Celsius vararikossa Lainapalvelu Celsius on ollut viime aikoina pahoissa vaikeuksissa. 13.6.2022 jälkeen Celsiuksesta ei ole pystynyt nostamaan varoja ulos tai tekemään siirtoja tai swappeja. Nyt Celsius on CNBC:n tietojen mukaan hakeutumassa konkurssiin. New Yorkin eteläisessä oikeuspiirissä (Yhdysvaltain lainsäädännön mukainen Chapter 11-menettely). Yhtiö on myös vahvistanut tiedon. Tämä mahdollistaisi Celsiuksen liiketoiminnan sekä yhtiön toiminnan uudelleenjärjestelyn. Kansainvälisen […]
Kirjoittaja Arkisto: Henri Väkeväinen
3AC selvitystilaan Kryptovaluuttamarkkinoilla myrskyää edelleen. Markkinoilla on ollut myös epäilyjä kryptovaluuttamarkkinoiden yleisestä yield farmingiin kohdistuvasta järjestelmällisestä luottokriisistä, joka nyt on alkanut tämän kevään ja kesän aikana paljastumaan. Viime kuukausina niin Terran (Lunan) kuin myös Celsiuksen romahdukset ovat herättäneet paljon huomiota. Kesäkuussa 2022 alkoivat huhut liikkua puolestaan 3AC:n romahduksesta. 3AC:n romahduksella on myös yhteys Terran algoritmiseen […]
Nubank ja Warren Buffett Brasilian suurin digitaalinen pankki Nubank mahdollistaa bitcoin-ostot heidän asiakkailleen. Nubankilla on 53,9 miljoonaa asiakasta ja jatkossa he voivat hankkia bitcoineja uuden mobiilisovelluksen kautta. Nubankin sovellus myös tarjoaa Bitcoiniin liittyvää opetusmateriaalia. Nubankin sovelluksen mukaan.”Bitcoin luomisen tarkoituksena oli hajauttaa nykyinen rahoitusjärjestelmä. Bitcoin on vaikuttanut kaikkiin muihin kryptovaluuttoihin siitä lähtien. Yleensä ihmiset vertaavat bitcoinia […]
Kryptomarkkinoilla on kuohunut jälleen. Viime kuukausien ajan Terran (Lunan) ongelmat ovat olleet otsikoissa. Toissa viikolla puolestaan lainaus- steikkaus- ja säilytyspalvelu Celsius ajautui vaikeuksiin. Celsius pysäytti viime viikolla käyttäjien nostot, siirrot ja swapit. 12.6.2022 alkaen Celsius ei enää antanut asiakkaidensa tehdä nostoja heidän tileiltään. Twitter-tili puolestaan hiljentyi 20.6.2022. Celsius ei ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa tällä hetkellä […]
Bitcoinia on pidetty hyvin energiaintensiivisenä järjestelmänä. Mutta uusimman tutkimustiedon mukaan Bitcoin-verkko ei olisi todellisuudessa yhtä energiaintensiivinen kuin aikaisemmin on luultu. Ja verrattuna nykyiseen pankkijärjestelmään, Bitcoin-verkko käyttää huomattavasti vähemmän energiaa. Tietotekniikan insinööri ja kryptograafikko Michel Khazzakan tutkimuksen mukaan Bitcoin-maksut ovat huomattavasti tehokkaampia kuin perinteisen pankkijärjestelmän menetelmät. Tutkimustulosten mukaan pankkijärjestelmä kuluttaa myös 56 kertaa enemmän energiaa kuin […]
Terra Etelä-Korean poliisi on alkanut tutkimaan nyt jo romahtaneen Terran (Lunan) taustalla olevan Terraform Labsin ja sen työntekijöiden toimintaa. Rikosnimikkeet tutkinnan osalta liittyvät mm. veronkiertoon ja markkinamanipulaatioon. Terran (Lunan) kurssi on ollut voimakkaassa syöksykierteessä viimeisten kuukaisien ajan. Poliisi tutkii tällä hetkellä sitä, että kavallettiinko Terraform Labsin tilillä olevat bitcoinit-varat. Kyseinen tutkinta perustuu Terraform Labsin työntekijän […]
Kryptovaluuttojen Lehman Brothersiksi nimetty Terra jatkaa syöksyään pörsseissä. Terra Lunan uuden tokenin arvo putosi viikko sitten lauantaina 19,53 $:sta 4,39 $:iin vain muutaman tunnin aikana. Lunan hinta on sen jälkeen noussut n. 7 $:n arvoon, mutta mitään merkittävää tukea markkinoilta Luna ei ole vielä ainakaan tässä vaiheessa saanut. Pari viikkoa sitten UST:n kurssi lähti hurjaan […]
Kazakstanin rooli Bitcoinin louhinnassa on supistumassa. Viime vuoden elokuussa 2021 Cambridge Bitcoin Electricity Consumption-indeksin (CBECI) mukaan Kazakstan tuotti maailman toisiksi eniten laskentatehoa (hash rate) 18 % Bitcoin-verkolle. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Kiinan valtio kielsi kryptovaluuttojen louhinnan Kiinassa. Saman indeksin tämän vuoden 2022 tammikuun lukujen mukaan Kazakstanin suhteellinen osuus Bitcoinin laskentatehon tuottajana on laskenut. Tammikuussa […]
12 % suomalaisista sijoittajista omistaa kryptovaluuttoja Pörssisäätiön, Suomen Osakesäästäjien ja Viisas Raha-talouslehden Sijoittajabarometri-tutkimuksen mukaan 12 % kyselyyn vastanneista kertoi omistavansa kryptovaluuttoja. Tämän lisäksi 4 % oli sijoittanut kryptovaluuttoihin aiemmin. Kuitenkin vain 1 % sijoittajista kertoi pitävänsä kryptovaluuttoja pääasiallisena sijoituskohteenaan. Kryptovaluutat kiinnostavat ennen kaikkea nuoria. Alle 30-vuotiasta 39 % kertoi sijoittaneensa kryptovaluuttoihin. 12 % heistä ei […]
Tasapainovaluutta Terra-USD (UST) syöksyssä Tasapainovaluutta-UST on menettänyt dollarikiinnityksensä ja 70 % arvostaan viimeisten päivien aikana. Dollarikiinnityksen menettäminen on tarkoittanut käytännössä sitä, että myös UST:n sisartokeni LUNA:n arvo on romahtanut lähes 0 dollariin. UST tunnetaan niin sanottuna algoritmisena tasapainovaluuttana, joka yhdessä LUNA:n kanssa pyrkii pitämään dollarikiinnityksensä 1,00:ssä Yhdysvaltain dollarissa on-chain minttauksen sekä tokenien polttamismekanismin kautta (burn […]