libran oli tarkoitus olla sidottu useisiin merkittävimpiin fiat-valuuttoihin, kuten euroon ja dollariin. Libran arvon oli tarkoitus määräytyä näiden valuuttojen keskimääräisen arvon mukaan. Tämä kuitenkin huoletti päättäjiä, jotka näkivät Librassa mahdollisuuden monenlaiselle valuuttamanipulaatiolle ja -kontrollille.

Uuden Libran kohdalla tätä valuuttakoria ei enää olisi, vaan Libra julkaistaisiin eri maissa sidottuna eri valuuttoihin. Facebook toivoo, että tämä uusi versio Librasta saisi sallivamman kohtelun kuin sen aikaisempi hanke.

Vaikka valuuttakorimallista vaihtaminen yksittäisiin fiat-valuuttoihin saattaisikin ratkaista joitain Libraan kohdistuneista kritiikeistä, ei tämä uusikaan variaatio näyttäisi vastaavan moniin merkittävimmistä kritiikeistä. Facebook on tunnettu käyttäjien tietojen haalimisesta sekä kauppaamisesta. Ei ole mitään takeita, etteikö Facebook tulisi käyttämään Libraa entistä suurempaan valvontaan ja kauppaamaan henkilötietojen lisäksi myös käyttäjiensä osto- ja myyntitietoja.

Vaikka Libra paketoidaankin uudestaan, on myös tämän uuden Libran läpipääsy hyvin epävarmaa.

Sisältöä viikkokatsaukseen?

Tietoa mielenkiintoisista Bitcoin-uutisista tai -kirjoituksista sekä bitcoineja hyväksyvistä kauppiaista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

2 thoughts on “Lohkopalkkioiden puoliintuminen kiinnostaa ennätyksellisesti – Viikkokatsaus 15/2020

  1. Hannu says:

    Minulla on vieläkin työn alla tuo ”bitcoin tehdas” tuottaa noin 70,2066 Miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa, Kyllä juhlistan sikaaria polttamalla, jos en muuten niin kaverin kanssa. Ah, siivousfirma 3 kertaa viikossa, omakotitalo ja uusin bentley. Tuohon ei korona pure.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *