Bitcoinin arvo

Euroissa

Dollareissa


Kryptovaluuttojen markkinakatsaus vuoden ensimmäiselle kvartaalille

Prasoksen kolmas kvartaaleittain julkaistava markkinakatsaus on julkaistu. Yhteistyössä DC Researchin kanssa tuottamassamme katsauksessa syvennymme kryptovaluuttamarkkinan kehitykseen kvartaaleittain monista eri näkökulmista. Tuoreimmasta raportista löydät tietoa esimerkiksi yleensä dollarin arvoa seuraavien niin kutsuttujen stable coinien kehityksestä, alan suurimpien toimijoiden voimasuhteiden muutoksista ja louhinnan kehittymisestä. Lisäksi tarkastelemme myös lähitulevaisuudessa edessä olevia tapahtumia, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia kryptomarkkinaan. […]

Viikkokatsaus 19/2019: Bitcoin on lähellä ennätyksiä monilla mittareilla

Bitcoinin kurssi on pysynyt koko viikon hyvänä, eikä sen kasvu näyttäisi ainakaan ihan heti olevan hyytymässä. Tietty näistä asioista on mahdotonta sanoa mitään ilman kristallipalloa, eikä senkään kanssa aina onnistu. Kristallipallon sijaan voimme kuitenkin katsella erilaisia ilmiöitä, jotka saattavat kertoa jotain asiasta. Esimerkiksi Bitcoinin louhintateho ja tehtyjen Bitcoin-siirtojen määrät alkavat olla lähes samoilla tasoilla kuin […]

Bitcoin ja Prasos esillä Tampereen Sijoitusmessuilla

Yksi suomalaisen sijoitusmaailman kiinnostavimmista ja vuoden odotetuimmista tapahtumista järjestetään tällä viikolla Tampere-talossa. Kyseessä on järjestyksessään jo Sijoitusmessujen 21. kerta ja 20. vuosi, joten kyseessä on todellinen juhlavuosi tapahtumalle. Mukana on jälleen kerran kattava tarjonta sijoitusmaailman ammattilaisia eri aloilta, jotka esittelevät sijoittamisen mahdollisuuksia ja kertovat tällä hetkellä pinnalla olevista aiheista. Sijoitusmessuilla nähdään myös kryptoalan edustusta, kun […]

Viikkokatsaus 18/2019: Bitcoin lähti rymisevään nousuun

Näyttäisi taas vaihteeksi siltä, että bitcoin on kokeilemassa uusia aluevaltauksia. Bitcoinin kurssi on noussut lukuisilla prosenteilla viime päivien aikana. Kirjoitushetkellä kurssi lähentelee jo 6 tontun rajaa ja on hyvin mahdollista, että siihen kuutosella alkavaan summaan päästään lähiviikkoina – tai jopa lähipäivinä. Kurssinousua onkin odoteltu ja povattu, mutta samaan aikaan ollaan oltu hyvin varovaisia siitä, kuinka […]

Tekninen analyysi 2.5: Kurssi vakiintunut yli 5000 dollarin tasolle

Bitcoinin kurssi on ottanut hieman hengähdystaukoa nousun jälkeen. Tässä analyysissä tarkastelemme mitä täytyy mielestäni tapahtua, jotta nousu voisi jatkua ja kuinka korkealle nousu voisi yltää. Lisäksi tarkastelemme myös mahdollisia skenaarioita kurssilaskuun eli sitä kuinka alas voidaan päätyä ennen kuin supportteja on vastassa tukemassa kurssia. Viime kerralla kirjoitin näin: “…pidän todennäköisimpänä vaihtoehtona, että joko olemme jo […]

Bitfinexin epäillään peitelleen tappioitaan laittomilla rahansiirroilla eri yhtiöiden välillä

Torstaina nähdyn bitcoinin kurssilaskun taustalla lienee maailman suurimpiin kryptovaluuttapörsseihin kuuluvan Bitfinexin kohtaamat syytteet taloudellisista väärinkäytöksistä. New Yorkin viranomaiset epäilevät pörssin peitelleen asiakasvarojen kadottamista luvattomilla siirroilla samoille omistajille kuuluvan Tetherin varannoista. Syyttäjien mukaan Tetherin varoista olisi siirretty Bitfinexille peräti 700 miljoonaa dollaria. Tether on dollarin arvoa seuraava niin sanottu ”stablecoin” kryptovaluutta, joka on käytössä Bitfinexin lisäksi […]

Viikkokatsaus 17/2019: Bitcoinin kurssinousu näyttää hyvältä

Bitcoin on rikkonut taas pitkästä aikaa uusia rajoja, liikkuen kirjoitushetkellä reilusti yli 5 400 dollarin yläpuolella. Alkuviikosta kurssi on jopa lähennellyt 5 500 dollaria. Tulevaisuutta on tietysti mahdotonta ennustaa, mutta mikäli bitcoinin kurssin historiallinen käytös kertoo mitään kryptotaloudesta ja sijoittajien psykologiasta, antaisi tämä kurssinousu vinkkiä, että tuleva vuosi tulee olemaan erittäin posiitivinen kryptojen kuningattarelle. Tällä […]

Konsensus Ry:n tapahtumassa pohditaan kryptoverotusta

Vuonna 2018 perustettu Suomen kryptovaluuttojen etujärjestö Konsensus Ry järjestää verotuskysymyksiin keskittyvän illan 25.4.2019 Helsingissä. Tapahtuma ja keskustelutilaisuus on avoin Konsensuksen jäsenille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Veroehdotusten palautuspäivä lähestyy toukokuussa ja verottaja odottaa myös kryptovaluuttasijoittajien veroilmoituksia. Maaliskuun lopussa Korkein hallinto-oikeus antoi kryptovaluuttojen verotusta koskevan ennakkoratkaisun, jonka mukaan kryptovaluutat ovat tuloverolaissa tarkoitettua omaisuutta. Muutos on herättänyt paljon […]

Viikkokatsaus 16/2019: Lohkoketju lähestyy valtavirtaa

Hyvää pääsiäistä, arvon kryptokansalaiset! Suomessa on saatu nauttia auringonpaisteesta ja Bitcoinkin näyttää ainakin varovasti vihertävän ja kasvavan kevään edetessä. Samalla etenevät myös Suomen vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut, joiden lopputulos lienee yhtä iso kysymysmerkki kuin kryptomarkkinoiden käänteet. Kurssikehityksestä tarkemmin kiinnostuneille on tarjolla talon tuore tekninen analyysi. Analyysissaan Toni Kosonen ennakoi voimakkaan nousun johtavan jossain vaiheessa korjausliikkeeseen, vaikka […]

Bitcoin-salamaverkkoa testannut Salamasoihtu päätyi lahjoitukseen hyväntekeväisyyteen

Salamasoihduksi nimetty Bitcoinin salamaverkkoa hyödyntävä sosiaaliteknologinen koe on saavuttanut määränpäänsä päätyessään Bitcoin Venezuela -järjestön hyväntekeväisyyteen. Salamasoihtu (Lightning Torch) sai alkunsa 19.1.2019 kun käyttäjänimi Hodlonaut lähetti 100 000 satoshia luottamalleen henkilölle, joka lisäsi summaan 10 000 satoshia ja lähetti sen eteenpäin. Soihtu ehti kasvaa 250 000 ja 2 500 000 satoshin kokoiseksi ennen ensimmäisiä ja ainoiksi […]