Bitcoinin arvo

Euroissa

Dollareissa


Muutoksia Prasos Oy:n johdossa

Prasos Oy:n toimitusjohtajaksi nousee vahvan pankki- ja finanssiteknologiataustan omaava Heidi Hurskainen. Nykyinen toimitusjohtaja Henry Brade siirtyy varatoimitusjohtajan rooliin ja keskittyy toimintaansa hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön perustajajäsen Henry Brade on toiminut Prasos Oy:n toimitusjohtajana yhtiön perustamisesta lähtien. Yrityksen kasvustrategia on vuosien varrella kehittynyt, ja hallitus koki että nyt on oikea aika tehdä muutoksia yhtiön ylimpään operatiiviseen johtoon. […]

Sivistysvaliokunta ehdottaa muutoksia kilpailuhaittaa aiheuttaviin kryptovaluuttojen verotuskäytäntöihin

Vuoden 2018 kesällä tulleet uudistukset virtuaalivaluuttojen verotukseen iskivät kovaa virtuaalivaluuttojen käyttäjiin ja sijoittajiin. Kärsijän roolissa uudistuksissa olivat yksityishenkilöiden lisäksi myös lohkoketjupohjaista liiketoimintaa kehittävät yritykset. Nyt eduskunnan sivistysvaliokunnassa on herätty muutosten aiheuttamiin haittoihin Suomen kilpailukyvylle ja uusien liiketoimintojen kehittymiselle. Nykyinen verotuskäytäntö ajaa alalle aikovat yritykset siirtämään toimintansa maihin, joissa sääntely ja verotus aiheuttavat vähemmän haittaa ja […]

Tekninen analyysi 5.3: Kurssinousu hyytyi resistanssitasoon

Bitcoinin kurssi ei vielä lähtenyt raketoimaan vaan kurssinousu torppasi ensimmäiseen merkittävään resistanssiin. On kuitenkin vielä toivoa, että karhumarkkinan pohjat olisi jo nähty. Katsotaanpa mitä tarkoitan kuukausi- ja viikkokaavioiden avulla. Aloitetaan tällä kertaa kuukausikaaviosta, koska saimme uuden kuukausipalkin viime perjantaina. Kuukausipalkki sulkeutui mukavasti sitä edellisen kuukauden avautumisen yläpuolella, mikä oli samalla vuoden avautuminen. Vuoden avautumisella on […]

Viikkokatsaus 9/2019: Ensimmäinen suomalainen lohkoketjukirja on julkaistu

Heissulivei ja hyvää maaliskuuta, arvon bittiväki! Eduskuntavaalit ovat tulossa ja Suomi päättää hiukan runsaan kuukauden päästä siitä, millaiset päättäjät hallitsevat maatamme seuraavat 4 vuotta. Tällä tulee väistämättä olemaan vaikutusta myös lohkoketjujen ja kryptovaluuttojen käyttöön. Mikäli päättäjät eivät tiedä, mitä he ovat säätämässä, he saattavat tehdä jotain todella tyhmää. Jos taas päättäjät ymmärtävät lohkoketjut ja niiden […]

Bitcoin käy maksuvälineeksi laskujen maksamiseen

Bitcoin luotiin internetin maksuvälineeksi alunperin yksilöiden välisten maksujen yksinkertaistamiseen. Kymmenvuotisen uransa aikana bitcoinin hyväksyttävyys maksuvälineenä on ehtinyt laajeta myös moniin verkkokauppoihin sekä perinteisiin kivijalkaliikkeisiin. Suomessa hyväksyttävyys yrityksillä on vielä harmillisen vähäistä, vaikka bitcoinin käyttäjiä on suhteellisen paljon verrattuna moniin muihin maihin. Tarjoamamme bitcoin-laskupalvelu laajentaa bitcoinin maksukäyttöä valtavaan määrään erilaisia palveluita. Voit maksaa palvelun kautta lähes […]

Viikkokatsaus 8/2019: Bitcoin pääsi uusille tasoille

Viikko alkoi mitä erinomaisimmin Bitcoin-harrastajille, kun hiljaiselta tuntuneet kryptomarkkinat saivat taas uutta virtaa ja kaikkien merkittävimpien kryptojen kursseissa nähtiin nousua. Katsotaan, miten pitkälle hööki riittää vai riittääkö se, mutta faktaa ainakin on, että rahaa on liikkunut enemmän kryptoissa kuin pitkään aikaan. Yhtenä syynä tälle siirtelylle saattaa olla JP Morgan, tuo amerikkalainen pankkijätti, joka päätti ottaa […]

Tekninen analyysi 18.2: Ilmassa potentiaalia bitcoinin kurssinousun kiihtymiseen

Bitcoin-kurssi on näyttänyt positiivisia merkkejä viime viikkoina ainakin heille, jotka toivovat sen menevän ylöspäin. Shorttaajille sen sijaan saattaa tulla tukalat paikat lähitulevaisuudessa ainakin, jos riskienhallinta ei ole kunnossa. Edellisestä analyysista: “Jotta positiivinen skenaario toteutuisi, niin haluaisin nähdä viikkopalkin sulkeutuvan ensin 3529 dollarin sinisen viivan yläpuolella ja sitten 4102 dollarin viivan yläpuolella, tämän jälkeen todennäköisesti ns. […]

Prasoksen kommentit Ripplestä Coinmotioniin lanseerauksen yhteydessä nousivat puheenaiheeksi

Lisäsimme tällä viikolla neljäntenä kryptovaluuttana Ripplen (XRP) Bittirahan sisarpalveluun Coinmotioniin. Lanseerauksen yhteydessä Coinmotionin blogissa julkaisemassamme artikkelissa kerroimme sen ominaisuuksista melko kriittiseen sävyyn. Ripple poikkeaa selkeästi aiemmin valikoimassamme olleista kryptovaluutoista ja halusimme tehdä tämän selväksi asiakkaillemme. Emme muutenkaan halua antaa yltiöoptimistista kuvaa tarjoamistamme virtuaalivaluutoista vaan pyrimme kertomaan rehellisesti potentaalin ohella myös riskeistä. Julkaisutyylimme herätti huomiota kryptovaluutta-alaa […]

Viikkokatsaus 7/2019: Bitcoin rikkoi 3 600 dollarin rajan

Bitcoinin ja kryptovaluuttojen markkinat ovat olleet hiljaisia koko viime vuoden, ja tuo hiljaisuus näytti aluksi jatkuvan pitkälle tälle vuodelle. Nyt viikolla nähtiin kuitenkin sykäys, kun suurin osa merkittävistä kryptoista näki prosenteissa mitattuna jopa kaksinumeroista kasvua. Bitcoin itse nousi pitkästä aikaa yli 3 600 dollarin. Ei kannata kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä mitä tahansa saattaa […]