Jo 15 % suomalaisista sijoittaa kryptovaluuttoihin

Bittiraha.fi-logo
Bitcoin-palveluita suomalaisille


Verkkorahoituspalveluita tarjoavan Klarnan ja tutkimustoimisto Nepan tekemän kyselytutkimuksen mukaan 15 % suomalaisista on sijoittanut kryptovaluuttoihin. Miehet sijoittavat kryptovaluuttoihin naisia enemmän. Tutkimuksen mukaan 18–40-vuotiaista miehistä, joka neljäs sijoittaa kryptovaluuttoihin. Tätä vanhemmat ikäluokat sijoittavat kryptovaluuttoihin huomattavasti nuorempia ikäluokkia vähemmän.

Klarnan maailmanlaajuinen tutkimusaineisto on huhtikuun ja kesäkuun 2022 väliseltä ajalta. Tähän kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 14 114 kuluttajaa. Vastaajista 1 053 henkilöä oli suomalaisia.

Puolestaan Ehkäisevän päihdetyö EHYT:n ja Sosped -säätiön kyselytutkimuksen avovastausten mukaan kryptovaluuttasijoittamisessa kiehtovat ennen kaikkea mahdollisuus tehdä nopeasti voittoja. Samalla kuitenkin kyselyyn vastanneet tutkimuksen mukaan tiedostavat, että suurten voittojen lisäksi sijoittajalle voi aiheutua myös mahdollisuus nopeisiin tappioihin.

Monet EHYT:n ja Sospedin tutkimukseen vastanneista haluavat olla mukana uusimmassa teknologisessa kehityksessä ja tasa-arvoisemmaksi koetun talousjärjestelmän synnyttämisessä. Vastausten mukaan kryptovaluuttasijoittajat ovat tietoisia kryptotreidaamiseen liittyvistä riskeistä kuten huijauksista, verotuksen hankaluudesta ja epäselvyydestä sekä kryptoihin liittyvä harmaan talouden uhkista.

EHYT:n ja Sosped-säätiön tekemän kyselytutkimuksen aineisto on kerätty ajalta 16.5.-12.6.2022. Kysely toteutettiin avoimella yli 15-vuotiaille tarkoitetulla nettilomakkeella. Kyselyyn vastasi 137 henkilöä, joista 12 % (17 henkilöä) kohtasi joko työssään tai vapaa-ajallaan kryptotreidaajia. Loput kyselyyn vastanneista 88 % (120 henkilöä) treidasivat itse.

Kryptovaluuttatreidaamiseen liittyvässä rahankäytössä havaittiin hyvin paljon hajontaa vastanneiden kesken. 16 % vastanneista (19 henkilöä) kertoi käyttävänsä kryptotreidaamiseen n. 201–500 euroa kuukautta kohti. 18 henkilöä kertoi käyttävänsä yli 2 001 euroa kuukautta kohti ja 14 prosenttia (17 henkilöä) kertoi käyttävänsä vain n. 0,01–5 euroa treidaamiseen kuukaudessa.

Jonkin verran velkaa kryptovaluuttojen treidaamisesta oli syntynyt 8 %:lle (11 henkilöä) ja paljon velkaa 2 %:lle (3 henkilöä). Kuitenkaan suurimmalle osalle (77 %:lle, 106 henkilöä) ei ollut syntynyt velkaa kryptoilla treidaamisesta.

Kryptovaluuttatreidaajista suurin osa 57 % (68 henkilöä) kertoi käyttävänsä treidaamiseen aikaa alle kaksi tuntia viikosta. Poikkeuksiakin on, sillä yksi vastaajista kertoi treidaavansa yli 60 tuntia viikossa.

Tähän kyselyyn vastanneista 88 % oli miehiä ja 19 % oli naisia. Loput eivät ilmoittaneet sukupuoltaan tai vastasivat ryhmäkseen -muu-. Eniten kyselyyn vastanneita oli ikäluokassa 35–49-vuotiaat. Kyselyn ikäjakauma oli 15–17-vuotiaista aina 65–74-vuotiaisiin.

EHYTin rahapelihaittayksikön päällikkö Riitta Matilaisen mukaan kryptoreidaus on nyt suositumpaa kuin aikaisemmin. Matilainen korostaa vielä kryptotreidauksen sosiaalista ulottuvuutta:
”Kryptotreidaus on nyt muodissa ja siihen liittyvä nettikulttuuri omine keskusteluryhmineen ja -alustoineen on hyvin voimakas. Lisäksi monet ovat lähteneet mukaan kryptotreidaamiseen lähi- ja ystäväpiirinsä innostamina, joten mukana on myös vahva sosiaalinen elementti”.

Kiinnostavia havaintoja avovastauksista ilmeni, sillä esimerkiksi osa kryptotreidaajista on lopettanut rahapelien pelaamisen kokonaan ja siirtynyt kryptovaluuttoihin. Osa kryptotreidaajista on taas lopettanut osakesijoittamisen kokonaan, koska:
Muutaman prosentin vuotuinen ansio tuntuu todella tylsältä sen jälkeen, kun on tottunut kryptotreidaamiseen.”

Avalanchen (AVAX) ympärillä kuohuu

Kryptovaluutta Avalanchen (AVAX) ympärillä kuohuu. Cryptoleaksin mukaan Avax pyrkii vahingoittamaan oikeudellisesti kaikkia heidän kilpailijoitaan. Sen lisäksi Avalanchen väitetään pyrkivän haastamaan asianajotoimisto Roche Freedmanin avulla kaikki heidän kilpailijansa oikeuteen, jolloin markkinasääntelijät keskittyisivät rankaisemaan Avalanchen kilpailijoita jättäen samalla Avalanchen rauhaan.

Ava Labs on Avalanche-lohkoketjuprojektin takana oleva kehitysyhtiö, jonka toimitusjohtaja on myös Ava Labsin perustaja Emin Gün Sirer. Avalanchen markkina-arvo on tällä hetkellä n. 16,5 $ miljardia. Avalanche työllistää n. 150 henkilöä.

Roche Freedman on puolestaan asianajaja Kyle Rochen johtama yli 30 lakimiehen amerikkalainen asianajotoimisto, joka on tähän mennessä haastanut ainakin 25 kryptovaluuttatoimijaa oikeuteen. Roche Freedman on tähän mennessä haastanut oikeuteen mm. Binancen ja Ava Labsin kilpailijan Solana Labsin (Solana) sekä Dfinity Foundationin.

Avalanchen AVAX-tokenin kurssi on laskenut viikon aikana -22 % ja viimeisen päivän aikana -11 % tämän uutisen jälkeen. Avalanche tuli tunnetuksi viime vuosien aikana ja oli viime vuoden suurimpia nousijoita. AVAX-tokenin arvo nousi vuoden 2021 aikana parhaimmillaan 3 300 %. Syynä tähän kurssinousuun pidettiin Avalanchen edullisia transaktiokustannuksia, jotka olivat huomattavasti alhaisempia verrattuna esimerkiksi kilpailevan ethereumin (ETH) lohkoketjun kohonneisiin transaktiokustannuksiin.

Cryptoleaksin tietojen mukaan Ava Labs ja Roche Freedman tekivät keskinäisen sopimuksen. Sopimuksen mukaan Ava Labs myönsi Roche Freedmanille suuren määrän Ava Labsin osakkeita ja Avalanchen kryptovaluuttaa (AVAX), joiden arvo on noussut nyt satoihin miljooniin Yhdysvaltain dollareihin, vastineeksi siitä, että Roche Freedman suostui toimimaan erittäin kyseenalaisella tavalla Avalanchen kilpailijoita kohtaan.

Järkyttävässä sarjassa videotallenteita asianajotoimiston johtaja Kyle Roche paljastaa heidän meneillään olevien toimintojensa tarkan luonteen. Videotallenteiden alkuperää ei ole vielä todennettu, mutta mikäli niiden todistusaineisto osoittautuu todeksi, silloin voi olla mahdollista, että viranomaiset alkavat tutkimaan asiaa tarkemmin.

Kyle Rochen mukaan Avalanchen sopimus ohjaisi Roche Freedmanin ja heidän johtajansa Kyle Rochen:

  1. käyttämään amerikkalaista oikeusjärjestelmää ”gangsterityylillä”, joka tarkoittaisi, että asianajotoimisto Roche Freedman hyökkäisi ja vahingoittaisi krypto-organisaatioita ja -projekteja, jotka saattavat kilpailla jollain tavalla Ava Labsin tai Avalanchen kanssa
  2. haastaisi kryptoalan toimijat oikeuteen tarkoituksenaan luoda eräänlaisia ”magneetteja” sääntelijöille, kuten Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC:lle ja hyödyke- ja futuurikauppakomissio CFTC:lle. Näiden magneettien tarkoituksena puolestaan olisi kääntää SEC:n ja CFTC:n huomio pois Ava Labsin ja Avalanche-lohkoketjun toiminnan erittäin kaupallisesta luonteesta. Kaupallisella luonteella tarkoitetaan Avalanchen AVAX-tokenia, joka saatettaisiin luokitella arvopaperiksi, mikäli Ava Labsin ja Avalanchen toimintaa tutkittaisiin tarkemmin, koska Avalanchen toiminta saattaisi täyttää riittävät kaupallisen toiminnan kriteerit, jotta AVAX-tokeni, voitaisiin luokitella jatkossa arvopaperiksi
  3. jahtaamaan salaa Emin Gün Sirerin henkilökohtaisia kostoretkiä yksityishenkilöitä vastaan

Ava Labsin perustaja Emin Gün Sirer on tähän mennessä kieltänyt kaikki heihin kohdistuneet syytökset. Kyle Roche on ilmoittanut videoiden julkistuksen jälkeen, että hän ei enää jatkossa harjoita asianajotoimintaa Roche Freedmanillä eikä hän enää jatkossa toimi avustajana oikeudenkäynneissä.

Iranin uusi laki mahdollistaa bitcoin-maksut

Iranin uuden kryptovaluuttalain mukaan kryptovaluuttoja voidaan käyttää maksuvälineenä valtion ja paikallisten iranilaisten hankkiessa tuontitavaroita ulkomailta.

Iranilaisen uutistoimisto Tasnimin mukaan Iranin teollisuus-, kaivos- ja kauppaministeri Reza Fatemi Amin kertoi, että juuri hyväksytty erittäin kattava kryptovaluuttalaki määrittelee jatkossa Iranissa kryptovaluuttoja koskevat säännökset. Laki käsittelee myös kaivostoiminnan polttoaine- ja sähkökustannuksiin ja toimitusongelmiin liittyviä tilanteita sekä antaa Iranin hallinnolle oikeuden käyttää kryptovaluuttoja mm. maksuvälineenä kansainvälisissä maksuissa.

Fatemi Amin totesi myös, että paikalliset yritykset voisivat hankkiessaan tuontiajoneuvoja käyttää bitcoineja maksuvälineenä Yhdysvaltain dollarin tai euron sijaan. Tasnimin mukaan muutos johtuu Iranin kaupan edistämisjärjestön (TPO) johtajan 9.8.2022 antamasta ilmoituksesta, jonka mukaan Iran rekisteröi ensimmäisen kryptovaluutalla käsitellyn tuontitilauksensa. Silloisen tilauksen arvo oli tiettävästi yli 10 $ miljoonaa dollaria.

Iranin kryptovaluuttojen käytölle on olemassa ainakin yksi selkeä syy ja se liittyy kansainväliseen politiikkaan. Iranin tarkoituksena on kiertää Yhdysvaltojen sille asettamia talouspakotteita. Yhdysvallat on asettanut Iranin lähes täydelliseen taloudelliseen kauppasaartoon, joka sisältää kaiken tuonnin mukaan lukien maan öljy-, pankki- ja laivaussektorilta peräisin olevan tuonnin.

Tämä laki on merkittävä askel Iranille, jotta se jatkossa voisi käydä kauppaa digitaalisten omaisuuserien kautta, joilla se nyt ja tulevaisuudessa pystyisi ohittamaan Yhdysvaltain dollarin hallitseman maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmän. Tällä tavoin Iranin olisi jatkossa mahdollista käydä kauppaa myös muiden Yhdysvaltojen pakotteiden alaisten maiden kuten Venäjän kanssa.

Uusi laki on laadittu Iranin teollisuusministeriön ja Iranin keskuspankin kanssa. Näin ollen niin hallinnolla kuin myös keskuspankilla on Iranissa yhteisymmärrys lain sisällöstä.

Jonkin verran epäilyjä on kuitenkin ollut lain pysyvyydestä, koska Iranin hallinnon toiminta ei ole ollut tähän mennessä kovinkaan selkeälinjaista. Esimerkiksi viime vuoden 2021 toukokuussa Iran kielsi bitcoinin louhinnan sähköverkkoon liittyvien huolenaiheiden vuoksi. Iranin keskuspankki kielsi samalla myös maan ulkopuolella louhittujen kryptovaluuttoilla käytävän kaupankäynnin. Myöhemmin lokakuussa tämä louhintakielto kuitenkin purettiin. Mutta se otettiin taas uudelleen käyttöön vuoden 2021 joulukuussa ja syynä olivat jälleen sähköverkko-ongelmat.

Iranissa on ollut käytössä hyvin halpaa energiaa ja se on herättänyt kryptovaluutan louhijoiden kiinnostuksen Irania kohtaan viime vuosien aikana. Iranin valtio on myös tukenut Iranissa halvan energian käyttöä. Louhijoiden on tästä huolimatta pitänyt maksaa louhinnastaan kalliimpaa markkinahintaa Iranissa, joten halvasta energiasta saatu hyöty ei ole aina ollut täysin louhijoiden hyödynnettävissä.

Energian käytön suhteen Iranin viranomaisten mukaan jokainen Bitcoinin louhintalaite kuluttaa n. 24 asunnon energian käyttöä vastaavan määrän energiaa, joten energian kulutuksen suhteen louhintalaitteissa riittää vielä kehitettävää. Tosin Iranin ilmasto on myös erittäin lämmin, joka saattaa selittää ainakin osittain tätä louhimiseen tarkoitetun energian kulutuksen määrästä.


Bittiraha.fi-logo
Bitcoin-palveluita suomalaisille


Uskomme Bittirahalla vahvasti, että kryptovaluutoista tulee osa jokapäiväistä elämäämme. Missionamme on tehdä kryptovaluutoista helposti saatavilla olevia kaikille, kokemuksesta ja tietotaidosta riippumatta. Luo tili ja sijoita Bitcoiniin helposti Coinmotionissa.


Vastuuvapauslauseke: Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan (kirjoittajien) omia, eikä niitä voida pitää Bittirahan / Coinmotionin virallisina kantoina. Annetut tiedot voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta, sekä myös erityisesti markkinan nopean vaihtelun vuoksi. Artikkeleissa esitettyjä tietoja tai näkemyksiä ei tule koskaan tulkita suosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi.


  • Bitcoinilla yhä enemmän laskentatehoa käytössä ympäristövaikutusten vähentyessä

    Bitcoinilla yhä enemmän laskentatehoa käytössä ympäristövaikutusten vähentyessä

    Bitcoin (BTC)-verkko kasvattaa jatkuvasti laskentatehoaan (hash rate). Tämä lisää Bitcoinin verkon turvallisuutta, mutta se voisi viitata myös sen hiilijalanjäljen merkittävään kasvuun. Näin ei kuitenkaan ole käynyt vaan Bitcoinin hiilidioksidipäästöt ovat jo useamman vuoden ajan merkittävästi vähentyneet suhteessa Bitcoinin verkon kasvuvauhtiin. Bloombergin kryptovaluutta-analyytikko Jamie Couttsin mukaan vain harva toimiala pystyy nykyisin samaan mihin Bitcoin on pystynyt.…


  • Yhdysvaltain suurin kryptovaluuttapörssi liittää salamaverkon osaksi palveluitaan

    Yhdysvaltain suurin kryptovaluuttapörssi liittää salamaverkon osaksi palveluitaan

    Yhdysvaltain suurin kryptovaluuttapörssi Coinbase on vahvistanut päätöksensä integroida Bitcoinin layer 2-maksuprotokolla salamaverkon (Lightning Network) osaksi heidän järjestelmäänsä. Coinbase toteuttaa integraation, koska Bitcoinin käyttäjät haluavat toteuttaa bitcoin-siirtonsa nopeasti ja mahdollisimman edullisin kustannuksin. Salamaverkon tarkoituksena on yleisesti tarjota maailmanlaajuinen maksujärjestelmä, joka tarjoaa nopeat ja lähes ilmaiset bitcoin-siirrot. Salamaverkko (LN) luotiin ratkaisemaan Bitcoinin oletetut skaalautuvuusongelmat (Layer 1:ssä), jotta…


  • Kryptosijoittaminen vs. osakesijoittaminen – mitä eroa niillä on?

    Kryptosijoittaminen vs. osakesijoittaminen – mitä eroa niillä on?

    Mitä eroa kryptosijoittamisella ja osakesijoittamisella on? Tähän kysymykseen vastaamme tässä artikkelissa. Artikkeli on tehty juuri sinua varten, jos: Tässä artikkelissa käymme läpi krypto- ja osakesijoittamisen yhteneväisyyksiä, eriäväisyyksiä, mahdollisuuksia, riskejä ja strategioita. Annamme bonuksena vinkkejä, miten valita näistä kahdesta se itselleen sopivin sijoitusmuoto. Osakesijoittamisen historia Osakesijoittaminen on huomattavasti vanhempi sijoitusmuoto kuin kryptosijoittaminen. Sen historia voidaan jäljittää…


  • Varainhoitajat hakevat nyt ETF-lupia Ethereumille

    Varainhoitajat hakevat nyt ETF-lupia Ethereumille

    Kryptovaluuttarahasto ARK Invest ja 21Shares ovat hakeneet yhdessä Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC:ltä lupaa Ethereum-pohjaiselle (ETH) indeksiosuusrahastolle (spot Ethereum ETF). Ark Investin ja 21Sharesin Ethereum-ETF:n on tarkoitus olla kaupankäynnin kohteena Cboe BZX kryptovaluuttapörssissä. Ethereumin suunniteltu sijoitusinstrumentti on nimeltään ARK 21Shares Ethereum ETF. Tämän indeksiosuusrahaston säilytyspalveluna aiotaan käyttää Yhdysvaltojen johtavaa kryptopörssiä, Coinbasea. Puolestaan Ethereumin tokenin Etherin…


  • Grayscalen voitto SEC:stä voi avata uuden aikakauden Bitcoinille

    Grayscalen voitto SEC:stä voi avata uuden aikakauden Bitcoinille

    Kryptovarainhoitaja Grayscale Investments on voittanut Yhdysvaltojen arvopaperi- ja pörssikomitea SEC:n Columbian osavaltion piirioikeudessa. Kryptoyhteisössä tätä ratkaisua pidetään yleisesti voittona, joka voi mahdollisesti jossain vaiheessa johtaa ensimmäiseen Bitcoin-ETF:n (spot Bitcoin ETF) hyväksymiseen USA:n markkinoille. Tässä tulee kuitenkin huomioida se, että tuomioistuimen ratkaisu ei tarkoita sitä, että Grayscalen Bitcoin-ETF-hakemus SEC:lle tultaisiin automaattisesti hyväksymään. Grayscale on pyrkinyt muuntamaan…


  • Kuinka BRICS-reservivaluutta vaikuttaisi dollariin ja kryptovaluuttoihin?

    Kuinka BRICS-reservivaluutta vaikuttaisi dollariin ja kryptovaluuttoihin?

    Tällä hetkellä maailmassa on käynnissä valtataistelu valuuttamarkkinoiden herruudesta eri valtioiden välillä. Yhdysvaltain dollari on yhä maailman reservivaluutta, mutta nousevat taloudet, kuten BRICS-maat: Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka, haluavat nyt luoda oman globaalin reservivaluutan, jotta he pääsisivät irrottautumaan Yhdysvaltojen hallitsemasta dollaripohjaisesta maailmantaloudesta. Valuutan arvolla olisi Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan kultatakaus. Dollarin reservivaluutta-asema perustuu siihen,…


  • Miten kryptoyritykset tekevät rahaa?

    Miten kryptoyritykset tekevät rahaa?

    Arvosijoittaminen on saapunut kryptoihin! Tutustu 5 voitolliseen kryptobisnekseen, lue miten ne tekevät rahaa ja hae inspiraatiota sijoittamiseen. Kryptomaailmassa ei puhuta enää vain projekteista. Joistain on kasvanut yrityksiä, jotka pystyvät tuottamaan sijoittaja-arvoa ja ylläpitämään kannattavaa liiketoimintaa. Tässä artikkelissa käsittelemme 5 kannattavaa kryptobisnestä vuonna 2023.  Jokainen esitelty projekti on omanlaisensa, ja niiden liiketoiminta perustuu erilaisiin strategioihin ja…


  • Ensimmäinen eurooppalainen Bitcoin ETF hyväksyttiin Hollannissa

    Ensimmäinen eurooppalainen Bitcoin ETF hyväksyttiin Hollannissa

    Ensimmäinen eurooppalainen spot Bitcoin ETF on hyväksytty Hollannissa. Jacobi Asset Managementin Jacobi FY Wilshire Bitcoin ETF sai viranomaisilta hyväksynnän 15.8.2023. Jacobin Bitcoin-indeksiosuusrahastolla (ETF) voi jatkossa käydä kauppaa Euronext Amsterdamin pörssissä. Kyseessä on ensimmäinen eurooppalainen niin sanottu fyysisen bitcoin-takauksen omaava indeksiosuusrahasto (spot ETF). Tämä tarkoittaa sitä, että ETF:n hallussa tulee olla bitcoineja riittävä määrä, jotta ETF:n…


  • Maksupalvelu PayPal hyppää kryptovaluuttojen maailmaan

    Maksupalvelu PayPal hyppää kryptovaluuttojen maailmaan

    Maailman yksi suurimmista maksujenvälittäjistä yhdysvaltalainen PayPal on kertonut julkaisseensa oman vakaavaluutan (stablecoin), joilla asiakkaat voivat jatkossa tehdä ostoksia verkkokaupoissa. Uusi vakaavaluutta on nimeltään Paypal USD (PYUSD). Vakaavaluutta käyttää Ethereumin lohkoketjua. PayPalin toimitusjohtaja Dan Schulman kommentoi lanseerausta: ”Johtavan rahoituslaitoksen ensimmäisen vakaavaluutan lanseerauksen myötä PayPal ja Paxos osoittavat lohkoketjuteknologian todellisen arvon. PayPal USD on digitaalisen omaisuuden ja…


  • Bitcoin-myytit: Onko Bitcoin oikeasti turvallinen?

    Bitcoin-myytit: Onko Bitcoin oikeasti turvallinen?

    “Bitcoin ei ole turvallinen” Jokainen kryptosijoittaja on joskus törmännyt tähän väittämään. Uutena ilmiönä Bitcoin kohtaa paljon skeptisyyttä, pelkoa ja vastahakoisuutta. Se on ymmärrettävää – kaikki uusi teknologia pelottaa aluksi.  Me kuitenkin haluamme antaa kyytiä perättömille väitteille yksi myytti kerrallaan. Tässä artikkelissa pyrimme rikkomaan myytin, jonka mukaan Bitcoin ei ole turvallinen. Bitcoin-myytit: Onko Bitcoin turvallinen? Kun…


  • Curve Financen hakkerointi 

    Curve Financen hakkerointi 

    Hajautettu Ethereum-vaihtopalvelu Curve Finance hakkeroitiin tämän viikon sunnuntaina. Hakkeroinnin seurauksena varastettiin yhteensä n. 62 $ miljoonan arvosta ethereitä (ETH). Curven hakkerointi johtui Vyper-ohjelmointikielellä rakennettujen likviditeettipoolien haavoittuvuuksien hyödyntämisestä.  Lohkoketjudatayhtiö Chainanalysis on tehnyt oman arvionsa iskusta. Chainanalysisin mukaan Vyperin samankaltaisuus Pythonin kanssa on tehnyt siitä houkuttelevan DeFi-ekosysteemistä kiinnostuneille kehittäjille.  Vyperin mukaan sen versiot 0.2.15, 0.2.16 ja 0.3.0…


  •  Suursijoittajat käyvät kryptofutuureilla kauppaa enemmän kuin koskaan

     Suursijoittajat käyvät kryptofutuureilla kauppaa enemmän kuin koskaan

    Chicagon hyödykepörssi CME:n (Chicago Mercantile Exchange) mukaan institutionaaliset suursijoittajat ovat käyneet futuurikauppaa Bitcoinilla (BTC) ja Ethereumilla (ETH) enemmän kuin koskaan historiassa tämän vuoden toisen vuosineljänneksen aikana.  Bitcoinin hinta on noussut kuluvan vuoden aikana 84 %. Ethereumin hinta on taas noussut samalla ajanjaksolla 61 %. Yhtenä suurimpana syynä tähän pidetään juuri institutionaalisen kiinnostuksen lisääntymistä kryptovaluuttoja kohtaan.…


  • Ripple vei voiton SEC:stä – XRP ei ole arvopaperi

    Ripple vei voiton SEC:stä – XRP ei ole arvopaperi

    Yhdysvalloissa New Yorkin eteläisen piirioikeuden tuomioistuin on päätynyt ratkaisussaan seuraavan lopputulokseen: Ripple Labsin XRP-tokeni ei ole arvopaperi. Ripple voitti ja SEC hävisi. Asiassa tuomarina toimi Analisa Torres. Tarkemmin ratkaisussa tuomioistuin mainitsee, että Ripplen XRP-tokenien myynnissä pörssien ja algoritmien kautta ei ollut kyse sijoitussopimuksesta (investment contract), jolloin tokeneita ei tulkittu arvopapereiksi. Mutta tokeneiden institutionaalisen myynnin katsottiin…


  • Bitcoinilla maksaminen – ajankohtainen katsaus

    Bitcoinilla maksaminen – ajankohtainen katsaus

    Toukokuun 22. päivä vuonna 2010 on valtava merkkipaalu Bitcoinin ja kaikkien kryptovaluuttojen historiassa. Se on merkittävä päivä koko kryptoyhteisölle, mutta yksi henkilö ei varmasti mielellään muistelisi sitä. Tuona päivänä Bitcoinia käytettiin ensimmäistä kertaa maksuvälineenä, kun floridalainen ohjelmoija ja aikainen Bitcoin-louhija Laszlo Hanyecz osti kaksi pizzaa 10 000 Bitcoinilla.  Tapahtuma on symbolinen, sillä se kertoi, että…


  • Euroopan komissio: Digieuro on tulossa

    Euroopan komissio: Digieuro on tulossa

    Euroopan komission on tehnyt lakiesityksen digitaalisesta eurosta. Lain tarkoituksena on varmistaa yksityishenkilöiden mahdollisuus hankkia digitaalisia euroja pankkien kautta varmistaa helpon saatavuuden ja estää kansalaisten jäämisen finanssijärjestelmän ulkopuolelle. Ehdotus sisältää myös säännöksiä ilmaisista digitaalisista europalveluista, yksityisyyden suojasta ja offline-maksuista. Käytännössä digieuro toimisi kuin verkkolompakko. Käyttäjä voisi käyttää digieuroa verkkoyhteydellä tai ilman verkkoyhteyttä. Tämän tarkoitus on parantaa…


  • Bitcoinin arvo nousussa: Varainhoitajat jahtaavat ETF-lupia

    Bitcoinin arvo nousussa: Varainhoitajat jahtaavat ETF-lupia

    Viimeisen puolen vuoden aikana ja erityisesti viime viikkoina bitcoinin hinta on noussut merkittävästi. Marraskuusta 2022 kesäkuun loppuun 2023 bitcoinin hinta on kohonnut yli 100 prosenttia. Viime päivinä bitcoinin hinta on liikkunut jo yli 32 000 Yhdysvaltain dollarissa, mikä vastaa yli 28 000 euroa. Yhtenä syynä tähän bitcoinin hinnan nousuun on pidetty maailman suurimpien varainhoitajien kasvanutta…


  • Suomen keskuspankki haluaa kryptotoimialalle tiukempaa sääntelyä ja valvontaa

    Suomen keskuspankki haluaa kryptotoimialalle tiukempaa sääntelyä ja valvontaa

    Suomen keskuspankin kryptovaluuttamarkkinoita ja rahoitusvakautta koskevan analyysin mukaan kryptomarkkinoiden epävakauden vaikutukset kansainvälisille rahoitusmarkkinoille ovat olleet tähän saakka vain vähäiset. Keskuspankki kuitenkin näkee kryptomarkkinoilla mahdollisia tulevaisuuden uhkia, jotka liittyvät kasvaviin ja osittain piilossa oleviin eri markkinoiden välisiin kytköksiin. Sen lisäksi keskuspankki näkee hajautettujen tilikirjateknologioiden (DLT) käyttöönotossa mahdollisia uusia rahoitusmarkkinoiden toimintaan liittyviä riskejä. Tästä syystä Suomen keskuspankin…


  • S-Pankkia sen perustamisesta lähtien johtanut Pekka Ylihurula osaksi Coinmotionin hallitusta

    S-Pankkia sen perustamisesta lähtien johtanut Pekka Ylihurula osaksi Coinmotionin hallitusta

    Kryptovaluuttayhtiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty LocalBitcoinsin entinen toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Sebastian Sonntag. Pohjoismaiden johtavan kryptovaluuttapalveluiden tarjoaja Coinmotionin hallitus saa uusia jäseniä. Nimitykset tukevat yhtiön kasvustrategiaa ja vahvistavat sen asemaa jatkuvasti kehittyvillä digitaalisten valuuttojen markkinoilla. Uutena jäsenenä hallitukseen astuu puheenjohtajaksi valittu Sebastian Sonntag. Sonntag on toiminut aiemmin kryptovaluuttayhtiö LocalBitcoinsin toimitusjohtajana, ja hänellä on laajasti osaamista…


  • Binance.US:n varoja ei jäädytetä & Coinbasen yhteistyö Blackrockin kanssa tiivistyy?

    Binance.US:n varoja ei jäädytetä & Coinbasen yhteistyö Blackrockin kanssa tiivistyy?

    Kryptovaluuttamarkkinalla nähdään mielenkiintoisia piirteitä, kun taistelu viranomaisten kanssa jatkuu. FTX-kryptopörssin kaatumisen jälkeen syksyllä 2022 Yhdysvaltojen viranomaiset ovat tiukentaneet valvontaa kryptomarkkinoilla huomattavasti. Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC haastoi viime viikkojen aikana sekä maailman suurimman kryptopörssin Binancen (Binance, Binance.US ja perustaja Chanpeng Zhao) että Yhdysvaltain suurimman kryptopörssin Coinbasen oikeuteen. Kryptovaluuttamarkkinoilla onkin nähty viimeisten kuukausien aikana varojen ulosvirtaamista…


  • SEC haastoi maailman suurimman kryptopörssi Binancen oikeuteen

    SEC haastoi maailman suurimman kryptopörssi Binancen oikeuteen

    Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC on haastanut maailman suurimman kryptopörssi Binancen, Binance.US:n sekä Binancen perustajan sekä toimitusjohtajan Changpeng ”CZ” Zhaon oikeuteen. SEC syyttää edellä mainittuja vastaajia mm. rekisteröimättömien arvopaperien myynnistä kuluttajille. SEC:n mukaan Binance, Binance.US (Binancen US:n operaattori) ja CZ ovat myyneet rekisteröimättömiä BNB-tokeneita sekä Binanceen toimintaan liittyviä BUSD-vakaavaluuttatokeneja kuluttajille. Sen lisäksi Binance.US:n taustayhtiötä BAM…


  • Verohallinto: Kryptovaluuttatuloja ilmoitettu 84 prosenttia edellisvuotta vähemmän

    Verohallinto: Kryptovaluuttatuloja ilmoitettu 84 prosenttia edellisvuotta vähemmän

    Verohallinnon tiedotteen mukaan virtuaalivaluutoista saatuja tuloja ilmoitettiin viime vuodelta selkeästi edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna 2022 virtuaalivaluuttatuloja ilmoitettiin yhteensä 73 miljoonan euron edestä. Tämä on 84 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Vuosi sitten 2021 voittoja ilmoitettiin 460 miljoonaa euroa. Ilmoitettavien virtuaalivaluuttatulojen lisäksi myös virtuaalivaluuttatuloja tai -tappioita ilmoittaneiden määrä väheni. Alustavien tietojen mukaan n. 8 500 henkilöä…


  • Mitä Bitcoinin tuleva puoliintuminen tarkoittaa?

    Mitä Bitcoinin tuleva puoliintuminen tarkoittaa?

    Mitä sijoittajan tulee tietää Bitcoinin puoliintumistapahtumasta? Pähkinänkuoressa: Vuoden 2022 raskaan karhumarkkinan jälkeen johtava kryptovaluutta bitcoin on jälleen selvässä nosteessa, kevään 2023 prosentuaalisen nousumomentumin hipoessa kolminumeroisia lukuja. Hintakehityksen ja teknisen analyysin lisäksi sijoittajia kiinnostavat Bitcoinin fundamentaalit, joihin kuuluu mm. puoliintumistapahtuma (englanniksi halving, halvening). Neljän vuoden välein syklisesti toistuvalla lohkopalkkion puoliintumisella on tärkeä funktio bitcoinin niukkuuden ylläpidossa,…


  • Pelätty louhintavero ei toteutunutkaan – kryptoyhteisö huokaisi helpotuksesta

    Pelätty louhintavero ei toteutunutkaan – kryptoyhteisö huokaisi helpotuksesta

    Bitcoin (BTC) -yhteisö huokaisi helpotuksesta. Bitcoin-louhinnalle suotuisa Texas SB 1929-lakiesitys hyväksyttiin. Bitcoin-louhintatoiminnalle haitallinen lakiesitys Texas SB 1751 sekä liittovaltion Bitcoin-louhintatoimintaan liittyvä säädösesitys valmisteveron käyttöönotosta (DAME) kaatuivat. Näillä lakiesityksillä ja etenkin sillä yksityiskohdalla, että Bitcoin-louhintaa ei lakiesityksissä käyty kohtuuttomasti rajoittamaan tai verottamaan, on suuri merkitys maailmanlaajuisesti Bitcoinin louhinnan kannalta. Tämä johtuu siitä, että koko maailman Bitcoin-louhinta…


  • USA:n velka-ahdinko syvenee – hyötyvätkö kryptovaluutat?

    USA:n velka-ahdinko syvenee – hyötyvätkö kryptovaluutat?

    Yhdysvaltain valtiovarainministeri Yanet Yellen kertoi tällä viikolla uutistoimisto NBC:lle näkemyksiään USA:n velkakatosta. USA:n velkakatto on herättänyt paljon huolta maailman johtavan talouden lähitulevaisuuden kehityksestä. Tällä hetkellä Yhdysvaltain presidentti Joe Biden pyrkii demokraattipuolueen kanssa nostamaan liittovaltion velkakattoa, mutta se vaatisi toteutuakseen myös republikaanienemmistöisen USA:n kongressin tuen. Republikaanit vastustavat tällä hetkellä velkakaton nostamista. Yellen varoitti alkuviikosta, että USA:n…


  • Ovatko Ledger-lompakot vaarassa?

    Ovatko Ledger-lompakot vaarassa?

    Kryptovaluuttalompakoiden valmistaja Ledger on esitellyt uuden ominaisuuden, jonka tarkoituksena on parantaa lompakon käyttäjien turvallisuutta. Uusi ominaisuus, nimeltään Ledger Recover, on valinnainen hakuratkaisu kryptolompakoille. Sen tavoitteena on tarjota suojaa tilanteessa, jossa käyttäjät unohtavat salasanansa (seed phrase). Ledger Recover on valinnainen palvelu, jonka avulla käyttäjät voivat käyttää ylimääräistä suojaustasoa yksityisavaimilleen (private keys). Tämä palvelu käyttää tekniikkaa, jossa…


  • BRC-20-tokenit nostivat Bitcoinin vaihtovolyymin ja siirtokustannukset ennätyskorkealle – mitä tämä tarkoittaa bitcoin-sijoittajille?

    BRC-20-tokenit nostivat Bitcoinin vaihtovolyymin ja siirtokustannukset ennätyskorkealle – mitä tämä tarkoittaa bitcoin-sijoittajille?

    Bitcoin-verkon (BTC) vaihtovolyymi on kasvanut merkittävästi vuoden 2023 alusta lähtien. Tämä nousu johtuu Bitcoin Layer 2:n NFT (non fungible token) Ordinals-protokollan julkaisusta Bitcoinin lohkoketjussa tammikuussa 2023. Viimeisen viikon aikana NFT-protokolla Ordinalsin kirjaukset Bitcoinin lohkoketjuun ovat lähes kaksinkertaistuneet. Viikko sitten kirjauksia oli noin 2,6 miljoonaa, kun taas tällä hetkellä niitä on jo 4,78 miljoonaa. Lue lisää: Uudet…


  • Jälleen uusi yhdysvaltalainen pankki kaatui & Bitcoin-verkon vaihtovolyymi kaikkien aikojen ennätykseen

    Jälleen uusi yhdysvaltalainen pankki kaatui & Bitcoin-verkon vaihtovolyymi kaikkien aikojen ennätykseen

    Viranomaiset (FDIC) ovat ottaneet viikonlopun aikana vaikeuksiin ajautuneen First Republic Bankin (FRB) hallintaansa. Kyseessä on kaikkien aikojen toisiksi suurin yksittäisen pankin kaatuminen sitten Washington Mutualin (2008). Viikonlopun aikana viranomaiset pyrkivät estämään pankkikriisin leviämisen markkinoilla ensin ottamalla FRB:n haltuunsa, jonka jälkeen viranomaiset vielä myivät FRB:n liiketoiminnan JPMorgan Chaselle. JPMorgan Chase on USA:n suurin pankki. Lue lisää:…


  • Verohallinto: Huomattavasta osasta virtuaalivaluuttatuloja ei makseta veroja

    Verohallinto: Huomattavasta osasta virtuaalivaluuttatuloja ei makseta veroja

    Verohallinnon mukaan vuoden 2021 aikana 16 200 suomalaista asiakasta ilmoitti saaneensa virtuaalivaluuttatuloja. Virtuaalivaluuttatuloja saavien suomalaisten määrä on kuitenkin paljon tätä suurempi. Verohallinnon arvion mukaan huomattavasta osasta virtuaalivaluuttatuloja ei kuitenkaan makseta veroja. Verohallinto on saanut viime vuonna tietoaineistoja ulkomaisen virtuaalivaluuttapörssin noin 3 000 suomalaisasiakkaasta. Näistä asiakkaista n. 1 800:lla oli virtuaalivaluuttatuloja vuosina 2017–2021. Verohallinnon mukaan n. 70 % tuloja…


  • Kryptovaluuttalainsäädäntö muuttuu Euroopassa – näin MiCA-asetus vaikuttaa

    Kryptovaluuttalainsäädäntö muuttuu Euroopassa – näin MiCA-asetus vaikuttaa

    Euroopan parlamentti on vihdoin hyväksynyt lakiesityksen (EU) (2020/0265) COD, annettu 5.10.2020, voimaan kryptovarojen markkinoista (Markets in Crypto Assets), myöhemmin MiCA-asetus.  Tämä MiCA-asetus hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä 517 puolesta ja 38 vastaan (18 poissa). Esitystä on valmisteltu jo yli kahden vuoden ajan. Lakiesityksen tarkoituksena on luoda yhteiset säännöt EU-alueen toimijoille kryptovaroja koskien. Säännöksellä vahvistetaan myös ohjeistus digitaalisten…


  • Ethereumin Shanghai-päivitys on nyt valmis – mitä tapahtui?

    Ethereumin Shanghai-päivitys on nyt valmis – mitä tapahtui?

    Älysopimusalusta Ethereumin (ETH) Shanghai-päivitys, joka tunnetaan myös nimellä ”Shapella” on nyt valmis. Shanghai hard fork -päivitys mahdollistaa mm. Ethereumin steikkaajille steikattujen etherien ja palkkioiden (rewards) nostot Ethereumin lohkoketjusta. Shanghai-päivitys aloitettiin keskiviikkona 12.4.2023 22:27 (UTC) ja saatiin valmiiksi 22:42 (UTC). Päivitys on askel kohti PoS-protokollaa (Proof-of-Stake). Tämä kehitys kohti PoSia alkoi virallisesti jo viime syksynä, jolloin…


  • Chainanalysis: kryptovaluuttojen käyttö rikollisessa toiminnassa hyvin vähäistä

    Chainanalysis: kryptovaluuttojen käyttö rikollisessa toiminnassa hyvin vähäistä

    Julkisuudessa esitetyissä mielikuvissa kryptovaluutat liitetään monesti rikollisuuteen ja hämäräperäiseen toimintaan. Todellisuus on kuitenkin toinen. Ainakin tätä mieltä on kryptovaluutta-asiantuntija Anatol Hooper. Myös lohkoketjudatayhtiö Chainanalysisin teettämä tutkimus tukee tätä näkemystä. Viime vuonna kryptovaluutoilla tehtyjen laittomien siirtojen määrä (20,6 $ miljardia) oli koko maailman tasolla mitattuna kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Silti laittoman toiminnan osuus kryptovaluuttojen kokonaisvaihdosta oli…


  • EU:ssa suunnitellaan 1000 euron ylärajaa anonyymeille kryptosiirroille

    EU:ssa suunnitellaan 1000 euron ylärajaa anonyymeille kryptosiirroille

    Euroopan Unionin lainsäätäjät ehdottavat kryptovaroille 1000 euron ylärajaa anonyymeilla kryptovaluutoilla tehtäville siirroille EU-alueella. Euroopan parlamentin mukaan näitä raja-arvoja tultaisiin käyttämään sellaisten kryptovaluuttasiirtojen kohdalla, joissa asiakasta ei pystyttäisi tunnistamaan. Lakiesitysluonnos hyväksyttiin läpi murskaenemmistöllä: 99 puolesta, 8 vastaan ja 6 poissa. Lakiesityksen tarkoituksena on estää rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen. Lakiesityksen mukaan rahanpesuviranomaisena toimisi viranomainen, joka toimisi tiiviissä…


  • NFT – Apinakuvista miljardibisnekseksi

    NFT – Apinakuvista miljardibisnekseksi

    NFT:iden suosio räjähti vuonna 2021. Sarjakuvatyylisiä apinahahmoja kuvaavia jpeg-tiedostoja myytiin miljoonilla dollareilla, suurimpien kauppapaikkojen viikoittaiset myyntivolyymit pyörivät miljardeissa dollareissa ja viime aikoina muiden markkinoiden sukeltaessa NFT:t ovat vain kasvattaneet arvoaan. Lisäksi monet maailman suurimmista brändeistä on ilmaissut kiinnostuksensa teknologiaa kohtaan ja osa onkin jo luonut oman NFT-kokoelmansa. NFT:t ovat olleet kryptomaailman kuumin puheenaihe viimeisen vuoden…


  • Miksi kryptovaluutat ovat nousseet pankkikriisiin keskellä?

    Miksi kryptovaluutat ovat nousseet pankkikriisiin keskellä?

    Amerikkalaisen Silicon Valley Bankin (SVB) konkurssi ja sveitsiläispankki Credit Süissen vaikeudet ovat aiheuttanut finanssimarkkinoilla pankkikriisin. Keskuspankit ja viranomaiset ovat sen jälkeen rauhoitelleet markkinoita, jotta talletuspako ei jatkuisi. Finanssimarkkinoilla on kuitenkin edelleen syytä huoleen – Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan 186 pankkia USA:ssa ovat vaarassa mennä nurin talletuspaon vuoksi. Tämä johtuu korkojen noususta sekä talletussuojan ulkopuolisten talletusten…


  • Bittirahan alkuvuoden yhteenveto: Mitä kryptomarkkinoilla on tapahtunut vuonna 2023 ja mitä on vielä luvassa?

    Bittirahan alkuvuoden yhteenveto: Mitä kryptomarkkinoilla on tapahtunut vuonna 2023 ja mitä on vielä luvassa?

    Vuoden 2023 ensimmäiset kolme kuukautta ovat tarjonneet kryptosijoittajille vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jos luulit, että näimme viime vuonna jo kaiken, olet väärässä. Tässä yhteenvedossa perehdymme siihen, mitä kryptomarkkinoilla on tämän vuoden aikana tapahtunut, ja mitä oletamme tulevien kuukausien tuovan mukanaan.  Tammikuun tapahtumat Vuosi 2022 vaihtui vuoteen 2023 kryptomarkkinan ollessa odottavissa tunnelmissa. FTX:n romahduksen aiheuttama epävarmuus…


  • Asiantuntijat uskovat pankkikriisin hyödyttävän kryptovaluuttoja

    Asiantuntijat uskovat pankkikriisin hyödyttävän kryptovaluuttoja

    Koko finanssimaailmaa viime viikkoina vapissut Yhdysvaltalaisen Silicon Valley Bankin (SVB) kaatumisen jälkeen. Myös kryptomarkkinoilla pankkeja on kaatunut tai ne ovat joutuneet viranomaisten syliin. Lue lisää aiheesta: Mitä ihmettä kryptomarkkinoilla tapahtuu? Tällä viikolla puolestaan sveitsiläinen pankkijätti Credit Süisse ajautui melkein konkurssiin. Sveitsin keskuspankki joutui lopulta pelastamaan Credit Süissen 50 miljardin frangin (50 miljardin euron) lainajärjestelyllä. Credit…


  • Mitä ihmettä kryptomarkkinoilla tapahtuu?

    Mitä ihmettä kryptomarkkinoilla tapahtuu?

    USA:n historian 2. suurin pankkikriisi – kryptot rankan viikonlopun jälkeen hurjassa nosteessa Takana on yksi vuoden erikoisimmista viikoista. Loppuviikosta tilanne kryptomarkkinoilla näytti erittäin pahalta, mutta maanantaina markkina oli hurjassa nousussa. Pankkien osakkeet ympäri maailmaa olivat laskussa samalla, kun Bitcoin johti kryptomarkkinan yhteen vuoden 2023 parhaimmista nousupäivistä. Ongelmia aiheutti perinteinen finanssisektori. Kolme merkittävää amerikkalaispankkia lopetti toimintansa…


  • Kryptoystävällinen Silvergate-pankki lopettaa toimintansa

    Kryptoystävällinen Silvergate-pankki lopettaa toimintansa

    Silvergate-pankin taustalla oleva emo/holding-yhtiö Silvergate Capital Corporation on ilmoittanut ajavansa alas Silvergaten pankkitoiminnan. Silvergate tunnettiin pitkään monien kryptoalan suurimpien yritysten yhteistyökumppanina.   Silvergate ilmoittaa tiedotteessaan: ”Viimeaikaisen alan ja sääntelyn kehityksen valossa Silvergate uskoo, että pankin toiminnan organisoitu alas ajaminen ja pankin vapaaehtoinen hakeutuminen selvitystilaan on paras tie eteenpäin.” Silvergate ilmoittaa myös maksavansa asiakkailleen talletetut varat…


  • NFT-markkinoilla historian suurimpia myyntejä & HK:n virtuaalinen meetvursti

    NFT-markkinoilla historian suurimpia myyntejä &  HK:n virtuaalinen meetvursti

    Kryptovaluutta-analyytikkayhtiö Nansenin mukaan suursijoittaja Jeffrey Hwang on myynyt 1010 NFT-tokenia (non-fungible-token) yhteensä 18,6 $ miljoonan (17,5 miljoonan euron) arvosta kahden päivän aikana. Myynnin arvo on kryptovaluuttoina 11 680 etheriä (ETH). Jeffrey Hwang, lempimeltään Big Machi Brother, tunnetaan NFT-piireissä niin sanottuna kryptovalaana. Valaiksi kryptomarkkinoilla kutsutaan suursijoittajia. Nansenin psykometrisen tehostamisen teknikko Andrew Thurmanin mukaan kyseessä on kaikkien aikojen…


  • Uusi tutkimus: 52,6 % Bitcoin-louhinnasta tapahtuu uusiutuvilla energianlähteillä

    Uusi tutkimus: 52,6 % Bitcoin-louhinnasta tapahtuu uusiutuvilla energianlähteillä

    Bitcoinin energiankäyttöä seuraavan analyytikon Daniel Battenin mukaan Bitcoin-louhinnasta ainakin 52,6 % tapahtuu uusiutuvilla energianlähteillä. Batten onkin nyt tarkentanut alkuvuodesta 2023 Bitcoinin louhinnasta tekemiään laskelmia. Kuuluisin Bitcoinin energian käyttöä ja energiapäästöjä mittaava mittari maailmassa on Cambridgen yliopiston Bitcoinin ympäristövaikutuksia mittaavan CCAF-tutkimusosaston (Cambridge Centre of Alternative Finance) ylläpitämä mittaristo CBECI (energy consumption index). Battenin mukaan CCAF ei…


  • Tietoturvayhtiö WithSecure löysi laajan kryptohuijausverkoston

    Tietoturvayhtiö WithSecure löysi laajan kryptohuijausverkoston

    Suomalaisen pörssilistatun tietoturvayhtiö WithSecuren tutkijat ovat löytäneet toiminnassaan Youtube-videoita ja -kanavia sekä verkkosovelluksia käyttävän huijariverkoston, joka pyrkii saamaan käyttäjät sijoittamaan erilaisiin kryptovaluuttahuijausprojekteihin. WithSecure on suomalainen tietoturvaratkaisuja tarjoava tietoturvayhtiö, joka syntyi viime kesänä 2022 tietoturvayhtiö F-Securen jakaantuessa kahteen. WithSecuren toimitusjohtaja on Juhani Hintikka ja hallituksen puheenjohtaja on Risto Siilasmaa. WithSecuren liikevaihto on 134 miljoonaa euroa. Yhtiön…


  • Suomalainen LocalBitcoins lopettaa toimintansa

    Suomalainen LocalBitcoins lopettaa toimintansa

    Suomalainen Bitcoin P2P-vaihtopalvelu LocalBitcoins lopettaa toimintansa. LocalBitcoins pyytää käyttäjiään nostamaan varat asiakastileiltä seuraavan 12 kuukauden aikana. Yhtiö toivoo kuitenkin asiakkaiden nostavan varat asiakastileiltä mielellään mahdollisimman nopeasti. LocalBitcoins on julkaissut nettisivuillaan aikataulun, jonka mukaan yhtiö ei ota enää uusia asiakkaita torstaista 9.2.2023. eteenpäin. Yhtiö lisäsi tiedotteessaan, että 16.2.2023 jälkeen yhtiö ei enää mahdollista bitcoinien vaihtopalvelua. Samalla…


  • Suomalainen Membrane Finance on julkaissut EUROe-vakaavaluutan

    Suomalainen Membrane Finance on julkaissut EUROe-vakaavaluutan

    Suomalainen Membrane Finance on viime viikolla julkaissut vakaavaluutan (stablecoin), jonka arvo on kiinnitetty euroon (euro peg). Yhtiön tarkoituksena on helpottaa kryptovaluutoilla maksamista sekä niillä tehtäviä siirtoja. Membrane Financen tavoitteena on mahdollistaa nopeat maksut erittäin pienillä kustannuksilla, joka ei ole tällä hetkellä perinteisellä FIAT-valuuttoihin pohjautuvassa järjestelmässä mahdollista. EUROe-vakaavaluutan arvo on ns. fully-reserved, joka tarkoittaa sitä, että…


  • Vähittäiskauppajätti Pick n Pay: Ostokset voi jatkossa maksaa bitcoineilla

    Vähittäiskauppajätti Pick n Pay: Ostokset voi jatkossa maksaa bitcoineilla

    Pick n Payn liikkeissä voi jatkossa maksaa ostoksensa bitcoineilla. Pick n Pay on Etelä-Afrikan yksi suurimmista vähittäiskauppaketjuista. Sillä on tällä hetkellä 16 %:n markkinaosuus maan ruoka- ja päivittäistavarakaupasta. Pick n Pay pyörittää Etelä-Afrikassa yhteensä lähes 2000 myymälää, joissa kaikissa on jatkossa mahdollisuus maksaa ostokset bitcoineilla. Aikaisemmin marraskuussa 2022 yhtiö teki pilottijakson 39:ssä myymälässä, jonka jälkeen…


  • Parhaat tavat ansaita Bitcoinilla

    Parhaat tavat ansaita Bitcoinilla

    Nyt puhutaan kryptosijoittajien lempiaiheesta: rahasta. Mielessäsi on käynyt polttava kysymys: miten tehdä Bitcoinilla rahaa? Sinun on hyvä tietää, että siihen on useita tapoja. Vastaamme tässä artikkelissa kysymykseesi ja kerromme mielestämme 5 parasta tapaa tehdä Bitcoinilla rahaa. Toiset ovat helpompia, toiset ovat haastavampia. Kaikki ovat yhtä lailla päteviä. On vain itsestäsi kiinni, mikä sopii sinulle parhaiten.…


  • Bitcoin-louhinta on nyt aikaisempaa luontoystävällisempää

    Bitcoin-louhinta on nyt aikaisempaa luontoystävällisempää

    Kryptomarkkinoilla on ollut meneillään kryptotalvi (crypto winter), koska markkinat ovat olleet laskuvireiset jo yli vuoden ajan. Sen lisäksi useat markkinatoimijat ympäri maailman ovat olleet suurissa vaikeuksissa. Tätä kryptotalvea on entisestään synkentänyt energian hinnan nousu sekä valtioiden toimet Bitcoin-louhinnan rajoittamiseksi. Tällä on kuitenkin ollut positiivisempi vaikutus luontoystävällisemmän louhinnan kannalta. Daniel Battenin mukaan Bitcoin-louhinta on nyt 4,7…


  • USA:n viranomaiset syyttävät kryptopörssi Bitzlatoa 700 $ miljoonan rahanpesusta

    USA:n viranomaiset syyttävät kryptopörssi Bitzlatoa 700 $ miljoonan rahanpesusta

    Yhdysvaltain oikeusministeriö ja valtiovarainministeriö syyttävät kryptovaluuttapörssi Bitzlatoa rahanpesusta. Varojen arvo on viranomaisten mukaan yli 700 $ miljoonaa. Sen lisäksi Bitzlatoa syytetään myös Venäjään kohdistettujen sanktioiden kiertämisestä. USA:n viranomaiset ovat pidättäneet Bitzlaton perustajan venäläisen Anatoly Legkodymovin Miamissa epäiltynä rahanpesusta. USA:n oikeusministeriön mukaan laittomasti hankittuja varoja on siirretty yhteensä yli 700 $ miljoonan arvosta. Asiaan liittyy oikeusministeriön…


  • Viranomaiset selvittävät DCG:n ja Genesiksen toimintaa

    Viranomaiset selvittävät DCG:n ja Genesiksen toimintaa

    Viranomaiset ovat alkaneet selvittämään maailman suurimman digitaaliseen omaisuuteen sijoittavan yhdysvaltalaisen pääomasijoitusyhtiö Digital Currency Groupin (DCG) ja tytäryhtiöiden toimia. New Yorkin osavaltion oikeusministeriön itäinen piiri (EDNY) ja Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio SEC keskittyvät selvityksessä erityisesti emoyhtiö DCG:n ja sen tytäryhtiö Genesiksen välisiin varojensiirtoihin. DCG:n omistukset arvioitiin vielä marraskuussa 2021 n. 10 miljardin arvoisiksi. Omistusten arvo on…


  • Kryptomarkkinoiden trendit vuodelle 2023

    Kryptomarkkinoiden trendit vuodelle 2023

    Kryptomarkkina muuttuu vauhdilla ja samalla vaihtuvat trendit. Vuonna 2020 oli DeFi-buumi. Vuonna 2021 NFT:t nousivat suuren yleisön tietoisuuteen. Vuonna 2022 oli metaversumien vuoro. Otamme tässä artikkelissa selvää, mitkä ovat kryptomarkkinan megatrendit vuonna 2023. Kryptomarkkinan megatrendit vuonna 2023 Vuosi 2022 meni pääosin karhumarkkinan merkeissä, vaikka vuoden loppu toi pieniä piristymisen merkkejä. Bittiraha yhdessä Coinmotionin kanssa seuraa…


  • Viime vuonna kryptovaluuttoihin sijoitettiin aikaisempaa vähemmän

    Viime vuonna kryptovaluuttoihin sijoitettiin aikaisempaa vähemmän

    Kryptovaluuttasijoitusyhtiö CoinSharesin mukaan digitaalisiin varallisuusluokkiin on sijoitettu vuoden 2022 aikana yhteensä 433 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Se on selkeästi vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin kryptovaluuttoihin sijoitettiin yhteensä 9,1 $ miljardia. Myös vuonna 2021 kryptovaluuttoihin sijoitettiin enemmän kuin viime vuonna – toissa vuonna kryptovaluuttoihin sijoitettiin yhteensä 6,6 $ miljardia. Tässä tulee kuitenkin huomioida, että vuodet 2020 ja…


  • Soppa FTX:n, Alamedan ja SBF:n ympärillä sakenee

    Soppa FTX:n, Alamedan ja SBF:n ympärillä sakenee

    Kun yksi maailman suurimmista kryptopörsseistä FTX ajautui konkurssiin, sen jälkeen alkoi selvittely yhtiön toiminnasta ja sen holtittomasta varojenjaosta. FTX:n perustaja, omistaja ja entinen toimitusjohtaja Sam Bankman-Fried (tunnetaan myös lyhenteellä SBF) oli ollut Bahamalla vangittuna epäiltynä mm. petoksista ja rahanpesusta. SBF kuitenkin vapautui takuita vastaan, koska hän maksoi takuina 250 $ miljoonaa (bail bond) välttääkseen vankilatuomion.…


  • Kryptopörssi Paxful sanoi Ethereumille ei — Visa sanoi kyllä

    Kryptopörssi Paxful sanoi Ethereumille ei — Visa sanoi kyllä

    Kryptovaluuttapörssi Paxful ei enää tarjoa kauppapaikallaan Ethereumin natiivi-tokeni etheriä (ETH) asiakkailleen. Ether on maailman toisiksi suurimman kryptovaluutta, mutta nyt Paxfulin toimitusjohtaja Ray Youssef päätti poistaa etherin kauppapaikan tarjonnasta. Paxfulilla on n. 11,6 miljoonaa käyttäjää. Youssefin mukaan poistamisen syinä on Ethereumin Merge-päivitys ja sitä kautta Ethereumin siirtyminen PoW-louhinnasta (Proof-of-Work) PoS-louhintaan (Proof-of-Stake). Tämän lisäksi Youssefin ja samalla…


  • Binancelta nostettiin varoja yli 3 miljardin dollarin edestä 24 tunnin aikana

    Binancelta nostettiin varoja yli 3 miljardin dollarin edestä 24 tunnin aikana

    Kaupankäyntimäärillä mitattuna maailman suurimmasta kryptovaluuttapörssistä Binancesta nostettiin Nansenin, Decryptin ja CNN:n mukaan yli 3 miljardin Yhdysvaltain dollarin edestä kryptovaroja yhden vuorokauden aikana. Tämä on arvoltaan suurin ulosnostojen määrä Binancesta sitten kryptovaluuttapörssi FTX:n kaatumisen ja siitä nousseen kohun jälkeen. Sen jälkeen FTX:n perustajaa ja toimitusjohtaja Sam Bankman-Friediä vastaan on nostettu syytteet mm. petoksesta ja rahanpesusta asiakasvarojen…


  • EU haluaa virtuaalivaluuttojen tarjoajien ilmoittavan asiakkaidensa kryptosijoitukset veroviranomaisille?

    EU haluaa virtuaalivaluuttojen tarjoajien ilmoittavan asiakkaidensa kryptosijoitukset veroviranomaisille?

    Euroopan unioni haluaa, että jatkossa virtuaalivaluuttojen tarjoajilla olisi velvollisuus ilmoittaa heidän asiakkaidensa virtuaalivaluuttamääräiset omistukset paikallisille veroviranomaisille. Kyse on Euroopan unionin suunnitteilla olevasta kahdeksannesta direktiivistä verotietojen vaihtoa koskevien EU:n vaatimusten täytäntöönpanosta (DAC 8). DAC-direktiivin yleisenä tavoitteena on jäsenvaltioiden ja EU:n taloudellisten etujen suojelu ja samalla sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistaminen. Esimerkiksi toisen suunnitteilla olevan DAC7-direktiivistä annetussa mietinnössä…


  • Kryptovaluuttoja ollaan hyväksymässä maksuvälineeksi Brasiliassa

    Kryptovaluuttoja ollaan hyväksymässä maksuvälineeksi Brasiliassa

    Brasilian edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen, jonka mukaan kryptovaluutat hyväksytään maksuvälineeksi Brasiliassa. Lakiesityksen tarkoituksena on valmistella maata siihen vaiheeseen, että kryptovaluuttoja voidaan alkaa käyttämään päivittäisessä käytössä enemmän. Lakiesitys vaatii vielä Brasilian presidentin Jair Bolsonaron hyväksynnän. Lakiesitys ei tarkoita kuitenkaan sitä, että esimerkiksi bitcoinista olisi tullut maassa virallinen maksuväline kuten esimerkiksi El Salvadorissa. Kyseessä on silti iso…


  • El Salvador laskee pian liikkeelle Bitcoin-joukkovelkakirjoja & Venäjä suunnittelee rakentavansa kansallisen kryptopörssin

    El Salvador laskee pian liikkeelle Bitcoin-joukkovelkakirjoja & Venäjä suunnittelee rakentavansa kansallisen kryptopörssin

    Ensimmäisenä maana bitcoinin viralliseksi valuutaksi hyväksynyt El Salvador on nyt suunnittelemassa bitcoin-pohjaisten joukkovelkakirjojen liikkeeseen laskua. Lakialoitteen tarkoituksena on houkutella maahan lisää pääomaa sekä sijoittajia. Sijoittajille tarjotaan maan kansalaisuutta sekä 6,5 %:n vuosituottoa joukkovelkakirjojen merkitsemistä vastaan. Joukkovelkakirjojen liikkeeseen lasku olisi tarkoitus toteuttaa hyödyntämällä Bitcoinin Liquid Network -verkkoa (side chain). Joukkovelkakirjat on tarkoitus jakaa 500 miljoonan dollarin…


  • Kryptomyytit: Onko Bitcoin pyramidihuijaus?

    Kryptomyytit: Onko Bitcoin pyramidihuijaus?

    Bittiraha käsittelee kryptovaluuttoihin liittyviä myyttejä ja pyrimme myös murtamaan niitä. Tällä kertaa vuorossa on no-coinereiden ja kryptosijoittajien klassinen kädenvääntö: Onko Bitcoin pyramidihuijaus? Bitcoinia on kutsuttu vuosien varrella, milloin kuplaksi, milloin rikollisten rahanpesuvälineeksi ja milloin ponzi- tai pyramidihuijaukseksi. Tässä artikkelissa keskitymme murtamaan etenkin viimeksi mainitun myytin. On totta, että Bitcoin on korkean riskin sijoitus, jonka hinta…


  • Kryptolainapalvelut Genesis, BlockFi ja SALT sekä DeFi-alusta Solana vaikeuksissa

    Kryptolainapalvelut Genesis, BlockFi ja SALT sekä DeFi-alusta Solana vaikeuksissa

    Pöly ei ole vielä laskeutunut viime viikkoisen FTX:n romahduksen jäljiltä. Viime viikolla kryptopörssi FTX ilmoitti hakeutuvansa konkurssiin (Chapter 11 -menettely). Sen jälkeen FTX:n varoja hakkeroitiin n. 600 $ miljoonan arvosta. Pian tämän jälkeen kryptolainapalvelu Genesis Global Capital ilmoitti jäädyttävänsä palveluistaan asiakasvarojen nostot sekä uusien lainahakemusten käsittelyn. Genesiksen emoyhtiö Digital Currency Groupin (DCG) viestintä- ja markkinointiyksikön…


  • Kryptopörssi FTX vaarassa ajautua konkurssiin

    Kryptopörssi FTX vaarassa ajautua konkurssiin

    Binance, joka on tällä hetkellä kaupankäyntimäärillä mitattuna maailman suurin kryptovaluuttapörssi, oli ilmoittanut vielä alkuviikosta aikeistaan ostaa kryptopörssi FTX:n. Binancen toimitusjohtaja Changpeng (CZ) Zhao oli ilmaissut ostohaluistaan aiesopimuksessaan (LOI, Letter of Intent), jossa yhtiö oli kertonut pyrkimyksestään ostaa FTX. Nyt Binance on kuitenkin perunut FTX:n ostoaikeet ja FTX on ajautumassa konkurssiin. Zhao kommentoi alun perin tilannetta…


  • KRP tehostanut kryptovaluuttasiirtojen seurantaa rikosten torjunnassa

    KRP tehostanut kryptovaluuttasiirtojen seurantaa rikosten torjunnassa

    Keskusrikospoliisin (KRP) Rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö Jaakko Cristensenin mukaan poliisin virtuaalivaluuttasiirtojen jäljittäminen on kehittynyt merkittävästi viime vuosien aikana. Christensen: ”Isoja harppauksia on tehty aika lyhyessä ajassa, kun on ollut pakko. Virtuaalivaluutat ovat niin vahvasti tulleet rikollisuuden repertuaariin.” Keskusrikospoliisi on lisännyt viime vuosien aikana aiheeseen liittyvää koulutusta kouluttamalla erikoistuneita tutkijoita jäljittämään vaativimpia siirtoja. Myös jokaisella paikallisosaston poliisilla…


  • Bitcoin salamaverkkomaksut matkalla valtavirtaan Cash Appin avulla

    Bitcoin salamaverkkomaksut matkalla valtavirtaan Cash Appin avulla

    40 miljoonaa Cash App -käyttäjää voi nyt lähettää ja vastaanottaa salamaverkkomaksuja Cash App:n tuotejohtaja Michael Rihanin mukaan Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa saatavilla oleva mobiilimaksupalvelu Cash App:n käyttäjät voivat nyt lähettää ja vastaanottaa bitcoineja (BTC) salamaverkossa (Lightning network). Tämä tarkoittaa sitä, että Cash App:n 40 miljoonaa käyttäjää voi nyt tehdä välittömiä salamaverkkomaksuja. Aikaisemmin käyttäjät pystyivät ainoastaan lähettämään…


  • Metaversumit ja niiden tulevaisuus

    Metaversumit ja niiden tulevaisuus

    Metaversumit ovat olleet teknologia- ja kryptoyhteisöjen kuuma puheenaihe. Termi on peräisin jo 1990-luvulta, mutta se yleistyi vasta vuonna 2021, kun Mark Zuckerberg muutti Facebookin nimen Metaksi ja ilmoitti yrityksen keskittyvän metaversumin kehittämiseen. Metaversumi mielletään usein Web3:n, kryptovaluuttojen ja virtuaalimaailman sekoitukseksi, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Mikä on metaversumi? Mikä on metaversumi? TL;DR Pilvitaloudet ovat seuraava…


  • EU uhkaa jälleen rajoittaa Bitcoinin PoW-louhintaa

    EU uhkaa jälleen rajoittaa Bitcoinin PoW-louhintaa

    Euroopan Unioni on julkaissut uusia asiakirjoja, jotka koskevat EU-alueen energiankulutuksen säästösuunnitelmia ja Euroopan energiasektorin digitalisointia. Nämä säästösuunnitelmat tunnetaan nimellä European Green Deal ja REPowerEU-suunnitelma. Aikaisemmin tänä vuonna Bitcoinin PoW-louhintakielto (PoW = Proof-of-Work) kaatui Euroopan parlamentissa, mutta nyt PoW-louhinnan ylle on ilmestynyt uusia tummia pilviä. REPowerEU-suunnitelma julkaistiin toukokuussa 2022 sen jälkeen, kun Venäjä oli helmikuussa hyökännyt…


  • Google mahdollistaa kryptovaluutoilla maksamisen pilvipalveluissaan

    Google mahdollistaa kryptovaluutoilla maksamisen pilvipalveluissaan

    Maailman suurin hakukone Google (GOOGL) aikoo jatkossa tarjota osalle asiakkaistaan mahdollisuuden maksaa pilvipalvelumaksut kryptovaluutoilla. Google on valitsemassa Yhdysvaltojen suurimman kryptovaluuttapörssi Coinbasen yhteistyökumppanikseen. Google on toimialallaan ensimmäinen suuri toimija, joka mahdollistaa asiakkailleen kryptovaluuttamaksut. Googlen tarkoituksena on hyödyntää yhteistyökumppani Coinbasen Prime-kryptovaluuttojen säilytys- ja vaihtopalvelua. Google harkitsi myös muita toimijoita yhteistyökumppaniksi, mutta Coinbase valikoitui lopulliseksi sopimuskumppaniksi, koska Coinbase…


  • Tämän hetken puhutuimmat kryptoprojektit ja kuinka sijoittaa niihin?

    Tämän hetken puhutuimmat kryptoprojektit ja kuinka sijoittaa niihin?

    Syklinen kryptomarkkina elää trendeistä. Yksittäiset projektit nousevat lähes säännöllisesti pinnalle ja ne valtaavat hetkeksi kryptoyhteisön somekeskustelut. Esittelemme tässä artikkelissa tämän hetken puhutuimmat kryptoprojektit. Tässä oppaassa tarjoamme sinulle yhteenvedon tämän hetken viiteen puhutuimpaan kryptovaluuttaan, joihin voit sijoittaa. Nämä projektit ovat koko kryptomaailman huulilla. Valitsimme puhutuimmista kryptoprojekteista listalle ne, joilla uskomme olevan kilpailukykyä ja potentiaalia menestyä teknologian,…


  • McDonald’s yhteistyössä Luganon kaupungin kanssa hyväksyi bitcoinin maksuvälineenä

    McDonald’s yhteistyössä Luganon kaupungin kanssa hyväksyi bitcoinin maksuvälineenä

    Sveitsin Luganossa maailman suurimmassa ruokaketjuravintola McDonald’sissa pystyy jatkossa maksamaan bitcoineilla (BTC), vakaavaluutta (stable coin) Tetherillä (USDT) ja LVGA:lla. Maksut mahdollistavat Plan B -säätiön ja Go Crypton tarjoama infrastruktuuri. Bitcoineilla maksaminen ei ole mahdollista ainoastaan McDonald’sissa vaan myös Luganon kaupungissa pystyy jatkossa maksamaan bitcoineilla. Tavoitteena on skaalata bitcoinin ja vakaavaluuttojen käyttöönottoa kaikkialle kaupunkiin. Tämän on tarkoitus…


  • Strike aikoo mullistaa maailman maksupalvelut salamaverkon avulla

    Strike aikoo mullistaa maailman maksupalvelut  salamaverkon avulla

    Strike tunnetaan maailman suurimpana bitcoin-maksujen välitysalusta-salamaverkon (Lightning network) maksujärjestelmätarjoajana, yhtiö sai tällä viikolla 80 $ miljoonaa viimeisimmältä rahoituskierrokselta (rahoituskierros B). Striken tarkoituksena on nyt mullistaa niin kauppiaiden, markkinapaikkojen kuin myös rahoituslaitosten maksutavat. Rahoituskierrosta johtaneen bitcoiniin keskittyneen rahoitusyhtiön Ten31:n toimitusjohtaja ja perustajajäsen Grant Gilliam lausui seuraavaa: “Uskomme, että Strike on valmis muuttamaan merkittävästi rahoituspalvelujen ja maksujen…


  • Virtuaalivaluutat – mitä ne ovat ja miksi niistä tulisi olla kiinnostunut?

    Virtuaalivaluutat – mitä ne ovat ja miksi niistä tulisi olla kiinnostunut?

    Virtuaalivaluutat ovat kaikkien huulilla, mutta mitä ne ovat? Tässä artikkelissa on kaikki, mitä sinun täytyy tietää virtuaalivaluutoista. Virtuaalivaluutat kiinnostavat monia ja ne ovat kuuma puheenaihe sijoitusmarkkinoilla. Olet varmasti kuullut niistä ja siksi luultavasti luetkin tätä artikkelia. Kerromme tässä artikkelissa kaiken, mitä sinun täytyy aloittelevana sijoittajana tietää virtuaalivaluutoista. Mikä on virtuaalivaluutta? Virtuaalivaluutta edustaa digitaalista arvoa. Virtuaalivaluuttaa…


  • Nasdaq käynnistää kryptovaluuttojen säilytyspalvelut institutionaalisille asiakkaille

    Nasdaq käynnistää kryptovaluuttojen säilytyspalvelut institutionaalisille asiakkaille

    Yhä useampi institutionaalinen palveluntarjoaja on tulossa kryptovaluuttamarkkinoille. Aikaisemmin mm. maailman suurin varainhoitaja Blackrock oli ryhtynyt tarjoamaan institutionaalisille asiakkailleen bitcoin-rahastoa. Finanssijätti Fidelity Investments oli mahdollistamassa bitcoin-ostoja asiakkailleen. Nyt yhdysvaltalainen Nasdaq, joka on maailman suurin teknologiapörssi, on liittymässä tähän institutionaalisten palveluidentarjoajien joukkoon. Nasdaq on jatkossa tarjoamassa asiakkailleen bitcoin- ja kryptovaluuttasäilytyspalveluita (custody). Nasdaq on myös aikaisemmin tarjonnut yhteistyökumppaneilleen…


  • Ethereum Merge -päivitys viimein maalissa

    Ethereum Merge -päivitys viimein maalissa

    Maailman toisiksi suurin kryptovaluutta ja älysopimusalusta Ethereumin (ETH) kauan odotettu Merge-päivitys on vihdoin valmis. Ethereumin Merge-päivityksen tarkoituksena oli muuttaa Ethereumin proof-of-work (POW) -protokolla proof-of-stake (POS) -protokollaksi. Päivityksessä Ethereumin olemassa oleva lohkoketju Mainnet sulautettiin (merge) Beacon chain POS-protokollan kanssa yhteen. Merge oli osa useiden päivitysten sarjaa joista viimeisin oli Bellatrix. Merge-päivitys tapahtui 15.9.2022 Suomen aikaan kello…


  • Mikä on GameFi? – Web3 & lohkoketjupelit

    Mikä on GameFi? – Web3 & lohkoketjupelit

    Kuvittele maailma, jossa ansaitset rahaa pelaamalla videopelejä. Kuulostaa jokaisen teinin unelmalta, eikö? GameFin ansiosta se ei ole enää kaukainen unelma vaan täyttä totta.  GameFi on yksi Web3:n kuumimmista sektoreista. Lohkoketjut ja kryptovaluutat kuuluvat asiaan, mutta kaiken ytimessä on pelikokemus. Mikä on GameFi? 175 miljardin dollarin globaali videopelisektori on vuosikausia koostunut konsoli-, tietokone ja mobiilipeleistä. Viime…


  • Yhdysvallat – valkoinen talo ehdottaa PoW-louhinnan kieltämistä?

    Yhdysvallat – valkoinen talo ehdottaa PoW-louhinnan kieltämistä?

    Yhdysvaltain Valkoisen talon tiede- ja teknologiaosasto (White House Office of Science and Technology) on tehnyt selvityksen bitcoin-louhinnan ilmastovaikutuksista. Tiede- ja teknologiaosasto vihjaili bitcoinin PoW-louhinnan (proof-of-work mining) rajoittamisella tai jopa sen kieltämisellä. Selvitys perustuu Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin toimeenpanomääräykseen. Raportin (Climate and Energy Implications of Crypto-Assetsin the United States) mukaan: “Digitaalisista hyödykkeistä peräisin olevan sähkön käyttö…


  • Jo 15 % suomalaisista sijoittaa kryptovaluuttoihin

    Jo 15 % suomalaisista sijoittaa kryptovaluuttoihin

    Verkkorahoituspalveluita tarjoavan Klarnan ja tutkimustoimisto Nepan tekemän kyselytutkimuksen mukaan 15 % suomalaisista on sijoittanut kryptovaluuttoihin. Miehet sijoittavat kryptovaluuttoihin naisia enemmän. Tutkimuksen mukaan 18–40-vuotiaista miehistä, joka neljäs sijoittaa kryptovaluuttoihin. Tätä vanhemmat ikäluokat sijoittavat kryptovaluuttoihin huomattavasti nuorempia ikäluokkia vähemmän. Klarnan maailmanlaajuinen tutkimusaineisto on huhtikuun ja kesäkuun 2022 väliseltä ajalta. Tähän kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 14 114 kuluttajaa. Vastaajista…


  • Tärkeimmät kryptovaluuttatermit, jotka jokaisen tulisi tietää

    Tärkeimmät kryptovaluuttatermit, jotka jokaisen tulisi tietää

    Kryptovaluuttojen maailma on täynnä erikoisia termejä. Lohkoketjuja ja kryptovaluuttoja on jo itsessäänkin tarpeeksi hankalaa ymmärtää ilman, että ammattijargon sekoittaa pakkaa entisestään. Koko toimiala on lisäksi niin uusi, että suurin osa kryptotermeistä odottaa vielä suomenkielistä käännöstä. Pyrimme Bittirahalla helpottamaan sijoittajien elämää avaamalla tässä artikkelissa seitsemää sosiaalisessa mediassa päivittäin esiintyvää kryptovaluuttatermiä.   7 kryptovaluuttatermiä, jotka jokaisen tulisi…


  • Ethereumin Merge-päivitys odottaa nurkan takana

    Ethereumin Merge-päivitys odottaa nurkan takana

    Ethereumin (ETH) odotettu Merge-päivitys on ollut viime kuukausien kryptoyhteisön erityisen mielenkiinnon kohteena. Merge-päivitys on tarkoitus ottaa käyttöön 15.9.2022. Ethereumin Merge-päivityksen idea on muuttaa Ethereumin proof-of-work (POW) -protokolla proof-of-stake (POS) -protokollaksi. Päivityksessä Ethereumin olemassa oleva lohkoketju Mainnet sulautetaan (merge) Beacon chain POS-protokollan kanssa yhteen. Tämä päivitys muuttaisi Ethereumin kehittäjien mukaan Ethereumin entistä nopeammaksi ja energian kulutuksen…


  • Kryptoyhteisö on lahjoittanut Ukrainaan jo 54 $ miljoonaa

    Kryptoyhteisö on lahjoittanut Ukrainaan jo 54 $ miljoonaa

    Ukrainan päämisterin sijaisen Mykhailo Fedorovin mukaan kryptoyhteisö on tähän mennessä lahjoittanut Aid for Ukraine -ohjelman kautta yhteensä 54 $ miljoonan arvosta kryptovaluuttoja Ukrainan auttamiseksi taistelussa Venäjää vastaan. Kryptovaluutoista määrällisesti ja Yhdysvaltain dollareissa mitaten eniten on lahjoitettu ethereitä (ETH), joita on tähän mennessä lahjoitettu Ukrainaan yhteensä 10 190 kolikkoa 18,7 $ miljoonan arvosta. Toiseksi eniten on…


  • Voidaanko puhua hetki Web3:sta?

    Voidaanko puhua hetki Web3:sta?

    Web3 on yksi maailman kuumimmista puheenaiheista. Se on Internetin tulevaisuus, joka toimii lohkoketjujen, kryptovaluuttojen ja tekoälyn avulla. Web3 tuo paljon mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Tämä artikkeli on aloittelijan opas Web3:n kiehtovaan maailmaan. Web3 – Internetin tulevaisuus Olet varmasti kuullut trendisanan “Web3” lukemattomia kertoja, mutta mitä se oikeastaan ​​tarkoittaa? Lyhyesti sanottuna kyseessä on siirtymä keskitetystä Internetistä…


  • BlackRock lanseeraa sijoittajilleen bitcoin-rahaston

    BlackRock lanseeraa sijoittajilleen bitcoin-rahaston

    Maailman suurin varainhoitaja BlackRock on lanseerannut institutionaalisille sijoittajilleen kohdistetun bitcoin rahaston (spot bitcoin private trust). BlackRockin hallinnoitavat varat (AUM) ovat n. 10 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. BlackRockin asiakkaina on yli 1 600 yhteisöä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. BlackRock tarjoaa nyt heidän institutionaalisille asiakkailleen mahdollisuutta omistaa suoraan bitcoinia (direct investment). Aikaisemmin sijoittajat olivat omistaneet bitcoinia epäsuorasti lähinnä erilaisten…


  • Hakkerit hyökkäsivät Solanan kimppuun ja varastivat miljoonia

    Hakkerit hyökkäsivät Solanan kimppuun ja varastivat miljoonia

    Kryptovaluuttatilintarkastusyhtiö OtterSecin mukaan 8 000:n lohkoketjualusta Solanan käyttäjän varat on tyhjennetty heidän tileiltään. Hakkerointi on kohdistunut online-yhteydessä oleviin (hot wallets) etenkin Slopen mutta myös Phantomin ja TrustWalletin lompakkoihin. Tähän mennessä lompakoista on viety lähteestä riippuen n. 5–8 $ miljoonan edestä varoja. Hyökkäyksen tekijästä ei ole vielä sen tarkempaa tietoa. Lohkoketjututkintayhtiö PeckShieldin mukaan kyseessä on ollut…


  • FTX lupaa maksaa Voyagerin asiakkaiden varat 100 %:sti takaisin

    FTX lupaa maksaa Voyagerin asiakkaiden varat 100 %:sti takaisin

    Kryptovaluuttajohdannaispörssi FTX:n toimitusjohtaja Sam Bankman-Fried lupaa kryptovaluuttalainapalvelu Voyagerin asiakkaille, että he saavat 100 %:sti heidän Voyagerille lainaamansa varat takaisin. Aikaisemmin Voyager ajautui konkurssiin, jonka takia Voyagerin asiakkaat ovat pelänneet menettävänsä Voyagerille lainaamansa varat lopullisesti. Voyager on yksi niistä toimijoista, jotka ovat olleet viime aikoina otsikoissa konkurssien ja talousvaikeuksiensa vuoksi. Kryptovaluuttamarkkinoilla lainapalvelut kuten 3AC ja Vauld…


  • 59,5 % bitcoinin louhinnasta syntyy uusiutuvasta energiasta

    59,5 % bitcoinin louhinnasta syntyy uusiutuvasta energiasta

    19.7.2022 Bitcoin Mining Councilin (BMC) Q2-raportin mukaan bitcoinin louhinnasta 59,5 % tuotetaan uusiutuvalla energialla. Tämä tarkoittaa sitä, että bitcoinin louhintaan tarvittavasta sähköstä 59,5 % tuotetaan ympäristöystävällisellä tavalla.  BMC on yhteisö, jonka tavoitteena on edistää tietoutta niin bitcoiniin kuin myös bitcoinin louhintaan liittyen. BMC:n jäsenet tuottavat 50,5 % Bitcoin-verkon laskentatehosta koko maailmassa. BMC:n mukaan bitcoinin laskentatehoa…


  • Miten ansaita passiivista tuloa DeFin avulla?

    Miten ansaita passiivista tuloa DeFin avulla?

    Passiivinen tulo on trendikäs aihe ja kiinnostaa monia, mutta useimmille ihmisille se on vain kaukainen haave. Jotkut ovat onnistuneet tekemään sivubisneksestään lähes automatisoidun lypsylehmän, joka vaatii vain vähän tai ei ollenkaan työtä. Sivubisneksen rakentaminen kuitenkin on rankkaa ja vaatii varsinkin alussa paljon aikaa. Onneksi passiivisen tulon saamiseen on olemassa helpompi ratkaisu; tässä artikkelissa kerromme 3…


  • Celcius konkurssiin, stablecoin-sääntely, kryptot rahoitusinstrumentteja

    Celcius konkurssiin, stablecoin-sääntely, kryptot rahoitusinstrumentteja

    Celsius vararikossa Lainapalvelu Celsius on ollut viime aikoina pahoissa vaikeuksissa. 13.6.2022 jälkeen Celsiuksesta ei ole pystynyt nostamaan varoja ulos tai tekemään siirtoja tai swappeja. Nyt Celsius on CNBC:n tietojen mukaan hakeutumassa konkurssiin. New Yorkin eteläisessä oikeuspiirissä (Yhdysvaltain lainsäädännön mukainen Chapter 11-menettely). Yhtiö on myös vahvistanut tiedon. Tämä mahdollistaisi Celsiuksen liiketoiminnan sekä yhtiön toiminnan uudelleenjärjestelyn. Kansainvälisen…


  • Onko NFT-huuma tullut päätökseensä vai ovatko parhaat päivät vielä edessä?

    Onko NFT-huuma tullut päätökseensä vai ovatko parhaat päivät vielä edessä?

    NFT on digitaalista omaisuutta, joka voi edustaa taidetta, musiikkia, pelin sisäisiä esineitä, videoita ja tapahtumalippuja. Niiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Lue Bittirahan opas NFT-sijoittajalle. Non-Fungible Tokenit, eli NFT:t, ovat valloittaneet nopeasti internetin. Joidenkin mielestä kyseessä on teknologia, joka tulee mullistamaan kokonaisia toimialoja. Toisten mielestä markkinoilla on NFT-kupla, joka odottaa puhkeamistaan. NFT:t ovat nykyään kaikkialla, aina…


  • Lainapalvelut pakkotilanteissa — 3AC selvitystilaan ja Vauld suurissa vaikeuksissa

    Lainapalvelut pakkotilanteissa — 3AC selvitystilaan ja Vauld suurissa vaikeuksissa

    3AC selvitystilaan Kryptovaluuttamarkkinoilla myrskyää edelleen. Markkinoilla on ollut myös epäilyjä kryptovaluuttamarkkinoiden yleisestä yield farmingiin kohdistuvasta järjestelmällisestä luottokriisistä, joka nyt on alkanut tämän kevään ja kesän aikana paljastumaan. Viime kuukausina niin Terran (Lunan) kuin myös Celsiuksen romahdukset ovat herättäneet paljon huomiota. Kesäkuussa 2022 alkoivat huhut liikkua puolestaan 3AC:n romahduksesta.  3AC:n romahduksella on myös yhteys Terran algoritmiseen…


  • 10 tapaa ansaita kryptovaluutoilla vuonna 2022  

    10 tapaa ansaita kryptovaluutoilla vuonna 2022  

    Se, mikä tekee kryptovaluuttamarkkinasta niin mielenkiintoisen, on lukuiset erilaiset tavat tehdä kryptoilla rahaa. Perinteisestä sijoittamisesta tutut ansaintakeinot ovat myös löytäneet tiensä kryptomarkkinoille, mutta hajautetun rahoituksen (DeFi) ja vauhdikkaan teknologiakehityksen ansiosta sijoittajalla on mahdollisuus tehdä rahaa kryptovaluutoilla useilla eri tavoilla.  Sinun ei siis sijoittajan tarvitse pelkästään tyytyä Buy & HODL -taktiikkaan (vaikka sekin on erittäin toimiva…


  • Warren Buffetin suosima yhtiö mahdollistaa bitcoin-ostot asiakkailleen

    Warren Buffetin suosima yhtiö mahdollistaa bitcoin-ostot asiakkailleen

    Nubank ja Warren Buffett Brasilian suurin digitaalinen pankki Nubank mahdollistaa bitcoin-ostot heidän asiakkailleen. Nubankilla on 53,9 miljoonaa asiakasta ja jatkossa he voivat hankkia bitcoineja uuden mobiilisovelluksen kautta. Nubankin sovellus myös tarjoaa Bitcoiniin liittyvää opetusmateriaalia. Nubankin sovelluksen mukaan.”Bitcoin luomisen tarkoituksena oli hajauttaa nykyinen rahoitusjärjestelmä. Bitcoin on vaikuttanut kaikkiin muihin kryptovaluuttoihin siitä lähtien. Yleensä ihmiset vertaavat bitcoinia…


  • Celsius Networkin romahdus herättää kysymyksiä

    Celsius Networkin romahdus herättää kysymyksiä

    Kryptomarkkinoilla on kuohunut jälleen. Viime kuukausien ajan Terran (Lunan) ongelmat ovat olleet otsikoissa. Toissa viikolla puolestaan lainaus- steikkaus- ja säilytyspalvelu Celsius ajautui vaikeuksiin. Celsius pysäytti viime viikolla käyttäjien nostot, siirrot ja swapit. 12.6.2022 alkaen Celsius ei enää antanut asiakkaidensa tehdä nostoja heidän tileiltään. Twitter-tili puolestaan hiljentyi 20.6.2022. Celsius ei ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa tällä hetkellä…


  • Decentraland – Ethereumin päälle rakennettu virtuaalimaailma

    Decentraland – Ethereumin päälle rakennettu virtuaalimaailma

    Lohkoketjuteknologia on mahdollistanut useita uusia innovaatioita. Decentraland on lohkoketjuteknologiaan perustuva mukaansatempaava kolmiulotteinen virtuaaliuniversumi. Se on kuitenkin muutakin kuin pelkkä virtuaalimaailma ja pitää sisällään kokonaisen digitaalisen talouden, joka toimii MANA- ja LAND-tokenien avulla. Tutustukaamme pidemmittä puheitta siihen, mikä Decentraland on, miten se toimii ja onko se sama asia kuin metaversumi. Mikä on Decentraland? Aloittelijan opas Decentraland…


  • Pankkijärjestelmän energiankäyttö on 56-kertainen Bitcoiniin verrattuna

    Pankkijärjestelmän energiankäyttö on 56-kertainen Bitcoiniin verrattuna

    Bitcoinia on pidetty hyvin energiaintensiivisenä järjestelmänä. Mutta uusimman tutkimustiedon mukaan Bitcoin-verkko ei olisi todellisuudessa yhtä energiaintensiivinen kuin aikaisemmin on luultu. Ja verrattuna nykyiseen pankkijärjestelmään, Bitcoin-verkko käyttää huomattavasti vähemmän energiaa. Tietotekniikan insinööri ja kryptograafikko Michel Khazzakan tutkimuksen mukaan Bitcoin-maksut ovat huomattavasti tehokkaampia kuin perinteisen pankkijärjestelmän menetelmät. Tutkimustulosten mukaan pankkijärjestelmä kuluttaa myös 56 kertaa enemmän energiaa kuin…


  • Terra ja Binance tutkinnan alaisina

    Terra ja Binance tutkinnan alaisina

    Terra Etelä-Korean poliisi on alkanut tutkimaan nyt jo romahtaneen Terran (Lunan) taustalla olevan Terraform Labsin ja sen työntekijöiden toimintaa. Rikosnimikkeet tutkinnan osalta liittyvät mm. veronkiertoon ja markkinamanipulaatioon. Terran (Lunan) kurssi on ollut voimakkaassa syöksykierteessä viimeisten kuukaisien ajan. Poliisi tutkii tällä hetkellä sitä, että kavallettiinko Terraform Labsin tilillä olevat bitcoinit-varat. Kyseinen tutkinta perustuu Terraform Labsin työntekijän…


  • MetaMask — mikä se on ja mihin sitä käytetään?

    MetaMask — mikä se on ja mihin sitä käytetään?

    Kryptovaluuttojen maailma on täynnä erilaisia palveluita ja käsitteitä, jotka sijoittajan on hyvä tuntea ymmärtääkseen kryptovaluuttojen ja lohkoketjujen toimintaa. Nykyään yksi tärkeimpiä ja suosituimpia palveluita varojen lähettämiseen, vastaanottamiseen ja säilyttämiseen on MetaMask. Olet saattanut kuulla MetaMaskista aiemmin tai ehkä jopa käyttää sitä. Tämä artikkeli on sinulle, joka haluat tietää mikä MetaMask on, miten se toimii ja…


  • Terran (Lunan) syöksy jatkuu

    Terran (Lunan) syöksy jatkuu

    Kryptovaluuttojen Lehman Brothersiksi nimetty Terra jatkaa syöksyään pörsseissä. Terra Lunan uuden tokenin arvo putosi viikko sitten lauantaina 19,53 $:sta 4,39 $:iin vain muutaman tunnin aikana. Lunan hinta on sen jälkeen noussut n. 7 $:n arvoon, mutta mitään merkittävää tukea markkinoilta Luna ei ole vielä ainakaan tässä vaiheessa saanut. Pari viikkoa sitten UST:n kurssi lähti hurjaan…


  • Mikä on The Sandbox?

    Mikä on The Sandbox?

    Mikä on lopputuloksena, kun yhdistetään avoin pelimaailma, 3D-metaversumi, NFT:t, DeFi ja play-to-earn? The Sandbox on yksi maailman suosituimpia lohkoketjupohjaisia pelejä. Alun perin jo yli 10 vuotta sitten mobiiliversiosta liikkeelle lähtenyt The Sandbox on matkan varrella valjastanut lohkoketjujen mahdollisuudet ja luonut käyttäjilleen kolmiuloitteisen metaversumin ja kokonaisen virtuaalisen talouden. Kuulostaa kiinnostavalta, eikö? Jatka lukemista, niin opit tarkemmin…


  • Kiina, Kazakstan ja Binance?

    Kiina, Kazakstan ja Binance?

    Kazakstanin rooli Bitcoinin louhinnassa on supistumassa. Viime vuoden elokuussa 2021 Cambridge Bitcoin Electricity Consumption-indeksin (CBECI) mukaan Kazakstan tuotti maailman toisiksi eniten laskentatehoa (hash rate) 18 % Bitcoin-verkolle. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Kiinan valtio kielsi kryptovaluuttojen louhinnan Kiinassa. Saman indeksin tämän vuoden 2022 tammikuun lukujen mukaan Kazakstanin suhteellinen osuus Bitcoinin laskentatehon tuottajana on laskenut. Tammikuussa…


  • 12 % suomalaisista sijoittajista omistaa kryptovaluuttoja, Aave ja Lens-protokolla, Portugalin kryptoverotus kiristymässä?

    12 % suomalaisista sijoittajista omistaa kryptovaluuttoja, Aave ja Lens-protokolla, Portugalin kryptoverotus kiristymässä?

    12 % suomalaisista sijoittajista omistaa kryptovaluuttoja Pörssisäätiön, Suomen Osakesäästäjien ja Viisas Raha-talouslehden Sijoittajabarometri-tutkimuksen mukaan 12 % kyselyyn vastanneista kertoi omistavansa kryptovaluuttoja. Tämän lisäksi 4 % oli sijoittanut kryptovaluuttoihin aiemmin. Kuitenkin vain 1 % sijoittajista kertoi pitävänsä kryptovaluuttoja pääasiallisena sijoituskohteenaan. Kryptovaluutat kiinnostavat ennen kaikkea nuoria. Alle 30-vuotiasta 39 % kertoi sijoittaneensa kryptovaluuttoihin. 12 % heistä ei…


  • Terra (Luna) kriisissä – Onko mitään enää tehtävissä?

    Terra (Luna) kriisissä – Onko mitään enää tehtävissä?

    Tasapainovaluutta Terra-USD (UST) syöksyssä Tasapainovaluutta-UST on menettänyt dollarikiinnityksensä ja 70 % arvostaan viimeisten päivien aikana. Dollarikiinnityksen menettäminen on tarkoittanut käytännössä sitä, että myös UST:n sisartokeni LUNA:n arvo on romahtanut lähes 0 dollariin. UST tunnetaan niin sanottuna algoritmisena tasapainovaluuttana, joka yhdessä LUNA:n kanssa pyrkii pitämään dollarikiinnityksensä 1,00:ssä Yhdysvaltain dollarissa on-chain minttauksen sekä tokenien polttamismekanismin kautta (burn…


  • 23 % suomalaisista nuorista aikoo sijoittaa kryptovaluuttoihin?

    23 % suomalaisista nuorista aikoo sijoittaa kryptovaluuttoihin?

    Samsung Electrics Nordic teki kyselytutkimuksen tammikuussa 2022, jossa 18–99-vuotiailta pohjoismaalaisilta kysyttiin heidän asenteitaan NFT (Non Fungible Tokens) -sijoittamiseen. Tutkimuksen toteutti Samsung Electricsin toimeksinannosta Norstat, joka on johtava eurooppalainen riippumaton markkinatutkimuksen tiedonkerääjä. Tutkimuksessa tutkittiin pohjoismaalaisten kokemuksia ja suunnitelmia kryptovaluutta- ja NFT-sijoittamiseen liittyen. Tutkimukseen osallistui 1010 suomalaista. Kyselyn mukaan NFT ja kryptovaluutat ovat yleistymässä sijoituskohteina niin Suomessa,…


  • Tullin virtuaalivaluuttojen välittäjiksi valikoituivat Coinmotion ja Tesseract

    Tullin virtuaalivaluuttojen välittäjiksi valikoituivat Coinmotion ja Tesseract

    Suomen valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan Suomi on lähettämässä lahjoituksena Ukrainaan merkittävän summan bitcoineja. Saarikon mukaan tarkoituksena on lähettää Ukrainaan yli puolet Tullin hallussa olevasta 70 miljoonan euron arvoisesta bitcoinpotista. Tullin hallussa on tällä hetkellä 1981 bitcoinia. Yhden bitcoinin arvo on tällä hetkellä n. 37 400 euroa. Maksunvälittäjiksi tälle toimeksiannolle Suomen tulli on valinnut kaksi suomalaista…


  • Millä tavalla Elon Muskin twiitit vaikuttavat kryptomarkkinoihin?

    Millä tavalla Elon Muskin twiitit vaikuttavat kryptomarkkinoihin?

    Elon Musk twiittailee aktiivisesti kryptovaluuttoihin liittyen. Mutta vaikuttavatko Muskin twiittaukset oikeasti kryptovaluuttojen kuten Bitcoinin ja Dogecoinin markkinahintoihin? Tätä aihetta käsitellään tässä artikkelissa tarkemmin. Elon Musk, joka tunnetaan mm. Paypalin, Teslan, SpaceX:n, Neuralinkin ja The Boring Companyn perustajana, on maailman rikkain henkilö. Hänen omaisuutensa on arvioitu olevan noin 264,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Elon Muskilla on myös…


  • IMF:n Global Financial Stability -raportti, Venäjän louhintasanktiot ja kv-kryptomaksut sekä Morgan Stanley

    IMF:n Global Financial Stability -raportti, Venäjän louhintasanktiot ja kv-kryptomaksut sekä Morgan Stanley

    Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (International Monetary Fund) on julkaissut tämän hetken taloustilannetta kuvaavan Global Financial Stability -raportin. Raportin mukaan Venäjän ja Ukrainan välinen sota, joka tällä hetkellä koettelee maailman talousjärjestelmän kestävyyttä, aiheuttaa shokkiaaltoja koko maailmantalouteen. Raportti ottaa myös kantaa kryptovaluuttoihin. Raportin mukaan makroekonomisia poliittisia toimenpiteitä tulee lisätä, joilla voidaan torjua kryptovaluuttojen ja niihin liittyvien palveluiden käyttöönottamisen…


  • Brasilian kryptovaluuttalaki ja New Yorkin osavaltion BitLicense

    Brasilian kryptovaluuttalaki ja New Yorkin osavaltion BitLicense

    Brasilian kryptovaluuttoja koskeva lakipaketti Brasiliassa on valmisteilla uutta lainsäädäntöä liittyen kryptovaluuttoihin. Brasilian kongressin on tarkoitus hyväksyä laki vielä kesäkuun 2022 loppuun mennessä. Kryptovaluuttalaki on osa lakipakettia, jossa tarkoitus on hyväksyä useampia lakeja liittyen kryptovaluutoiden sääntelyyn. Lakiehdotuksen mukaan verotuksesta vapautettaisiin kryptovaluuttojen louhintalaitteiden maahantuonti. Tarkoitus on luoda Brasiliasta houkuttelevampi kohde kryptovaluutoille. Lain mukaan Brasilian presidentti, joka tällä…


  • Lightning Labs, maastapoistumisvero, yli 50 % kaikista kryptovaluuttasijoittajista uusia

    Lightning Labs, maastapoistumisvero, yli 50 % kaikista kryptovaluuttasijoittajista uusia

    Lightning Labs keräsi $70M rahoitusta Taro-protokollan kehitykseen Bitcoinin salamaverkon kehitykseen erikoistunut Lightning Labs on kerännyt 70 miljoonaa dollaria rahoitusta, jotka on tarkoitus käyttää salamaverkon uuden protokollaehdotuksen, Taron, kehitykseen. Rahoituskierrosta johti yritys nimeltä Valor Equity Partners, ja siihen osallistui muun muassa kiistanalaista huomiota nauttineen Robinhoodin toimitusjohtaja. Lightning Labs kehittää lnd:tä, joka on salamaverkon solmun spesifikaation implementaatio.…


  • Bitcoin ja esports – unelmatiimi vai pelaajan painajainen?

    Bitcoin ja esports – unelmatiimi vai pelaajan painajainen?

    Videopelien pelaaminen on ollut vuosia miljoonien ihmisten rakas harrastus. Nyt peli-intoilijat voivat tienata Bitcoinia hauskanpidon ohella vastineeksi pelaamisestaan. Miksi pelaajayhteisö on kuitenkin erittäin vastahakoinen muutokselle, jos he voivat saada harrastuksestaan rahaa? Kuuluuko Bitcoin online-pelaamisen tulevaisuuteen? Moni varmasti muistaa, kuinka lapsena haaveiltiin, että videopelien pelaamisesta voisi joskus saada palkkaa. Nämä olivat aikoja, jolloin PlayStation 2 oli…


  • Kryptovaluuttojen sääntely EU-alueella kiristymässä

    Kryptovaluuttojen sääntely EU-alueella kiristymässä

    Euroopan Unionin parlamentissa on hyväksytty kryptovaluuttoihin liittyvä sääntelykokonaisuus  The Markets in Crypto-Assets Regulation (MICA), joka rajoittaa merkittävästi etenkin yksityisten kryptovaluuttalompakkopalveluiden toimintaa sekä lisää toimialan sääntelyä. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kryptovarojen markkinoista ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta (COM/2020/593) eli MiCA on osa digitaalisen rahoituksen toimenpidepakettia, jolla pyritään edistämään ja tukemaan mahdollisuuksia, joita digitaalinen rahoitus tarjoaa…


  • Osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttamarkkinoiden eroavaisuudet

    Osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttamarkkinoiden eroavaisuudet

    Osakemarkkinoiden ja kryptovaluuttamarkkinoiden eroavaisuudet Osakemarkkinat ovat olleet olemassa satoja vuosia. Kryptovaluuttamarkkinat ovat olleet olemassa noin vuosikymmenen verran. Näin ollen markkinoita on monesti vaikea verrata toisiinsa.  Tehtävä ei ole kuitenkaan täysin mahdoton. Tässä artikkelissa katsotaan perusasiat markkinoiden eroavaisuuksista, jotta tilanne ainakin hieman selkeytyisi. Mitä yhteistä? Yhteistä osakemarkkinoilla ja kryptovaluuttamarkkinoilla on nykyään paljon. Esimerkiksi helppo pääsy markkinapaikalle…


  • Miltä Bitcoinin louhinta näyttää vuonna 2022?

    Miltä Bitcoinin louhinta näyttää vuonna 2022?

    Ennen kuin sijoittajana lähtee sijoittamaan kryptovaluuttoihin kannattaa aina selvittää mihin on sijoittamassa. Tämä selvitystyö voi kuulostaa tylsältä ja työläältä, mutta sitä kannattaa tehdä, koska aihe ei ole aivan sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Esimerkiksi jos on kiinnostunut selvittämään Bitcoiniin liittyviä mahdollisuuksia sijoitusmarkkinoilla, silloin on ensin hyvä selvittää Bitcoiniin verkon toimintaan liittyvät konkreettiset muuttujat. Muutamat näistä muuttujista liittyvät…


  • Ukraina lisäämässä kryptovaluuttojen sääntelyä, Intelin matka louhintalaitteistomarkkinoille & POW-kielto kaatunut Euroopan parlamentissa | Viikkokatsaus 11

    Ukraina lisäämässä kryptovaluuttojen sääntelyä, Intelin matka louhintalaitteistomarkkinoille & POW-kielto kaatunut Euroopan parlamentissa | Viikkokatsaus 11

    Ukraina lisäämässä kryptovaluuttojen sääntelyä Kryptovaluutat ovat olleet paljon esillä viime viikkoina. Venäjän hyökätessä Ukrainaan 24.2.2022 kryptovaluuttalahjoitukset Ukrainalle ovat lisääntyneet merkittävästi. [1] Ukrainaan on tähän mennessä lahjoitettu 100 miljoonan edestä, josta yli puolet menee Ukrainan valtion kassaan. Sen lisäksi Ukrainan valtio aikoo julkaista NFT (non-fungible token) -taidekokoelman Ukrainan ja Venäjän välisestä sodasta. [2] Tällöin Ukrainan keskuspankki…


  • Joe Biden allekirjoitti toimeenpanomääräyksen, Bitcoinin siirtokustannukset nousussa & Morgan Stanley osti lisää Grayscalen Bitcoin-rahastoa | Katsaus viikoille 10 & 11/2022

    Joe Biden allekirjoitti toimeenpanomääräyksen, Bitcoinin siirtokustannukset nousussa & Morgan Stanley osti lisää Grayscalen Bitcoin-rahastoa | Katsaus viikoille 10 & 11/2022

    Joe Biden allekirjoitti toimeenpanomääräyksenkohdistuen kryptovaluuttoihin Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on allekirjoittanut keskiviikona 09.03. toimeenpanomääräyksenliittyen “digitaalisiin omistuksiin”. Toimeenpanomääräyksen tavoitteena on luoda tilannekuvasektorista ja kartoittaa alaan liittyviä niin kotimaahan kuin maailmantalouteen kohdistuvia riskejä jamahdollisuuksia. Kyseessä ei ole mikään laki, vaan määräys Yhdysvaltain erinäisille hallintoelimilletutkia asiaa ja luoda kokonaisvaltainen raportti. Raportti alkaa toteamuksella, jonka mukaan kryptovaluuttasektori on kasvanut…


  • Digitaalinen arvonsäilyttäjä: mistä Bitcoinin arvo syntyy?

    Digitaalinen arvonsäilyttäjä: mistä Bitcoinin arvo syntyy?

    ”Raha on ehkäpä kaikkien aikojen menestynein tarina. Vaikka sillä ei ole objektiivista arvoa, taitavat tarinankertojat, kuten suuret pankkiirit ja talousministerit kertovat meille erittäin uskottavan tarinan, että sillä on.”  –Yuval Noah Harari Yhden Bitcoinin hinta on kirjoitushetkellä noin 35 tuhatta euroa. Kun tutkii Bitcoinin 13-vuotista historiaa, voi hinnassa huomata räjähdysmäisen nousun; vuonna 2009 siitä maksettiin alle…


  • Lainsäädäntö, Charles Schwab, Luganon kaupunki | Viikkokatsaus 9/2022

    Lainsäädäntö, Charles Schwab, Luganon kaupunki | Viikkokatsaus 9/2022

    Lainsäädännön villi viidakko Euroopan parlamentin oli määrä äänestää maanantaina 28.2. uudesta kiistanalaisesta kryptovaluuttalainsäädännöstä. Kiistanalainen toteamus lakiehdotuksessa mahdollistaisi “huomattavan määrän energiaa käyttävät konsensusmekanismit” kieltämisen EU:n alueella. Laki olisi toimeenpantu vuonna 2025. Tämä kohta lakiesityksestä on ainakin toistaiseksi otettu pois ja äänestystä on lykätty. [1] Venäjän invaasion alettua Ukrainaan monet länsimaat ovat yhdessä laittaneet huomattavan määrän pakotteita…


  • Bitcoinin Salamaverkko – maksamisen tulevaisuus vai turvaton infrastruktuuri?

    Bitcoinin Salamaverkko – maksamisen tulevaisuus vai turvaton infrastruktuuri?

    Bitcoinia pidetään yleisesti digitaalisena kultana, mutta onko siitä globaaliksi vaihdannan välineeksi? Vaikka Satoshi Nakamoto kehitti Bitcoinin vuonna 2009 elektroniseksi P2P-rahajärjestelmäksi, jonka avulla varoja voitaisiin siirrellä luotettavasti ilman kolmansia osapuolia, moni uskoo, ettei Bitcoin sovi ollenkaan maksuvälineeksi. Saatat ajatella sen johtuvan Bitcoinin historiallisesta volatiilisuudesta. Se on kuitenkin vain yksi osa totuutta. Suurin este, tai oikeastaan hidaste,…


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *